Menipä maaliskuu todella vauhdilla ohi! Tähän fiilikseen vaikuttaa luultavammin se, että kuun lopussa tapahtunutta muuttoa tuli odotettua niin kovasti. Viimeinen viikko tosin mateli ohi, kun vanha asunto oli täynnä pahvilaatikoita ja Ikean kasseja. Nyt uusi asunto alkaa olla pieniä viilauksia vaille valmis (pieni viilaus - lue: sohva) ja alkaa olla taas aikaa rauhoittua ja kirjoittaa postauksiakin varastoon.
Blogin puolelle muutto- ja opiskelukiireet näkyivät juuri oletetulla tavalla, mutta jotain sain sentään bloginkin puolella tehtyä. Tuo Decal Matin kanssa askartelu oli hauskaa, mutta aikaavievää puuhaa. Salaa jo haaveilen gradua varten varatusta kirjoituslomasta, jolloin myös kynsille liikenee enemmän aikaa kuin nyt. Kuukauden löydöksi merkkasin poikakaverin laatikoista löytyneen työskentelyvalon, joka sattui olemaan toisen kuvausvaloni kanssa yhteensopiva. Pääsin siis eroon kahdesta erilaisesta lampusta. Pikkujuttuja, pikkujuttuja!
Pääsiäiskynsiäkin kokeilin, mutta lopputulos ei miellyttänyt omaa silmää tarpeeksi. Facebookin puolella lohduttauduinkin viime vuoden pupu- ja tipukynsillä. Kuukauden lakaksi valitsin uuden leimauslakkatuttavuuteni eli Essencen Stamp Me! Whiten. Olen käyttänyt koko harrastukseni ajan pääsääntöisesti Konadin leimauslakkoja, mutta Essencen saatavuuden ollessa niin hyvä täältä Joensuusta, päätin kokeilla jotain uutta. Kokeilu todella kannatti ja ehdottomasti käytän tätä valkoista leimauslakkaa jatkossakin. Laatikossa odottelee testailua vielä saman merkin musta leimauslakka.
Kuukauden kootut
Löytö: Tyylikkäämpi kuvausvalo
Ostos: -
Kynsilakka: Essence - Stamp Me! White
Lakkaus: Pink on Green
_________________________________________________________________________
March went by really fast! I think that the fact that I've been really looking forward to the move has contributed to that feeling. Last week was really slow though, my apartment was filled with boxes and Ikea's bags. Now the new apartment is starting to be almost ready, some minor adjustments to make (minor - read: a couch) and finally I have some time to calm down and write some posts to storage.
On the blog the hurries I had with moving and studying showed the way I thought they would. Luckily I got at least something done. Doing things with the Decal Mat was fun, but took a lot of time. I'm secrectly dreaming about the break I have for writing my master's thesis. Then I'll have some more time to do my nails as well. As the find of the month I found a light from my boyfriend's boxes that matches to my old one. So now I have to similar lamps on my lightbox. Small things, small things!
I also tried Easter nail art, but the result didn't please me enough. On Facebook I found some comfort of last year's Easter nail art. For the nail polish of the month I chose my new friend, Essence's Stamp Me! White. I've used Konad's stamping polishes for the most of my nail art career and only because of the fact that Essence is easier to get, I decided to try it. It really paid off and I'll be definitely using Essence's white stamping polish in the future as well. I also have the black stamping polish waiting to get tested.
My Month
Find: More stylish light
Buy: -
Nail Polish: Essence - Stamp Me! White
Nail Art: Pink on Green
_________________________________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Every comment brightens up my day :)