Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nail Care. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nail Care. Näytä kaikki tekstit

9/07/2015

Winter is Coming


Syyskuun ensimmäinen päivä kävin yliopistolla pyörimässä ja tapaamassa pitkästä aikaa ystävää. Uudet opiskelijatkin olivat saapuneet eli joka nurkka oli täynnä ihmisiä, syömään ei tehokkaasti olisi päässyt ja itselle tuli viisas vanha olo. Joka syksy osaa kyllä arvostaa sitä, että itse ei enää tarvitse aloittaa aina uudessa paikassa, vaan voi jatkaa siitä mihin on jäänyt. Ja vielä tutussa ympäristössä kavereiden kanssa. Liiankin tuoreessa muistissa on tuo ekojen päivien  jännitys ja tuntemattoman kohtaaminen. Samalla uudet opiskelijat ovat myös varma syksyn merkki. Siitäpähän pääsenkin varsinaiseen aiheeseen..

Kesä vilahti kynsihommien kannalta ohitse ihan hetkessä. Tähän kategoriaan kuuluu myös käsienhoito, ainut asia mitä säännöllisesti olen harrastanut, on ollut kynsien viilaaminen lyhyemmäksi ja takaisin muotoonsa. Kynnet ovat saaneet viettää lähes koko kesän ilman pohjalakkaakin! Ehkä ihan hyvä, syksyllä ja talvella tuo lakkailutahti kun taas kiihtyy kuitenkin. Tämä postaus toimiikin siis itsellenikin kertauksena eli olen listannut tähän itselleni tärkeitä tuotteita varsinkin talviajalle, kun kynsinauhat ja kädet kuivuvat kunnolla.



LUSH: Lemony Flutter

Lemony Flutter on varmasti monelle harrastajalle todella tuttu tuote. Itse sain ostettua tämän vasta viime vuoden syksynä ja katua ei ole todellakaan tarvinnut. Flutter on tarkoitettu ensisijaisesti kynsinauhoille, mutta muitakin käyttötarkoituksia sille löytyy. Flutter myydään 50 gramman purkeissa, mutta tuosta 50 grammasta todellakin riittää monelle käyttökerralla. Siis todella monelle. Melkein vuoden käytön jälkeen omasta purkistani puuttuu hädin tuskin "päällimmäinen kerros". Tuoksu on nimenkin mukaan sitruunainen ja ainakin omaan nenääni miellyttävä. Jos siis kynsinauhat aiheuttavat päänvaivaa, niin tämä on erittäin viisas sijoitus (13,95€).



Oriflame: Swedish Spa, vartalonkuorinta

Viime syksynä tehtiin visiitti Oriflamen Joensuun "toimistolle", jossa tutustuttiin eri tuotteisiin. Niiden joukossa oli tämä kuorintatuote, jonka sitten myöhemmin itsellenikin. Kuorinnan jälkeen käsiin jää sopivan rasvainen ja sileä pinta ja kädet todella tuntuvat hoidetuilta. Tuoksu on tälläkin voimakas, mutta hyvä. Purkillinen tätä on kuitenkin vähän turhan kallis itselleni jatkuvaan ja aktiiviseen käyttöön, 150 ml maksaa tällä hetkellä 15 euroa. Tämä on silti talven suosikkejani, kunhan maltan käyttää tarpeeksi säästeliäästi.

Käsirasva

Käsirasva on todella oleellinen osa omaa käsienhoitoani, mutta siltikään mitään luottotuotetta itseltäni ei löydy. Yleensä käytän sitä rasvaa mikä laatikoista sattuu löytymään, usein se on esimerkiksi joku blogihommien kautta saatu tapaus. Pahimpaan aikaan saatan rasvata kädet, levittää Lemony Flutterin kynsinauhoille ja laittaa käteen hanskat, joiden alla rasva saa muhia. Sitten vain Netflix päälle ja ilta menee iloisesti ohi.  



OPI: Avoplex Cuticle Oil

Avoplex toimii hyvin Lemony Flutterin rinnalla. Avoplex on myös tarkoitettu kynsinauhoille, mutta tämäpä kulkee mukana paljon kätevämmin ja on helpommin käytettävissä pitkin päivää. Siveltimen avulla öljyä saa kätevästi levitettyä kynsinauhoille, tosin itse meinaan aina puristaa öljyä siveltimeen hieman liikaa. Halvimmasta päästä ei tämäkään ole, mutta onneksi itsellä on tätä vielä reilusti varastossa. Tätäkään ei kynsinauhoilla paljon kerralla tarvitse laittaa, joten yksi kynä kestää melko pitkään. Kauneudenkaupassa yhden kynän (7,5ml) hinta on nyt 17,75 €.

