4/24/2015

#ablecs15 Week 11: Blooming


Ihan ensiksi haluan kiittää tsempeistä jota viime postauksen alle kertyi. Tukea ja turvaa on myös selvästi ruutujen sillä puolen :)

Tämä teema on haasteeseen ajoitettu kyllä todella sopivaan väliin, koska nyt alkaa juuri olla itsekin sillä fiiliksellä, että kukat kynsillä ovat ihan paikallaan. Kynsille päätyi kuitenkin vähän vaikeammin tunnistettava kuva kuin perinteiset pienet kukat. Tämänkertainen leimauskuva on isompi leimauskuva kukasta.



Pohjalla on OPIn Suzi Shops & Island Hops, mikä on kyllä hyväkäytöksinen vaaleanpunainen lakka. Leimaukset tekivät lakkauksesta kuitenkin astetta tummemman sävyisen, koska testiin pääsi Born Pretty Storen oma musta leimauslakka. Leimauslakkaa laatalle levittäessä tai stamperiin nostaessa en ollut täysin vakuuttunut, että saanko minkäänlaista järkevää lopputulosta aikaan. Kun sitten sain ensimmäisen kuvion leimattua kynnelle, olin tulokseen tyytyväinen. Liian ohuelta vaikuttanut leimauslakka ei ollutkaan sitä, vaan kuvio siirtyi kynnelle selkeänä ja siistinä. Erityisesti haluan mainita sen, että päällyslakka eli Mereneidin Top It All Top Coat ei saanut sotkenut leimoja kuten sillä yleensä on tapana. Eli ainakin ensimmäisen kokeilun jälkeen tämä Born Pretty Storen leimauslakka vaikuttaa ihan toimivalta kaverilta. Tällä kertaa käytin IsaDoran Peel Off Basea kynsinauhoilla, joten siistimisen suhteen en tuosta lakasta osaa sen enempää sanoa.

Lakkauksessa oli käytössä toinenkin Born Pretty Storelta testiin saatu tuote eli leimauslaatta BP-46. Siitä napattu iso kukka toimi näissä blooming -kynsissä hyvin. Perinteisesti en osaa mitään laatan laadusta valittaa.


OPI - Suzi Shops & Island Hops
Born Pretty Store - Black, stamping polish*
_________________________________________________________________________

First of all I would like to thank everyone for those great and supporting comments I got below the last post. It's obvious that I have some great support behind the computer screens!

This theme was just in the perfect place for the #ablecs15 -challenge, since the spring is starting to arrive and I'm starting to feel that flowers are really approppriate for nail art. I still didn't go with the so ordinary version of stamped flowers, I took a picture a bit more bigger to stamp on my nails. It's a bit harder to recognize.

I have OPI's Suzi Shops & Island Hops on the bottom, which is such a good quality light pink polish. The stamping image made these nails a bit darker, since I was using my new black stamping polish, Born Pretty Store's black. When I was layering this polish on the stamping plate and getting it up to the stamper, I wasn't completely convinced if this polish would work. But when I got the first image on my nail, I was happy with the result. A stamping polish that seemed too thin at first, wasn't like that. I especially want to mention that my top coat (Mereneid's Top It All Top Coat) didn't spread the images like it normally does. So after the first try I think that Born Pretty Store's black stamping polish would seem like a good friend. This time I used IsaDora's Peel Off Base on my cuticles, so I can't at this time say more about how the stamping polish is to clean up.

I used another Born Pretty Store product on these nails, the stamping plate BP-46. I took the big flower image from that plate and the image worked great with the blooming -theme. Traditionally I can't say anything bad about a BP -stamping plate.
_________________________________________________________________________
*gotten for review.

4 kommenttia:

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...