12/30/2015

OPI - We'll Always Have Paris


Nyt vuoden loppupuolella suosikkilakkojen joukkoon kaarsi itselleni uusi tapaus, nimittäin OPIn We'll Always Have Paris. Tuo Casablancasta tuttu lausahdus, joka on saanut lisää mainostilaa myös OPIn lakkana. Itsellehän sekä Casablanca ja Pariisi ovat aivan yhtä vieraita juttuja, toista en ole nähnyt ja toisessa en ole käynyt. Tuo elokuvaan liittyvä vieraus on kyllä huomattavasti helpommin korjattavissa.


Lakkaa on kynsillä neljä kerrosta ja silti etenkin kärjistä saattaa huomata pientä läpinäkyvyyttä. Pidin kuitenkin tätä silti laadukkaana ja helppona levitettävänä. Lakka on niin kaunis, että sen peittäminen koristeluilla oli melkein harmi, siksi myöhemmin nähtävissä kynsissä ei olekaan peitettynä kuin aksenttikynsi. Tummanpunaisuudestaan huolimatta Paris ei näytä omiin silmiini ollenkaan joululakalta vaan muihinkin vuodenaikoihin sopivalta. Kuten tämän sävyiset lakat yleensä, on tämäkin erittäin tyylikkään näköinen. Itse suosittelisin tätä lakkaa kaikille, joita tummat ja punasävyiset lakat yhtään kiinnostavat, sillä tähän tapaukseen ei kyllä tarvitse pettyä.


Miellyttääkö lakka teitä?

OPI - We'll Always Have Paris
_________________________________________________________________________

Now, at the end of this year, I found a new polish to add to my favorites. This polish is OPI's We'll Always Have Paris. That line known from Casablanca has gotten more add space being OPI's nail polish. For me Casablanca and Paris are equally unfamiliar things, the other one I haven't seen and haven't visited the other. That unfamiliariness with the movie is much more easily fixed.

There are four layers of this polish on my nails and still you can see some see throughness on the tips. I still consider this polish to be with a good quality and easy to spread. This polish is so pretty that covering it with decorations was almost a shame. That's why in the post you'll see later there's only one accent nail. Despite of the dark red shade Paris doesn't look to much like a Christmas polish and works well with other seasons as well. Like polishes with this shade usually, this too looks really elegant and stylish. I really can recommend this polish to everyone who are even a bit interested of dark and red shaded polishes. You don't have to be disappointed with this one.
_________________________________________________________________________

12/22/2015

Merry Christmas!


Joululomalle pakkasin vain muutaman lakan mukaan ja nekin lähinnä varmuuden varalta. Nämä kynnet tein lomalle lähtöä edeltävänä iltana ja pakkohan sitä oli kynsille lakata jotain punaista. Toisille the joululakka on China Glazen Ruby Pumps. Vaikka Ruby Pumps on löytynyt kynsiltä useinkin jouluisin, esimerkiksi täällä, täällä ja täällä, olen itse kovasti tykästynyt joululakkana myös China Glazen Merry Berryyn. Merry Berry on tummemman punainen perinteinen cremelakka, erittäin hyvällä laadulla varustettu sekä RP:tä helpompi poistettava (glitterulottuvuus puuttuu). Aiemmat lakkaukset Merry Berryllä löytyvät kätevästi blogin oikeassa laidassa olevasta hakuvalikosta.

Siinä missä aiemmin valitin hurjasti China Glazen lakkojen laadusta, Merry Berry tekee kyllä poikkeuksen. Vaikkakin kätevämpää sivellintä kaipasin edelleen, ei lakassa ollut muuta valitettavaa. Myös Passion on erittäin kätevä leimauslakka ja nimettömiin käytin vain yhden kerroksen leimojen alle. Konadin Dark Red -leimauslakka ei täysin vastaa Merry Berryä, mutta toisaalta ero on kuitenkin sen verran pieni, että lakan kehtasi näihin kynsiin yhdistää.


Kynnet on lyhennetty ihan reippaasti, ajattelin joululeipomisten ja -siivoilujen sujuvan paremmin lyhyillä kynsillä ja ovathan nuo nyt nätit silti. Leimauskuva on Born Pretty Storen laatasta BP-L005. Laatta jää helposti muiden varjoon, koska kuvat eivät ole mitenkään erikoisia, mutta omassa käytössä juuri tällaiset laatat ovat kovassa käytössä. Kuva ei juurikaan huuda joulua, mutta lakkausten värimaailma onkin asia erikseen. Enkä välttämättä kaivannutkaan kynsille joulupukkeja ja lahjapaketteja, tämä on ihan okei.

