12/14/2015

Christmas Sweater


Ensimmäistä kertaa harkitsin TÄYSIN vakavasti China Glazen lakkojeni myymistä. Kynsilakat -sivustoni näyttää, että kyseisen merkin lakkoja on tällä hetkellä laatikossa 47, mutta näiden kynsien tekemisen myötä tekisi mieli tiputtaa tuo määrä pyöreään nollaan. Nappasin lakaksi In A Lily Bitin, koska se oli sävyltään täysin mitä halusin. Päätöstäni sain kuitenkin katua nopeasti kun tajusin sen vaativan jatkuvaa sekoittamista, että lakka pysyi tasaisena ja lisäksi CG:n siveltimen muoto tuottaa aina päänvaivaa. Aikaisemmin olen aina pyörtänyt päätökseni ja myynyt pois muutamia merkin lakkoja, mutta nyt voisi vihdoin olla se hetki kun olisin valmis luopumaan niistä kaikista. En vaan jaksa tapella lakkojen kanssa jos voin ostaa tilalle parempilaatuisia tapauksia toisilta merkeiltä.

Idea näihin kynsiin lähti kuitenkin Pinterestin maailmasta ja tarpeesta tehdä edes yhdet talvi-/joulukynnet ennen varsinaista joulua. Simppeli kaava kynsille taas hetkellisen lakkailutauon jälkeen. Lisäksi halusin päästä kerrankin käyttämään MoYou Londonilta hankkimaani villapaita -laattaa eli Festive 04sta. Laatta on viettänyt aikaa laatikossani jo reilun vuoden, nyt käytän sitä kolmatta kertaa. Edelliset kokeilut eivät kai edes päätyneet blogiin asti mikä taitaa kertoa siitä, että tämän laatan kanssa en vaan pysty onnistumaan.



Nämä kynnet päätyivät olemaan taas yhdet niistä kynsistä, jotka näyttävät kaukaa hyvältä ja läheltä eivät sitten niinkään. Tämä johtuu siitä, että kaukaa näkyvät vain värit, eivät ollenkaan leimaukset tai niiden yksityiskohdat. Näitä kynsiä lakatessa itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä Messy Mansionin Decal Mat. Matto oli todella kätevä, mutta samalla pienet asiat vaativat uudelleenohjelmointia omassa päässä. Normaalisti lakkausalustana on toiminut kaksi palaa talouspaperia, joten pohdin esim. sitä, että mihin pyyhin ylimääräiset kynsilakanpoistoaineet siveltimestä. Pieniä juttuja, jotka pohdiskelemalla saa lakkausmukavuutta vieläkin enemmän.

China Glaze - In A Lily Bit
OPI - This Gown Needs A Crown
Konad - White
MoYou London - Festive 04
_________________________________________________________________________


For the first time I really considered selling all of my China Glaze -polishes. My Nail Polishes -site is showing that I have 47 polishes from this brand, but after making these nails I'd like to make that number a zero. I took In A Lily Bit as my polish since I wanted exactly the shade it has. I got to regret my decision very fast, when I realized that the polish required constant mixing to make it stay even and make the polishing even remotely possible. In addition CG's brush isn't the best. Earlier I have always gone back on my decision to sell the polishes, but now could really be the time that I could get rid of all of the China Glaze's. I just don't want to fight with the polishes if I can buy polishes with better quality from other brands.

Idea for these nails came of course from Pinterest and the need to make one set of winter/Christmas nail art before Christmas is actually here. Simple way to do nails after a pause in polishing. In addition I also wanted to get to use my stamping plate from MoYou London, the Festive 04, also known as the cardigan plate in my world. This plate has been hanging in my Helmer for about a year, this is my third time using it. My last tries didn't end up in the blog and I think this tells you that I can't do well with this plate.

These nails ended up being one of those nails that look good when seen from far away and when looking closer, they don't. This is because you can only see the color when looking at them far away and not the details like the stamping images. When I did these nails I used my Messy Mansion's Decal Mat for the first time ever. It was really handy, but at the same time some smaller things required thinking. Normally I have used two pieces of paper towel, so I thought for example that where do I wipe the extra nail polish remover from the brush. Small things, but when solved make the polishing experience even better.
_________________________________________________________________________

4 kommenttia:

  1. Voi kamaluus mikä lakka :/ Mulle ei ole osunut eteen vielä yhtäkään katastrofitapausta CG:ltä, toki niitä omassa kokoelmassa onkin suhteellisen vähän sun lukuun verrattuna.

    Mutta kynnet on mun mielestä julmetun suloiset, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Pitäisköhän munkin ottaa taas projektiksi tuo leimausten harjoittelu, jotta saisi joskus noin suloiset villapaidat kynsille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sulla on käynyt parempi tuuri kuin mulla :) Kiitoksia kovasti, varmaan pastelliset värit ja kimalle tekee sitä söpöys-efektiä. Tämä laatta oli kyllä hankala käsitellä, pitää treenailla itsekin lisää!

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...