Mitkä tuotteet ovat teidän syksyn ja talven suosikkeja?
_________________________________________________________________________


On the first of September I went to university to meet one of my friends after a long time. New students had arrived which meant that every corner was full of people, you couldn't get lunch in time and it all made me feel smart old. Every fall I can really appreciate the fact that I don't need to start over in a new city and school. Instead I get to continue studying with my friends. I can still remember a bit too well how all the new things felt, the first days and facing the unknown. At the same time new students mean that fall has definitely arrived. This brings me to my subject of today..

Summer went by so quickly when it comes to doing nail art. This category also includes nail care. The only thing I have been doing is filing my nails shorter and back to shape. My nails have enjoyed almost the whole summer without even base coat! Maybe that's a good thing since during fall and winter my speed in doing nail art gets faster. This post acts as a recap for me. I have listed important products for me especially during winter when my hands and cuticles get too dry.

LUSH: Lemony Flutter
Lemony Flutter must be a familiar product for many who do nail art. I managed to get this only last fall and I haven't needed to regret that. Flutter is mainly meant for cuticles, but works for other purposes too. Lemony Flutter is sold in 50 gram packages, but that really lasts for a long time. After almost a year of using Flutter, I have used only the "first layer". The scent is lemony, like the name suggests and at least I like it. If cuticles are a problem to you, I really recommend you trie Lemony Flutter, it's truly worth it (13,95€).

Oriflame: Swedish Spa, Body Scrub
Last fall we did a visit to Oriflame's Joensuu's office where we tried different Oriflame products. Amongst these products there was this body scrub that I later bought for myself. After using these my hands really feel well cared for. The scrub leaves hands feeling fittingly greasy and smooth. The scent is powerful, but I like it. One can of this costs a bit too much for me to be used actively and constantly, at the moment 150 ml costs 15 euros. This is still one of my winter favorites, I just need to remember to use this economically enough.

Hand Lotion
Hand lotion is a really important part of my nail and hand care, but I still don't have any specific product I would use. Normally I just use lotion that I have lying around, usually that's some product gotten for example through my blog. When winter is at it worst, I may put lotion on my hands, then add Lemony Flutter on my cuticles and put on gloves. Then I just turn on Netflix and the night is well spent.

OPI: Avoplex Cuticle Oil
Avoplex works great next to Lemony Flutter. Avoplex is also meant for cuticles, but this travels with you better and is easier to use during the day. With the brush it's easy to spread the oil on your cuticles, but I tend to push the pen a bit too hard and get too much oil. This isn't one of the cheapest options, but luckily I still have enough left. You don't need to use this much at one time, so one pen lasts quite long. In a Finnish store Kauneudenkauppa one pen (7,5ml) costs 17,75 euros.

What products are your fall and winter favorites?
_________________________________________________________________________

3/02/2015

Sally Hansen 18K Gold


Sain taannoin maahantuojalta testiin Sally Hansenin 18K Gold Hardener -lakan eli kynsienkovettajan. Ensimmäinen reaktioni oli hämmennys: kultahippuinen kynnenkovettaja? Eli aluslakka? Normaalisti kun sitä on tottunut nostamaan hippuja sisältävät (etenkin kultahippuja sisältävät) lakat kynsien päällimmäiseksi elementiksi. Onneksi lakan tarkempi googlettelu kertoi jotain mitä ei paketissa mainittu: voidaan käyttää myös kynsilakan päällä. Luulenpa, että ilman tätä tietoakin olisin saattanut tuota vähän testailla ihan vain perinteisenä topper-lakkana.



Lakan paketti kertoo, että lakka kovettaa kynnen samantien ja ehkäisee kynnen katkeilua ja lohkeilua. Lakan päällimmäinen korkki lähtee irti ja sen alta löytyy pyöreä korkki, jolla lakkaaminen on helpompaa. Vaikka kultahippuja sisältävä pohjalakka kuulostaa aika erikoiselta, tarkoittaa tuo samalla myös lakalle useampia käyttötarkoituksia: aluslakka, yksin käytettävä lakka tai lakka toisen lakan päälle. Itse olen kyllä melko innokas noudattamaan lakkojen pääkäyttötarkoituksia eli tällä lakalla se tarkoittaa kynnenkovettajana toimimista. Lakka tuli markkinoille maaliskuussa (2015) ja toisaalta vähän harmittaa, että pahimmat pakkaskelit ovat nyt jo ohi (toivottavasti). Kovettajalla olisi kyllä ollut käyttöä jo ensimmäisten pakkaskelien saapuessa kun kynnet alkoivat kiitettävästi napsua reunoilta poikki.