Rauhallista Joulua! :)

China Glaze - Merry Berry
China Glaze - Passion
Konad - Dark Red
Born Pretty Store - BP-L005
_________________________________________________________________________


To Christmas holiday I only packed a few polish and those just in case. These nails I did the night prior to leaving on holiday and I had to use something red. For others THE Christmas polish is China Glaze's Ruby Pumps. Although Ruby Pumps has been seen on nails more than one time on Christmas (for example in here, here and here), I also like China Glaze's Merry Berry as a Christmas polish as well. Merry Berry is darker red creme polish, with a really good quality and easier to remove than RP (the glitter dimension is missing). Earlier nail art made with Merry Berry are easily found from the right side of the blog, from the drop down menu.

Earlier I complained about the quality of China Glaze's polishes, but Merry Berry is an exception to that. Even though I still missed a wider brush, there wasn't anything else to complain about. Also Passion is a really good stamping polish and for my ring fingers I only needed one layer of it below the stamping images. Konad's Dark Red stamping polish isn't completely the same as Merry Berry, but on the other hand the difference is so small that I dared to combine this polish to these nails.

I did shorten my nails quite a lot, I thought that all the Christmas baking and cleaning would go better with shorter nails and I still think these are pretty. The stamping image is from Born Pretty Store's plate BP-L005. This plate is easily outshined by others, because the images aren't really that special, but for me these kinds of plates are always used a lot. The image doesn't really scream Christmas to me, but I didn't want to have Santa Clauses or presents, and the shades are still like Christmas so these are okay to me. Merry Christmas! :)
_________________________________________________________________________

12/21/2015

Ihan vaan sen takia, etten ole tehnyt sitä aikaisemmin

Egotrippi - Mian Laulu

Tätä postausta kirjoitellessa vietän iltaa lomaa aloittelemalla, huonon realityohjelman ja suolakalojen parissa poikaystävän ollessa Star Warsia katsomassa. En ole mukana, koska Star Wars on yleissivistyksestäni puuttuva palanen, mitä ei kyllä korjata katsomalla vain se viimeinen leffa. Ehkä ensi vuoden tekemislistallani pitäisi olla myös kaikkien puuttuvien sarjan osien katsominen, olen nähnyt jopa yhden. Koostevideota youtubesta katsellessa alkoi kuitenkin vähän kiinnostaa, joten ehkäpä joskus saan ne ihan aikuisten oikeastikin katsottua.

Itsenäisyyspäivän aatto ja mitä lakkaan kynsille? Vaaleanpunaista. Ihan loogista. Samana iltana kävi mielessä, että ehkä se sininen ja valkoinen olisi ollut sopivampaa. EHKÄ. Mutta ei se mitään, välivuosi. Inspiraatio näihin kynsiin tuli puhtaasti Sonnelan näistä teemaviikon kynsistä. Tuntuu siltä, että pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä perinteisiä ja rauhallisia kynsiä, joten nyt on niidenkin tarve taas hetkeksi täytetty. Essien Romper Room ja Lovie Dovie toimivat todella nätisti yhteen ja vaikka kuvissa siltä näyttääkin, Romper näytti livenä sopivasti vaaleanpunaiselta. Kynnet eivät siis muistuttaneet pinkki-valkoinen -liukua.




Hauskaa välillä jättää kynnet ilman sen kummempaa koristelua, pelkkä helppo liukuvärikin riittää siihen, että kynnet näyttävät hyvältä. Melkoiseksi hempeilyksi ovat parit viime kynnet menneet, ehkä viimeistään uutena vuotena voisi taas tehdä rohkeampaakin kynsimallia. Ja nyt kun on se Messy Mansionin Decal Matkin käytössä..

Essie - Romper Room
Essie - Lovie Dovie
_________________________________________________________________________

While writing this post I'm spending my evening by starting Christmas vacation, with bad reality tv-show and some salty cookies while my boyfriend is out watching the new Star Wars -movie. I'm not with him because Star Wars is my missing piece of my common knowledge, which not fixed by watching the latest part. Maybe I should correct this the next year, I've only seen one of the movies. While watching a compilation from youtube I did get interested about it, so maybe I'm really going to fix this issue.

