9/24/2016

Nail Mail pt. 5


Saksa. Suurin ostoskasa tuli tehtyä odotetusti Saksan matkalla. Kännykässä oli tallessa screenshot blogin Wishlist -sivusta ja teinkin pitkälti sen mukaan Essie -ostokseni. Omat Essieni hankin Müllerista ja DM:stä. Essiet olivat reissusta järkevin hankinta, kappalehinta oli noin 7,90 €, kun taas esim. OPIt maksoivat 16 euroa. Täydensin kokoelmaa muutamalla ennakkoonvalitulla lakalla ja yhdellä heräteostoksella. Kesken reissun sain kovan kuumeen ja flunssailin sujuvasti monta päivää, silloin poikakaveri vietti aikaa esim. viereisessä kylässä ja ensimmäisenä flunssapäivänäni kotiutui kahden Essien kanssa. Arkipäivän romantiikkaa parhaimmillaan, eikös?



Born Pretty Store. BPS:n laadukkaat ja hauskat leimauslaatat ovat taas houkutelleet puoleensa tilauksen verran. Leimauslaatoissa huomion voi kiinnittää tuohon kananmuna-laattaan, joka hyppi ostoskoriin ja sieltä pois useamman kerran. Ihan oikeasti, kuka nyt oikeasti TARVITSEE kananmunan kuvia? Ilmeisesti minä. Näin mielessä ne leimadecalit ja laatta oli pakko tilata. Onneksi BPS:n laatat ovat todella edullisia. Itseasiassa näissä laatoissa näkyykin ihan uusi valmistaja, vaikka ne on tilattu BPS:n omien laattojen kategoriasta. Kolme ylläolevista laatoista ovatkin merkiltään Harunouta, toivottavasti niiden laatu on yhtä hyvä!

Tilasin itselleni myös Born Pretty Storen peililakan, joka on kyllä herättänyt tunteita puolesta ja vastaan, mutta päätin silti kokeilla. Värikkäät decalit taas tuntuivat hyvältä ajatukselta pimenevää syksyä vasten.


Anttila. Kun tieto Anttilan konkurssista tuli tajusin samantien, että Joensuusta helposti saatavilla ollut Sally Hansenin Quick Dry Top Coat ei enää olisikaan niin helposti saatavilla. Siksi kävin täydentämässä varastoa heti. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut syytä täydentää varastoa useammallakin kappaleella..

Toisella Anttilan reissulla kävin kurkkaamassa, että josko saisin ruksailtua Essien lakkalistoiltani pois edes yhtä lakkaa. Off Tropic löytyi kohtuulliseen hintaan heti, joten päätöstä ei kauaa tarvinnut pohtia.

Mitä mieltä kananmuna-laatasta?

4 kommenttia:

  1. Kananmunalaattaa tuskin tarvitsen, mutta tuo simpukkalaatta kiinnitti heti huomioni! Täytyykin sellanen hankkia seuraavaksi 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Mutta simpukkalaatta on tosi nätti ja merikynsiin ihan must -tuote :)

      Poista
  2. Heh, kananmunalaatta :D Eihän sitä koskaan tiedä, millon sitä sellasta tarttee! Saksaan haluaisin joskus itsekin käymään, ihan jo vaikka shoppailun kannalta voisi olla mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedäkään, ehkä semmoinen aamupalakynsikausi on vielä tuloillaan :D Olin itse parhaat shoppailupäivät kipeänä, mutta ehkä vielä joskus ;) Ainakin Essien osalta olivat todella lupaavat ostosmahdollisuudet!

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...