Lakka näyttää pullossa voimakkaasti keltapohjaiselta, mutta kynnellä se ei välity. Olen käyttänyt tätä lakkaa nyt kynsillä nyt hieman vajaan kuukauden. Lähtökohtaisesti omat kynteni ovat melko vahvat, ongelmia esiintyy reunojen poikkinapsahtelussa. Aloin pohtimaan lakan toimivuutta ja tajusin, että reunojen poikkinapsahtelua ei ole ensimmäisen käyttöviikon jälkeen enää esiintynyt. Toinen tekemäni huomio on se, että vaikka tälläkin hetkellä kynsieni pitäisi olla täysin puhtaat, jopa ilman pohjalakkaa, niin kynsille on nyt jäänyt muutaman viikon käytön jälkeen näitä kultahippuja. Eipä se haittaa, onpa kynsillä koko ajan vähän kimalletta. Tässäpä tällainen tarina tällä kertaa, jatkan tämän käyttöä ja päivitän tilannetta taas tulevaisuudessa.

Tiivistetysti:

+ Uudenlainen kynnenkovettaja
+ Monikäyttöisyys
+ Leveä sivellin

- Päällä olevaa lakkausta poistettaessa ottavat kultahippuset usein ikävästi kiinni vanulappuun (kuten glitterit) 


Mitä ajatuksia kultahippusilla varustettu kynnenkovettaja tuo teidän mieleen?

_________________________________________________________________________

I got this Sally Hansen's 18K Gold Hardener for review from the importer. First I was quite confused: why are there gold flakes in the nail hardener? In the base coat? Normally I'm used to painting this kind of polishes on top of all the other polishes on my nails. Luckily I found out something when using google that doesn't read on the box of the polish: can be worn on top of polishes. I think that I may have tried this as a traditional topper anyway.

On the package of the polish it reads that this hardens nails instantly and prevents nails from breaking and chipping. The main cap on this polish comes off and under that there's a smaller, round cap that's easier to use when painting nails. Even though a base coat that contains goldchips seems a bit odd, this polish has many ways to use it. You can use it as a hardener, base coat, a nail polish or a nail polish topper. I'm quite keen on using polishes like the instructions say so I think that I'll be using this polish only as a hardener. This polish came to stores in March (2015) here in Finland. It's a shame that the polish is coming out only now. I would have needed this before Christmas when cold weather came and my nails started to break. Luckily I have this now!

In the bottle this polish looks strongly yellow based, but on nails it doesn't show. I haven't tried this on top of white polish, that would tell the truth. This hardener takes a moment to dry than I'm used to with base coats, but this polish isn't officially a base coat. I will be writing more about how this polish has worked when I have a little more time to test it out.

Summary:

+ New idea for nail hardener
+ Many ways to use
+ Wide brush

- When removing nail polish those goldchips get stuck on the cotton (like glitter polishes)


What kind of thoughts does this nail hardener bring to your minds?
_________________________________________________________________________
* gotten for review

10/05/2014

Aloitteleva kynsiharrastaja

Arvonnan palautekohdassa oli toivottu yllättävän paljon erilaisia tutoriaaleja ja nyt onkin kovasti mietintämyssy päässä sen suhteen, että mistä ensimmäistä tutoriaalia alkaisin koota. Tutoriaalien lisäksi oli toivottu vinkkejä aloittelevalle kynsienlaittajalle. Tämä idea oli mielestäni todella hyvä, joten laitoin sen toteutukseen mahdollisimman nopeasti. Tässä postauksessa on siis mielestäni olennaisempia pointteja kynsiharrastuksen aloitukseen. Lisäksi joitain pieniä lisäjuttuja, mitkä eivät todellakaan ole alussa ihan niitä tärkeimpiä. Mutta toivottavasti tämä on sellainen kattava paketti, mitä toivottiin! Olen tehnyt postaukseen paljon linkkejä, jotta pääsitte helposti tutkimaan näitä tuotteita ja erilaisia sivustoja, linkkien painamisesta en hyödy minä siis mitenkään :)

Ja käykää osallistumassa arvontaan jos ette ole niin jo tehneet, se on avoinna muillekin kuin vakituisille lukijoille! :)


Pohja- ja päällyslakka

Oman harrastamisen alkuvaiheessa ohitin näiden kahden tarpeen ihan täysin. Vasta kun olin hionut kynsistä pari kertaa vihreitä ja keltaisia värjäytymiä pois, tajusin, että ehkä etenkin pohjalakalle olisi tilausta. Nyt en voi edes tarpeeksi korostaa sitä, kuinka tärkeä asia pohjalakka on.