The eve of independence day and what do I polish on my nails? Light pink. Really logical. The same night I thought that maybe, just maybe, white and blue would have been more appropriate. But this is okay, I can do the white-blue -nails again next year. Inspiration for these nails came straight from nail art from Sonnela. There were nails done for a theme week that I really liked. It feels like I haven't done nail art this delicate in a long time, so now I have filled this hole for a while. Essie's Romper Room and Lovie Dovie worked beautifully together and even though it looks like that in the photos, Romper looked light pink in real life. So the gradient didn't look like white-pink -ones.

It's nice to leave nails without extra decorations every once in a while, just a simple and easy gradient does the trick. Few of my last nails have gone a bit too delicate, maybe on New Year's Eve (at the latest) I could do a more bold nail art. And now that I have the Messy Mansion's Decal Mat in use as well..
_________________________________________________________________________

12/18/2015

My November 2015

Tänään napsahtaa 25 vuotta mittariin, joten on sopiva paikka marraskuun kertauspostaukselle. Erityisen hienoa synttärit on tänä vuonna siksi, että jo vuoden verran olen erehtynyt useamman kerran väittämään, että olen 25 vuotta vanha. Nyt olen sitten jo ihan oikeasti! Lähempänä 50v. synttäreitä kuin omaa syntymää sanovat. Juhlinko? En. Täysin normaali ja rauhallinen päivä kotosalla, bonuksena aamu ilman herätyskelloa. Ja näin on juuri hyvä. Enemmän fiiliksiä aiheutuu ensi viikon jouluhässäkästä ja joulunvietosta poikaystävän ja perheen kanssa. Tästä tulikin mieleeni, että tämän vuoden joulukynnet ovat vielä suunnittelematta, hmmh.

Marraskuussa oli blogissa enemmän kynsiä kuin spesiaaleja tapahtumia. Yhteistyökuviot toimivat Born Pretty Storen ja Lady Queenin kanssa ja taas pitkästä aikaa sain ulos uuden Nail Mail -postauksen. Julkaisuun lähti myös ainakin kolme kuukautta luonnoksissa maannut teksti minusta kynsiharrastajana. Tuo on sellainen postaus, mitä voisi jatkuvasti päivittää tai ainakin kirjoittaa jatko-osia, niin tiuhaan esimerkiksi suosituin lakkasävy kynsilläkin vaihtelee. Samalla marraskuussa tuli myös höpötettyä vähän itsestäni aakkoshaasteen myötä.

Postausmäärä per kuukausi tuntui tasaantuneen tuohon n. 10 paikkeille. Joulukalenteriakaan ei ollut tälle vuodelle luvassa, lähinnä koska tajusin mahdollisuuden vasta liian myöhään ja aika meni poikakaverin joulukalenteria kootessa (oli muuten melkoinen prosessi askartelua inhoavalle). 



Kuukauden kootut

Löytö: Essence - Nail & Cuticle Tattoo Liner

Ostos: Born Pretty Store XL-Stamper

Kynsilakka: OPI - I Just Can't Cope-acabana

_________________________________________________________________________

Today I'm turning 25 years old, so it's a good time in my opinion to post the recap from November. My birthday is especially great this year because I've been thinking and saying for a year that I'm 25. Now that's true! I'm closer to my 50th birthday than my first one, that's what they say. Do I celebrate my birthday? No. Completely normal and restful day at home, as a added bonus a morning without alarm clock. And that's a good thing. I have more feeling about next week's Christmas holiday with my boyfriend and family. This reminds me, that I haven't still planned my nails for this Christmas, hmmh.

On October there were more nail art than special events on the blog. My collaborations with Born Pretty Store and Lady Queen worked nicely and after a long time I got one Nail Mail -post published. I also published a post that waited for it's time about three months in the drafts -section, it's about me as a nail art enthusiastic. That's a post that I could update constantly or at least write sequals, that's how often my favorite nail polish changes.

The amount of posts has become about a steady 10 posts per month. There isn't a Christmas calendar coming this year, mainly, because I realized the possibility of it too late and I have been using my time making my boyfriend one (such a job for someone who dislikes arts and crafts).

