7/07/2016

Pitsiä vai koukeroa? Kultaa vai nudea?


Lähdin liikkeelle vähän erilaisesta ajatuksesta, mutta päivän aikana suunnitelma muotoutui uudestaan hieman toisenlaiseen muotoon. Ajatuksena oli alunperin valkoiset pitsileimat nudella pohjalla, mutta jossain vaiheessa pitsi vaihtui koukeroihin ja nude kultaan. Valkoinen aksenttikynsi taas OPIn Purella peitettyyn kynteen. Harmi, että Pureni pohja ei ole täysin vaalea, koska valkoisella pohjalla kultahiput olisivat näyttäneet vieläkin paremmilta.

OPIn Love. Angel. Music. Baby. on ehdottomasti yksi kultaisia lakkasuosikkejani. Sen pinta kuivuu kauniiksi satiiniksi ja lakka kuivuu nopeasti. Samanlainen hopeinen lakka eli This Gown Needs a Crown on myöskin ehdoton osa lakkavarastoani. Täydellisen pitsi-leimauslaatan etsintä toisaalta jatkuu edelleen. Kaikki varastoni kuvat ovat joko liian epäsäännöllisiä, kukitettuja tai liian täyteläisiä. Kaipaisin sellaista pitsikuvaa, josta alla oleva lakkakin vähän näkyisi. Tämä koukerokuvio toimi näissä kynsissä todella kivasti, mutta pitsiähän se ei silti ole, ikävä kyllä.


Jälkeenpäin ajateltuna olisin saattanu tehdä aksenttikynnen toisin tai jättänyt sen kokonaan tekemättä, mutta hauskat kynsistä tuli näinkin. Voisin kuvitella nämä kynnet esimerkiksi häävieraan kynsille, koska lakkaus on sopivan juhlava, muttei kuitenkaan liian näyttävä.

OPI - Love. Angel. Music. Baby.
OPI - PURE 18K White Gold and Silver Top Coat
Gina Tricot - White
Born Pretty Store - BP-17

2 kommenttia:

  1. Tosi kivat :) Pitäisi varmaan itsellekin hommata se hopeinen, tämä Love.Angel.Music.Baby löytyy jo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suosittelen, jos nimittäin tykkäät tästä, niin hopeinen on varmasti mieleen myös! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...