11/15/2016

Vaaleanpunaista joka puolella


Tuskailin vielä muutama postaus sitten talvivaatteiden perään. Talvikengät olivat silloin jo hankittuina, myöhemmin löytyi vielä takkikin. Menin H&M:lle, tarkoituksena hankkia musta, harmaa tai tummansininen siisti talvitakki. Kaveri ehdotti, että ottaisin sovitukseen mukaan myös vaaleanpunaisen version samasta takista. Ajattelin, ettei sovittamisessa voi olla mitään pahaa, mutta uskoin kuitenkin lähteväni kotiin harmaan takin kanssa. Vaaleanpunainen takki päälle ja olimme kumpikin ihan myytyjä. Kokeilin vielä harmaata versiota joka näytti sekin hyvältä, mutta vaaleanpunainen takki oli hauskempi ja erikoisempi. Pukeudun normaalisti kokonaan mustiin, joten kirkas takki oli melkoinen erikoisuus. Lähetin poikakaverille vielä kuvat takista saadakseni viimeisen vahvistuksen ostokselle. E:n mielestä takki näytti oudolta (totuttuaan mustiin vaatteisiin), mutta suositteli kuitenkin sen ostoa harmaan takin sijaan. Vaaleanpunaista takkia kun ei ihan jokaisella vastaantulijalla olisi. Joten arvatkaapa mitä? Ostin vaaleanpunaisen takin ja hetkeäkään en ole joutunut  päätöstäni katumaan. Koska jalassa on aina mustat farkut ei takki ikinä riitele muiden vaatteitteni kanssa ja on ihanan pirteä talvivaate. Itseasiassa en ole ihan varma, että kuinka raaskin laittaa takin keväällä kaappiin säilöön. Ainut miinus on se, että takin kanssa saa olla melko varovainen, vaaleanpunainen kangas kun näyttää lian heti. Toistaiseksi takki on kuitenkin pysynyt puhtaana ja jatkaa päivieni ilostuttamista. Erikoinen valinta siis kannatti! Pakko kuitenkin myöntää, että ehkä Gilmoren tyttöjen Lorelain ihanalla vaaleanpunaisella takilla oli vaikutusta omaankin päätökseeni..

Inspiraatio näihin kynsiin lähti varmasti pohjimmiltaan takista. Ihan jokainen päivä en kirjoita Pinterestiin hakusanoiksi "light pink nail art", mutta tällä kertaa se tuntui oikealta päätökseltä. Kynsistä meinasi aluksi tulla vähän ällösöpömmät, mutta päätin lopulta pysyä tällä kertaa vain perhosissa. Suurimmaksi osaksi päätös johtui harmaan leimauslakan puutteesta. Onko sellaista edes olemassa? Jäipähän toisaalta ensi kerralle lakkausidea..


Vaaleanpunainen on OPIn Suzi Shops & Island Hops. En muista, että olenko blogissa aiemmin kehunut lakkaa, mutta nyt se meinasi käydä hermoille. Lakka oli kaikesta sekoittelusta huolimatta aika valuvaista ja sain normaalilakkailua enemmän varoa likaamasta kynsinauhojani liikaa. Kolme kerrosta lakkaa oli pakollinen määrä, jotta lakan pinnasta tuli tarpeeksi tasainen. Neljännestäkään kerroksesta lakkaa ei varmasti olisi ollut haittaa. Vähän sama vika on Essien harmaassa Maximillian Strasse Herissä, mutta ihan yhtä ärsyttävä ei se kuitenkaan ollut. Mutta eikös olekin niin, että vaaleanpunaiset / pastelliset lakat usein tuppaavat vähän käymään hermoille? Island Hops on kuitenkin niin ihana ja sopiva sävyltään, että kestän siltä pienet mielenosoitukselliset valumiset.


Perhoset tuntuivat värivalintoihin sopivalta kuvalta, joten niillä mentiin. Stamping decalit eivät onnistuneet niin hyvin kuin olisin ehkä toivonut ja decaleiden asettelussakin taisi harmaa pohjalakka ottaa vähän itseensä, mutta kokonaisuutena lakkaus on mieleeni. Viime vuosina pastelliset ja vaaleat lakkaukset eivät ole olleet kovinkaan mieleeni, mutta tällä kertaa vaaleanpunainen oli juuri sitä mitä tarvitsin. Ehkä se takki on sulattanut ajattelumaailmaa?


Voisitteko itse kuvitella päällenne vaaleanpunaista takkia?

OPI - Suzi Shops & Island Hops
Essie - Maximillian Strasse Her
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-34

2 kommenttia:

  1. Mua jai nyt kylla vaivaamaan etta millanen se takki on. :D Kynnet on kuitenkin oikein sopot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Pitää katsoa, josko siitä saisi kuvan myöhempiin postauksiin! :D Kiitos!

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...