Tällä hetkellä käytän Sally Hansenin tuotteita. Pohjalakkana on Nail Rehab*, joka suojauksen lisäksi myös tasoittaa kynnen pintaa ja sen väriä. Päällyslakkana olen jo pidemmän aikaa suosinut Diamond Flash Top Coatia eli pikakuivattavaa päällyslakkaa. Etenkin kynsiä koristellessa pikakuivattava säästää hermoja kun ei tarvitse odottaa niiiiin pitkään jokaisen kerroksen välissä. Näitä kahta lakkaa saa esimerkiksi Anttiloista, Prismoista ja Tokmannilta eli tavarataloista.

China Glaze - Bottoms Up, OPI - I Just Can't Cope-Acabana, Zoya - Stevie, KBShimmer - Sweet Wave, KIKO - Mint Milk 

Kynsilakat

Sellainen melko oleellinen osa tässä harrastuksessa..Ihan harrastuksen alussa ostin ihan mitä lakkoja tahansa. Jos tarvitsin valkoista, niin ostin sen ensimmäisen mikä kaupassa tuli eteen, mielellään vielä sen halvimman. Sitten jossain vaiheessa suosikkimerkit alkoivat nousta kokoelmasta esille ja aloin kerätä niitä. Nyt harvemmin tulee enää ostettua lakkoja näiden merkkien ulkopuolelta, indiemerkkejä lukuunottamatta. Ongelma olikin sitten hankkiutua eroon niistä hutiostoksista..

Helposti Suomessa kaupoista saatavilla olevista lakoista tykkään Essiestä, OPIsta ja IsaDorasta eniten. Eniten ostan kuitenkin netistä, paljon ulkomailta ebayn ja muiden nettikauppojen kautta. Suomalaisia nettikauppoja ovat esimerkiksi MiMax (OPI, China Glaze, Essie, Orly jne.), CesarsShop (Essie, OPI, Color Club, China Glaze, indiet), Kauneudenkauppa (OPI), NailCity (sähköpostia laittamalla Zoya). Esimerkiksi OPIn hinnat Suomessa ovat normaalisti siinä 14-17 euron paikkeilla, mutta kannattaa olla tarjoushaukkana, kaikissa nettikaupoissa on usein tarjouksia, joista voi löytää halpoja lakkoja. Lisäksi suosittelisin liittymistä facebookissa Kynsikoristekirppis -ryhmään, mistä todellakin voi tehdä hyviä löytöjä. Rajataan tämä aihe tällä kertaa vain Suomen kauppoihin, muuten juttu vaan venyy ja venyy. Voin myös kirjoitella ulkomaiden mahdollisuuksista enemmän, vinkatkaa kommenttiboksiin!


Kynsien ja kynsinauhojen hoito

Tämä on jo vähän sellaista hifistely-osastoa, mutta toisaalta on kyllä hyvä tietää tästäkin alueesta jotain etenkin näin talven tullessa. Kynnet lyhennän aina lasikynsiviilalla. Se on tehokas ja kynsille hellävaraisempi tapa. Kynsinauhoja kannattaa etenkin lakkaamisen ja lakkausten poiston jälkeen hoitaa kynsinauhaöljyllä. Itsellä on käytössä tällä hetkellä Nfu Oh:n Flower Oil Bubble Gum, jonka tuoksu on ihan mahtava purkka. Lisäksi käytän OPIn  Avoplex Cuticle Oilia*, mikä on kyllä ihan korvaamaton. Öljyä kannattaa käyttää kerran päivässä, toiset käyttävät sitä monta kertaa päivässä etenkin pahimpana aikana. Itsellä öljyjen käyttö meinaa aina unohtua, koska en jaksa odotella öljyn imeytymistä ja päädyn aina sotkemaan tietokoneen..Käsien rasvausta ei saa myöskään unohtaa.

