11/02/2015

My October 2015


Ja mitäkö kuului lokakuuhun? Yksi blogitapahtuma (pitkästä aikaa), kynsiä ja paljon viikonloppuisin kirjoitettuja, arjeksi ajastettuja postauksia. Postausten määrä lokakuussa jäi 11, mutta tämä tarkoittaa ainakin sitä, että joka viikko sain muutaman postauksen ulos. En tiedä heijastuuko asia ruudun sille puolelle, mutta olen yrittänyt keskittyä kunnolla aina postauksen tekemiseen. Ehkä siis laatu korvaa määrän, ehkä..? Kynsiä lokakuulta kertyi enemmänkin, mutta postauksia en saanut valmisteltua. Yksi Anssi Kelan keikkakynsiin liittyvä postaus roikkuu yhä luonnoksissa, koska haluan oikeasti vähän puhua siitä keikasta.

Botanialla järjestetty blogitapahtuma oli hauskan erilainen vaikka ei tosiaan liittynytkään oman blogini aihepiiriin juuri ollenkaan. Kynsiosastolla tapahtumat olivat melko perinteisiä. Erikoisempaa itselleni oli water decalsien käyttäminen saman lakkauksen jokaisella kynnellä. Itselläni toimisi varmaan jonkinlainen kynsivihko, johon voisin kirjoitella ja piirtää ideoitani kun niitä päähän tulee. Onneksi Pinterestin taulut ja kännykällä napatut screenshotit auttavat yleensä alkuun myös.


Suosikkikynnet olivat tuohon blogitapahtumaan tehdyt perhoskynnet, joissa pääsin käyttämään myös Picture Polishin Allurea. Vaikka kynsissä ei paljon tapahtunutkaan, pidin niistä silti. Kirkkaan ja tumman sävyn yhdistäminen kannatti, samalla kaavalla voisi tehdä kynsiä useamminkin.

Mitkä olivat teidän mielestä kuukauden parhaat kynnet?

Kuukauden kootut

Löytö: LUSH - Nightwing

Ostos: Born Pretty Store leimauslaatat

Kynsilakka: Picture Polish - Escapades

Lakkaus: Perhoskynnet
_________________________________________________________________________

And what did happen on October? One blog event (after a long time), nail art and lots of post written on weekends and timed to be published during the week. The amount of posts on October was only 11, but this does mean that I got at least few posts per week published. I don't know if this can be seen by you, but I've been trying to truly focus on the posts I do. So maybe the quality is better than the amount, maybe..? I have many more nail art done on October, but I couldn't get the posts ready. One post about nail art I had on in Anssi Kela's concert is this in drafts because I really want to talk a bit about the gig.

The blog event held in Botania, Joensuu was nice and different even though it didn't fit right on my blog's usual category. In the nailfront my nails were quite traditional. Maybe the strangest thing was the use of water decals on every nail. I should really have some kind of a nail art book where I could write and draw my ideas when they come to mind. Luckily Pinterest boards and those screenshots taken with my phone usually help me to get started.

My favorite nail art this month was those butterfly nails for the blog event, where I got to use Picture Polishes Allure. Even though there wasn't much going on in those nails, I still liked them. It was worth it putting dark and light shades together, I really could make nail art with the same pattern again. What were the best nails of this month?


My Month

Find: LUSH - Nightwing

Buy: Born Pretty Store stamping plates

Nail Polish: Picture Polish - Escapades

_________________________________________________________________________

2 kommenttia:

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...