4/07/2015

My March 2015


Viimeksi sanoin, että helmikuu meni ihan hetkessä ohi. Tällä kertaa kellossa on toinen ääni, sillä itsestä ainakin tuntuu siltä, että maaliskuu vain jatkui ja jatkui! Harjoittelussa viikot menevät samaan aikaan todella nopeasti ja todella hitaasti. Huhtikuussa tahti tulee vain kiristymään niin yliopistolla kuin kotonakin, joten blogissakin tulee luultavasti olemaan hiljaisempaa kuten aikaisemmin jo mainitsinkin.

Maaliskuussa #ablecs15 -haaste jatkoi lujasti eteenpäin. Itseasiassa niinkin lujasti, että päästiin vihdoin kertomaan teillekin haasteeseen liittyvästi kilpailusta ja arvonnasta. Jos et jo tiedä mistä on kyse, niin suosittelen ehdottomasti, että käyt kurkkaamassa ohjeet tästä. Palkinnot ovat niin mahtavat, että itseä harmittaa joka kerta etten itse voi osallistua. Tässä kuussa haasteen aiheet olivat erityisen vaikeita, tosin se varmasti johtui siitä, että omat henkiset voimat olivat tässä kuussa harvinaisen kyseenalaisessa kunnossa. 



Kuukauden loppua kohden alkoi myös tuntua siltä, että nuo tummat sävyt eivät kynsillä jaksa enää houkutella yhtä paljon. (Vaatteissa taas sitäkin enemmän). Kevääseen siirtyminen on siis vihdoin omassa kynsimaailmassanikin alkanut, vaikka vielä kuukausi sitten vähän pohdin, että tuleeko sitä hetkeä tänä keväänä ollenkaan.

Kuukauden kootut

Löytö: Ajan nipistäminen blogille mitä kiireisimmissä tilanteissa

Ostos: Kevätlakat

Kynsilakka: Picture Polish - Grace

Lakkaus: My Most Used Polish


Mikä lakkaus oli teidän suosikkinne?
_________________________________________________________________________

Last time when I was writing a My Month recap, I mentioned that February went by so, so fast. This time I'm feeling quite the opposite. I'm feeling like March lasted way too long. With my studies there are now weeks that go by so fast and so slow at the same time. At April my schedule will be even more grazy, so the blog might not be as active as I'm used to.

On March the #ablecs15 -challenge kept going strong. Actually so strong, that we finally got the opportunity to tell you about the challenge and giveaway that come with it. If you don't already know what I'm talking about here, I suggest that you go and check out the instructions here. The prizes are so amazing that I'm sad every time that I can't participate. This month the themes felt extremely challenging, but that maybe has something to do with the fact that my mental state has been in a bad shape this month.

When March was coming to close, I finally started feeling the lighter colors instead of the darker ones. (Except on clothing). Moving to spring time has finally started to happen for my nails and nail art! Month ago I was thinking if that was ever going to happen.

This Month

Find: Finding time for blog in the most busiest situations

Buy: Spring polishes

Nail Polish: Picture Polish - Grace

_________________________________________________________________________

4 kommenttia:

  1. Kaiketi tosi kivoja kynsiä. Voisin valita suosikeiksi nuo ensimmäiset hempeät kynnet sekä nuo aurinkolasku/rantakynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Nuo rantakynnet ovatkin ihan erilaiset kun mitä blogissa yleensä näkyy.

      Poista
  2. Aivan ihania kaikki nämä lakkaukset! <3 Lempparit mulla olisi varmasti aivan ensimmäiset hemppiskynnet ja sitten tottakai strösselilakkaus, kun oli niin kekseliäs ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Jännä miten nuo hemppiskynnet keräsivätkin suosioita näin, itse kun en niitä oikein osannut arvostaa!

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...