11/11/2016

Valkoista ja univajetta


Tiistaina käväisin päivän reissulla Helsingissä. Kaverin kanssa lähdettiin luennolle ja lounaalle. Me kuitenkin asumme Joensuussa, joten matkaa Helsinkiin kertyy ajaen noin kuusi tuntia, junalla neljä. Maanantaina en halunnut mennä nukkumaan liian aikaisin, jotten ajautuisi vain pyörimään sängyssä unettomana. Valot sammuivat lopulta hieman puoli kahdentoista jälkeen ja herätyskello soitti aamulla kolmelta. Noin kolmen tunnin huonoilla yöunilla kohti Helsinkiä. Päädyimme matkustamaan autolla, koska junalla aikataulut olisivat menneet liian tiukoille, vaikkakin olisimme saaneet nukkua pari tuntia kauemmin. Illalla palattiin Joensuuhun noin kahdeksalta. Päivä oli pitkä, mutta molemmat olivat sitä mieltä, että reissu kannatti. Joskaan toista kertaa ei tee mieli matkustaa samana päivänä Joensuu-Helsinki-Joensuu -reittiä autolla. Seuraavana yönä tuli nukuttua noin kymmenen tuntia, mutta aamun ensimmäisten pirteiden tuntien jälkeen väsymys iski takaisin. Itseasiassa väsymys oli niin kova, että tämänkin postauksen kirjoittaminen osoittautui liian suureksi tehtäväksi. Eivätköhän muutamat hyvin nukutut yöt taas kuitenkin korjaa tilanteen.


Noin pitkää reissua varten piti tehdä kuitenkin kynnet ja tunnin ideoiden etsinnän jälkeen päädyin maanantai-iltana tällaiseen ratkaisuun. Kuvio olisi ollut hienompi leimana, mutta sopivaa kuviota ei ainakaan muistia kaivelemalla omista laatoista löytynyt. Siveltimen kanssa pelleily on kuitenkin myös hauskaa ja koska kuvio ei tuon hankalampi ollut, meni maalailu sujuvasti. Asuni tiistaille oli tumma, joten en halunnut kynsien katoavan kokonaan näkyvistä. Siksi valitsin lakaksi aina niin luotettavan ja kauniin OPIn Viking In a Vinter Vonderlandin. Tumma violetti toimii esimerkiksi mintun ja valkoisen kanssa, joten halusin ne kummatkin kynsille. Color Clubin Blue-Ming on vanha suosikkini, mutta viime vuosina (??) lakka on jäänyt komeasti käyttämättä.


Olen tarkasti vältellyt kynsiä, joiden perusväri olisi valkoinen. Yleensä valkoiset kynnet näyttävät jotenkin tönköiltä. Näiden kynsien myötä tuli kuitenkin sellainen olo, että voisin jopa antaa valkoisille kynsille tilaisuuden - kunhan niissä olisi myös reippaasti muutakin kuin valkoista pintaa. Ideointi voi siis alkaa. Muuten nämä kynnet olivat mielestäni kokonaisuutena onnistuneet. Tummat kynnet olivat asialliset, mutta kaksi vaaleampaa kynttä toivat haluttua leikillisyyttäkin mukaan.

Mitä mieltä te olette valkoisista kynsistä?

OPI - Viking In A Vinter Vonderland
Color Club - Blue-Ming
Gina Tricot - White
KBShimmer - Alloy Matey!

2 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaat kynnet! Olisin mäkin ollut kuolemanväsynyt tuosta reissusta, ei vanha enää jaksa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha, pakko myöntää, että nyt vielä kolme päivää reissun jälkeen on väsymys yhä läsnä. Ei niin pahasti, mutta huomaan kaipaavani päiväunia :D

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...