4/12/2016

Nautical Feathers


Viimeisen puolen vuoden aikana olen käynyt elokuvissa enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä, mutta tällä kertaa jäin kotiin. Poikakaveri lähti katsomaan uutta ensimmäisessä persoonassa kuvattua Hardcore Henryä. Itsellä on vaikeuksia seurata toimintaelokuvia, koska en vaan pysy tapahtumissa mukana ja tuon tapauksen kuvaustapa aiheutti pelon pahoinvoinnin mahdollisuudesta. Mitään ihan loistokasta leffaa ei ole teatterissa päästy vielä todistamaan, mutta olen mm. käynyt katsomassa kauhuleffan ensimmäistä kertaa ikinä teatterissa. Jo etukäteen pelotti, että yleisöstä joku haluaa tehdä käytännönpilan ja kesken jumpscaren tarraa vaikka olkapäästä kiinni. Onneksi ei halunnut. No kuitenkin..tarinan pointti: olin yksin kotona muutaman tunnin ja vaikka väsytti, niin pistin nuo pari tuntia kynsiin.

Piti vaan lakata kynnet yksiväriseksi ja tehdä aksenttikynsi jollain kivalla leimadecalilla, mutta koska aikaa oli, kynsille päätyi yhteensä kolmea väriä, liukuväri ja leimat. Eli kaikkea. Aluksi kaivoin the Sex and the City -kynsissä käyttämäni pinkit esille, mutta viime hetkellä vaihdoin värimaailman johonkin turkoosin ja mintun välimaastoon. Luulen, että pidemmällä tähtäimellä ihan pätevä ratkaisu - tuo pinkki ei nyt vaan isoina annoksina tunnu omalta. Koska kevät nyt virallisesti on täällä (nahka- ja farkkutakki jo pääkäytössä), oli jo aikakin käyttää taas Essien Blossom Dandya. Niin ihana, kirkas lakka, joka oli melkein päässyt jo unohtumaan. Blossomin levittyvyyttä en kyllä aio kehua, oli melkoisen tuskallista levittää liukuvärin pohjalle yksi tasainen kerros lakkaa. Onneksi lakka on niin kaunis, etten aio harkitakaan siitä eroamista.


Mielestäni näistä kynsistä tuli sopivan näyttävät, mutta silti tarpeeksi hillityt. Voin siis pitää niitä seuraavat pari päivää virallisimmissakin ympäristöissä. Liian vähän tulee selvästi käytettyä liukuvärin ja leimauksen yhdistelmää. Se antaa kuitenkin melko pienellä työllä kauniin ja tyylikkään lopputuloksen.

Essie - Naughty Nautical
Essie - Blossom Dandy
Born Pretty Store - BP-75
Essence - Stamp Me! White
IsaDora - Peel Off Base
_________________________________________________________________________

During the last six months I've been in the movies more times than the last few years, but this time I stayed home. My boyfriend left to see the first person -movie, Hardcore Henry. I have troubles watching action movies, since I just can't keep up with the things happening in them and also the way HH was filmed made me fear of nausea. We haven't yet seen anything too spectacular together in the movies, but I've for example watched my first horror movie in movie theater. I was afraid before seeing the movie, that someone in the audience would feel like doing a prank and in the middle of a jumpscare would grap my shoulder or something like that. Luckily no one did. Well anyways..the point of this whole story: I was alone at home for a few hours and even though I was tired, I spent those few hours in nails.

I was meant to polish my nails with one color and do an accent nail with some nice stamping decal, but since I had the time, I did my nails with three colors, gradient and stamping. So basically with everything. First I took out those nail polishes used in my the Sex and the City -nails, but at the last minute changed them to colors somewhere between turquoise and mint.  I think that in the long run this was a good decision - pink just doesn't feel like my own especially in bigger amounts. Since spring is officially here (I have my leather- and jeanjacket in use), it was finally the time to use Essie's Blossom Dandy again. This beautiful, bright polish, that I had almost forgotten about. I'm not going to say anything positive about spreading this polish, since getting one even coat under the gradient was quite a task. Luckily the polish is so pretty, that I'm not even going to think about parting ways with it.

I think these nails turned out to be flashy, but still subtle enough to be kept on my nails during those next few days when visiting more formal surroundings. I think I do too few nail art where gradient and stamping is combined. It gives a beautiful and stylish end result with a quite small effort.
_________________________________________________________________________

4 kommenttia:

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...