2/07/2016

My Year 2015

Ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi on nyt Nerdic Nailsin osalta paketissa. Vuosi 2015 oli yksi elämäni tapahtumarikkaimpia ja samalla mentiin todella raskaista tapahtumista todella onnellisiin. Onneksi vuosi päättyi niihin onnellisiin. Blogi otti myllerryksissä vähän osumaa, mutta olen varma, että arjen tasaantuessa taas vuoden 2016 lähtiessä kunnolla käyntiin alkaa blogikin taas aktivoitua. 149 postausta, niistä oli vuosi 2015 tehty.

Tammikuu


Tammikuu alkoi tietysti vuoden 2014 kokoavilla listauksilla. Kuukausi oli blogissa melko vilkas, postauksia kertyi yhteensä 23. The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 tuli koottua, lakkailtua useammat erilaiset kynnet. Kuukausi kuitenkin huipentui As Seen On TV -teemaviikkoon, joka toteutettiin yhteistuumin Annien kanssa. Tuo teemaviikko onkin yksi suurimpia ylpeyksiäni tänäkin päivänä.

Helmikuu

Lakkauksia ja tutoriaaleja oli blogissa edelleen, mutta kuukauden suurin tapahtuma oli ehdottomasti The Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015 julkistaminen. Ensimmäiset haasteen viikot saatiinkin käyntiin jo tuossa kuussa. Aloitin erittäin raskaan opetusharjoittelun samoihin aikoihin, joka alkoi näkyä myös blogin sisällössä laadun laskuna.



Maaliskuu

Vaikka maaliskuu starttasi melko normaalisti haasteen myötä, puolessa välin kuukautta harjoittelusta tuli ekstrahaastavaa ja erittäin pitkä parisuhteeni tuli tiensä päähän. Näin jälkeenpäin sitä on pakko ihmetellä, että mistä tuolloin tuli ammennettua voimaa vetää kaikki läpi, kun elämä oli yhtä sotkua jokaisella osa-alueellaan. Toisaalta tutustuin harjoittelussa uuteen ihmiseen, josta tuli erittäin hyvä ystävä. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin siis.

Huhtikuu

Harjoittelu jatkui, samaan settiin sekoitettiin vielä asunnon etsiminen ja pakkailu. Muuttokin tuli tuossa kuussa loppujen lopuksi hoidettua ja harjoittelukin alkoi toukokuuta kohden helpottaa. Huhtikuun postausmäärä oli kuitenkin erityisen surkea (9), mikä kyllä selittyy vain ja ainoastaan elämänmuutoksilla. #ablecs15 oli varmasti ainut asia, mikä piti blogia huhtikuussa pystyssä.

Toukokuu

Haaste jatkui ja ostoksiakin tuli jopa listattua. Toukokuussa päästiin myös käymään Glitterin blogi-illassa ja kesän hiuskriisit olikin kerralla ratkaistu. Totuttelin uuteen asuntoon ja löysin lenkkeilystä kaverin. #ablecs15 laitettiin pakettiin.


Kesäkuu

Uuteen arkirytmiin totuttelu vei aikansa, mikä näkyikin kesän postausmäärissä. Toisaalta arkirutiinin puuttuminen vei sitten fiilistä myös lakkailulta. Toukokuussa päättyneen #ablecs15 -haasteen kilpailun voittajat valittiin ja vuoden ensimmäinen Nightwish -keikkani koitti Joensuussa.

Heinäkuu

Postausmäärät eivät lähteneet nousuun heinäkuussakaan, mutta tällä kertaa oli jo kuitenkin enemmän lakkauksia kuin vain listauksia. KBShimmerin swatcheja ja uuden leimauslaatan testailua. Vuoden toinen Nightwish -keikka kynsineen.

Elokuu

Elokuussa keksin käyttää lyriikoita postausten otsikoina, mutta postausmäärä pysyi edelleen minimissä. Toisaalta näiden lakkausten seassa oli muutamia vuoden suosikkeja, joten ei yhtään huonommin tehty.


Syyskuu

Syyskuussa kesän stressi taisi vähän purkautua avautumispostauksista päätellen, mutta postausmäärä kuitenkin tuplaantui. Blogi täytti vuoden, kivoja kynsilakkoja löytyi siirryttyäni tummempaan värimaailmaan. Kuukauden päätteeksi tapasin poikaystäväni ja palaset elämässä loksahtivat paikalleen.

Lokakuu

Blogi-iltaa Botanialla, iloisempia tekstejä ja lyriikoita. Kynsiä, swatcheja. Aika normaali kuukausi, postauksia tuli edes vähän, mutta suurin osa ajasta meni poikakaverin seurasta nauttiessa.

Marraskuu

Vuoden kolmas ja viimeinen Nightwishin keikka. Aakkoshaaste ja pohdintaa kynsiharrastajuudestani. Ja ihan vaan sitä onnellisuutta.

Joulukuu

Joulukuu starttasi tietokoneen kovalevyn rikkoutumisella, joka aiheutti ensin parin päivän pakollisen blogitauon. Tuo blogitauko pääsi sitten kuitenkin joulukiireiden vuoksi venymään hieman enemmänkin. Joulun vietin perheen ja poikaystävän kanssa, uudeksi vuodeksi tehtiin paluu Joensuuhun.

Tässä siis edes jonkinlainen katsaus viime vuoteen. Olen palannut opetusharjoittelusta takaisin kotiin, mutta bloggaaminen ei ole vielä oikein ottanut tulta allensa. Tänään kuitenkin lakkasin kynnet taas piiiiitkästä aikaa, että ehkä se siitä taas lähtee. Hirveää stressiä en asiasta aio tai halua ottaa! :) Rutiinit tulevat takaisin kun tulevat, siitä olen varma.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma, kyllä täältä palaillaan :)

      Poista
  2. Paljon mahtui sun vuoteen, niin hyvässä kuin pahassa. Hienoa kuitenkin, että elämä on ottanut nyt positiivisen kurssin ja asiat tuntuvat järjestyvän :)

    Äläkä tosiaan blogista stressiä ota, niinkuin Katarooma sanoi, niin ihan omalla tahdilla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, melko monipuolinen vuosi on nyt takana. Jep, kyllä tännekin palataan! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...