My Month

Find: Essence - Nail & Cuticle Tattoo Liner

Buy: Born Pretty Store XL Stamper

Nail Polish: OPI - I Just Can't Cope-Acabana

_________________________________________________________________________

12/16/2015

Sun takii mitä vaa, wo-o-o-ou

VilleGalle feat. SANNI - Lähtisitkö

Kynsien laittamiseen tuli huomaamattani niin pitkä tauko, että kynnet tuli lyhennettyä lakkausten välillä kaksi kertaa. Siihen samaan väliin mahtui myös läppärin kovalevyn rikkoutuminen, mikä nyt tietysti oli itselle kova pala. Kovalevy napsahti rikki niin odottamatta ja eihän sitä osannut reagoida kun itkemällä ja itseään syyttelemällä. Jos olisin jättänyt koneen kotiin enkä vienyt luennolle tai jos olisinkin ottanut ne varmuuskopiot edellisellä viikolla niinkuin ajattelin. Selvisin kuitenkin mielettömän pienellä, koska poikakaveri otti asian hoitaakseen heti. Kolme tuntia rikkoutumisen jälkeen tuli E luennolta suunnitelman kanssa. Seuraavana aamuna läppärin kovalevy oli vaihdettu. Tästä tarina vaan paranee, koska seuraavalla viikolla sain synttärilahjan etukäteen: uusi SSD-levy koneeseen eli nytpä tämä omena toimii tuplasti nopeammin ja äänettömästi. Ah, se tunne kun saa avata tietokoneen ja se käynnistyy hetkessä.

Kynsinauhoilla todella näkyy talven jälki. Kun peukaloiden kynnet napsahtivat poikki samana päivänä, sanoin ääneenkin, että talvi on nyt täällä. Sen olisi pitänyt olla ensimmäinen merkki siitä, että kaiva käsirasvat, Lemony Flutterit jnejne. esille, mutta ei. Nyt on sitten rumat ja kipeät kynsinauhat. Ehkä sen taas jossain vaiheessa talvea omaksuu. Mutta kynsinauhat reagoivat kyllä todella nopeasti, koska kylmiä kelejähän ei ole vielä todellakaan näkynyt.



Halusin pitkästä aikaa kynsille edes jotain ja Born Pretty Storen alennuksista tilattu laatta BP-L012 oli odotellut kokeiluaan. Siksi vihdoin valitsin silmälasikuvion kynsille, tummaa violettia OPIn Skating On Thin Ice-Landin muodossa muille ja raitoja keskisormien kynsiin Nail Vinylsien avulla. Näissä kynsissähän ei vieläkään kolkutella mitään nerouden rajoja, mutta pitkästä aikaa edes jotain. Kelpasivat joululahjaostoksilla kyllä.

OPI - Skating On Thin Ice-Land
China Glaze - Liquid Leather
Gina Tricot - White
Konad - Black
Born Pretty Store - BP-L012
Nail Vinyls
_________________________________________________________________________

Without me really noticing it, I kept a break from doing nail art which was that long, that I needed to shorten my nails twice between nail art. That same break also included my laptop's hard drive going broken, which was hard for me. It happened so suddenly and I couldn't do anything else than just cry and blame myself for it. If I had left the laptop at home and not taken it to a lecture or if I just had done the back ups like I was planning on the last week. However, I got through that with only a small effort because my boyfriend took my laptop over immediately. Three hours after the laptop had got broken E came from a lecture with a plan. The next morning my hard drive was replaced. The story only gets better and better, since the following week I got my birthdaypresent from my boyfriend in advance: a new SSD for the computer, so now this apple works double the speed and doens't make a sound. Ah, the feeling when you get to open a computer and it turns on in so short amount of time.

My cuticles are really showing the touch of winter. When my thumbs' nails broke on the same day, I said out loud that winter is here. It should have been my first sign of the fact that I should get my handlotions, Lemony Flutter etc. out, but no. Now I have ugly and painful cuticles. Maybe I'll get the hang of things in some point of winter. But my cuticles sure are fast to react since the really cold days haven't been here yet.

