En ole ihan varma, että kuinka paljon täällä blogin puolella on tullut puhuttua omasta pelaamisharrastuksesta. Viimeisen puolen vuoden aikana olen keskittynyt melkein vain yhteen peliin, Counter Strike: Global Offensiveen. Aluksi pelaaminen oli täysin sosiaalisista syistä riippuvaa ja pelasin vain kavereiden ollessa pelikavereina. Ajan kuluessa aloin kuitenkin pelata myös yksin, kun tarve ymmärtää ja oppia peliä enemmän kasvoi. Yksin pelatessa paineet olivat pienemmät ja peli sujuikin vähän normaalia paremmin. Nykyisin poikakaverin ollessa töissä käytän lähes jokaisesta työvuorosta ainakin hetken pelaamiseen. Lisäksi seurailen melko paljon elektronista urheilua, eSportsia ja juurikin CS:GOta vapaa-ajalla ja osana opiskeluita. Siitä päästään tämän kynsien teemaan. ENCE eSports on suomalainen ammattilaisjoukkue. Nämä kynnet tein pitkän lakkailutauon jälkeen muutama kuukausi sitten ja mietinkin, että aionko edes julkaista näitä blogissa. Mutta laitetaan ne nyt kuitenkin jakoon, enpä ole tainnut monia kynsiä jättää yleensäkään julkaisematta. Näillä kynsillä voitin muutamat ENCE -tarrat Winter Assemblyn aikaan, yksi niistä löytyy läppärin selästä.
Käytin kynsissä kynsiteippejä ja loput maalasin käsin. Oli aika kunnianhimoista lähteä väsäämään pitkän tauon jälkeen teemakynsiä, varsinkin näillä tekniikoilla. Käytin ENCEn logosta löytyviä värejä, E nimettömässä selittää varmasti itse itsensä ja raidatkin ovat ENCEn logosta lainattuja elementtejä.
Kynnet eivät ole kummoiset ja suunnitelmissa on vielä joku päivä tehdä uudet samalla teemalla. Oli kuitenkin hauskaa yhdistää kaksi harrastusta: pelaaminen ja kynnet. Koska en oikeastaan ajatellut julkaista näitä blogissa, kuvat ovat totutusta poikkeavat ja puhelimella otetut. Mutta tässä nyt kuitenkin ovat, eipä tämä julkaisukaan nyt niin paljon kirpaise ;) Tänään ENCE itseasiassa pelailee taas tärkeitä pelejä, joten kiva päästä taas tsemppaamaan tiimiä.
Onko eSports teille tuttu asia?
China Glaze - Liquid Leather
OPI - Over & Over A-Gwen
Zoya - Ana
Nail Tapes
_________________________________________________________________________
I've been more and more into gaming and eSports, especially Counter Strike: Global Offensive. I usually spent some time gaming every time my boyfriend is at work. Now eSports has become a part of my free time and studies as well. These nails I did to support a Finnish CS:GO -team, ENCE eSports. I won a little competition with these nails and got some ENCE stickers. One of them is on my laptop. These nails were never meant to be published on my blog, but one night decided to publish them anyway. This is the reason why the pictures are a bit different than usual and taken with my phone. It was still fun to put together two of my hobbies: nail art and gaming. It was a bit ambitious to do themed nail art after a break on doing nail art all together and using nail tapes and hand painting as techniques maybe wasn't the best call. But publishing these doesn't hurt too much ;) Is eSports familiar to you?
_________________________________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Every comment brightens up my day :)