After a long time I wanted at least something on my nails and a stamping plate ordered from Born Pretty Store -sales, BP-L012, had been waiting to get tested for a while. That's why I finally chose the eyeglass -image on my nails, dark violet as the form of OPI's Skating On Thin Ice-Land and some stripes for my middle fingers made with Nail Vinyls. These nails aren't really genious, but after a long time at least something. They were okay when I went Christmas-shopping.
_________________________________________________________________________

12/14/2015

Christmas Sweater


Ensimmäistä kertaa harkitsin TÄYSIN vakavasti China Glazen lakkojeni myymistä. Kynsilakat -sivustoni näyttää, että kyseisen merkin lakkoja on tällä hetkellä laatikossa 47, mutta näiden kynsien tekemisen myötä tekisi mieli tiputtaa tuo määrä pyöreään nollaan. Nappasin lakaksi In A Lily Bitin, koska se oli sävyltään täysin mitä halusin. Päätöstäni sain kuitenkin katua nopeasti kun tajusin sen vaativan jatkuvaa sekoittamista, että lakka pysyi tasaisena ja lisäksi CG:n siveltimen muoto tuottaa aina päänvaivaa. Aikaisemmin olen aina pyörtänyt päätökseni ja myynyt pois muutamia merkin lakkoja, mutta nyt voisi vihdoin olla se hetki kun olisin valmis luopumaan niistä kaikista. En vaan jaksa tapella lakkojen kanssa jos voin ostaa tilalle parempilaatuisia tapauksia toisilta merkeiltä.

Idea näihin kynsiin lähti kuitenkin Pinterestin maailmasta ja tarpeesta tehdä edes yhdet talvi-/joulukynnet ennen varsinaista joulua. Simppeli kaava kynsille taas hetkellisen lakkailutauon jälkeen. Lisäksi halusin päästä kerrankin käyttämään MoYou Londonilta hankkimaani villapaita -laattaa eli Festive 04sta. Laatta on viettänyt aikaa laatikossani jo reilun vuoden, nyt käytän sitä kolmatta kertaa. Edelliset kokeilut eivät kai edes päätyneet blogiin asti mikä taitaa kertoa siitä, että tämän laatan kanssa en vaan pysty onnistumaan.



Nämä kynnet päätyivät olemaan taas yhdet niistä kynsistä, jotka näyttävät kaukaa hyvältä ja läheltä eivät sitten niinkään. Tämä johtuu siitä, että kaukaa näkyvät vain värit, eivät ollenkaan leimaukset tai niiden yksityiskohdat. Näitä kynsiä lakatessa itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä Messy Mansionin Decal Mat. Matto oli todella kätevä, mutta samalla pienet asiat vaativat uudelleenohjelmointia omassa päässä. Normaalisti lakkausalustana on toiminut kaksi palaa talouspaperia, joten pohdin esim. sitä, että mihin pyyhin ylimääräiset kynsilakanpoistoaineet siveltimestä. Pieniä juttuja, jotka pohdiskelemalla saa lakkausmukavuutta vieläkin enemmän.

China Glaze - In A Lily Bit
OPI - This Gown Needs A Crown
Konad - White
MoYou London - Festive 04
_________________________________________________________________________


For the first time I really considered selling all of my China Glaze -polishes. My Nail Polishes -site is showing that I have 47 polishes from this brand, but after making these nails I'd like to make that number a zero. I took In A Lily Bit as my polish since I wanted exactly the shade it has. I got to regret my decision very fast, when I realized that the polish required constant mixing to make it stay even and make the polishing even remotely possible. In addition CG's brush isn't the best. Earlier I have always gone back on my decision to sell the polishes, but now could really be the time that I could get rid of all of the China Glaze's. I just don't want to fight with the polishes if I can buy polishes with better quality from other brands.

Idea for these nails came of course from Pinterest and the need to make one set of winter/Christmas nail art before Christmas is actually here. Simple way to do nails after a pause in polishing. In addition I also wanted to get to use my stamping plate from MoYou London, the Festive 04, also known as the cardigan plate in my world. This plate has been hanging in my Helmer for about a year, this is my third time using it. My last tries didn't end up in the blog and I think this tells you that I can't do well with this plate.

These nails ended up being one of those nails that look good when seen from far away and when looking closer, they don't. This is because you can only see the color when looking at them far away and not the details like the stamping images. When I did these nails I used my Messy Mansion's Decal Mat for the first time ever. It was really handy, but at the same time some smaller things required thinking. Normally I have used two pieces of paper towel, so I thought for example that where do I wipe the extra nail polish remover from the brush. Small things, but when solved make the polishing experience even better.
_________________________________________________________________________
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...