Kynsinauhaleikkuri on ostos tältä kesältä ja se on helpottanut omaa elämää ihan huomattavasti. Kynsinauhatikuista eroon pääseminen on tuon kanssa niin helppoa, suosittelen ehdottomasti! Tämän ostin itse ihan ruokakaupasta. Viimeisenä osana tässä kategoriassa on Nfu Oh:n Cuticle Remover, joka poistaa kuollutta kynsinauhaa tehokkaasti kynnen ympäriltä. Monet vannovat tämän aineen nimeen, enkä itse ole yhtään poikkeus. Suosittelen. Tämä auttaa pitämään kynnet siistimmän näköisenä.


Koristelu

Koska tästä aiheesta voisi jaaritella vaikka kuinka ja paljon, niin yritetään pitää tämä jotenkin edes aisoissa. Kynsiähän voi koritsella oikeasti millä vain, mutta tässä on jotain yleisimpiä juttuja.

Kynsiteippien avulla kynsille voi saada vaikka minkälaisia kuvioita. Olen käyttänyt paljon ulkomailta tilattavia Nail Vinylsejä, jotka auttavat esimerkiksi chevron -kuvioiden teossa ihan korvaamattoman paljon. Helpommin saatavilla olevat teipit ovat tuollaisia ohuita teippejä, joiden avulla voit keksiä vaikka minkälaisia kuvioita. Teippailu vaatii vähän kärsivällisyyttä ja hermoja, mutta kannattaa kokeilla.

Dotting toolilla voi tehdä kynsille erilaisia ympyröitä ja pisteitä ja koota niistä erilaisia kuvioita. Dotting toolissa on yleensä kaksi päätä, kummassakin erikokoiset pallot. Päät kastetaan kynsilakkaan ja painetaan sitten kynnelle - helppoa. Dotting toolit eivät ole kovin arvokkaita ja niitä taitaa saada melkein jokaisesta nettikynsikaupasta. Jos dotting toolia ei halua hankkia, niin esimerkiksi nuppineulan pää ajaa saman asian.

Meikkisieni kuvan ylänurkassa on tarkoitettu liukuvärien tekemiseen. Siihen yksinkertaisesti lakataan halutut värit peräkkäin, painetaan talouspaperiin ylimääräiset ja tuputellaan kynnelle. Erilaisia strasseja taas voi käyttää ihan millaisiin lakkauksiin tahansa tuomaan vähän ekstraa. Suosin strassihyrriä erivärisillä strasseilla. Tuo hyrrä on ollut itsellä jo monta vuotta ja vieläkin siitä riittää moniin lakkauksiin.

Siveltimiä käytän ensisijaisesti lakkausten siivoukseen pois kynsinauhoilta. Kuvassa oleva oranssi sivellin on juuri sitä tarkoitusta varten. Sivellin kastetaan kynsilakanpoistoaineeseen ja siivotaan lakat halutusta paikasta pois vahingoittamatta lakkausta. Toinen kuvan sivellin on käsinmaalaukseen. Kynsille maalatessa voi käyttää esimerkiksi akryylivärejä tai ihan kynsilakkoja, itse käytän kumpiakin.

Tarrat ja water decalsit ovat kumpikin todella helppoja, suosittuja ja kauniita koristelutapoja. Tarroista ei sen enempää tarvitse varmasti sanoakaan, mutta water decalsit toimivat kuten lapsena paljon käytetyt tatuoinnit. Liotetaan vedessä sen hetken, sitten pinsettien avulla siirretään haluttuun kohtaan kynttä. Lopuksi päälle päällyslakka. Ihan tavallisten kauppojen lisäksi niitä saa nettikaupoista ja suosittelen tutustumaan niiden valikoimaan, löydätte varmasti paljon ihania juttuja.

Art Linerit ovat tässä sarjassa viimeisenä. En ole tähän mennessä kokenut suurta tarvetta kuin mustalle ja valkoiselle ja niillekin melko harvoin. Art Linereiden sivellin on pitkä ja kapea, niiden avulla voi esimerkiksi tehdä suoria viivoja ja rajata erilaisia kuvioita. Kuvassa olevat ovat Dependin, niiden kanssa olen pärjännyt hienosti.


Leimaus

Tämän kerran viimeiseksi kohdaksi valitsin leimaamisen. Koristelutyyli, joka vaatii kuitenkin useamman välineen. Ensimmäiseksi leimauslaatta. Näitä on nykyisin saatavilla valtavasti erilaisia, eri merkkisiä, eri teemoilla ja myös eri laaduilla. Kuvassa oleva leimauslaatta on MoYou Londonin laatta Fashionista Collection 07. MoYoun laatat ovat tällä hetkellä ehdottomasti suosikkejani. Niitä saa tilattua MoYoun omilta sivuilta Britanniasta ja Suomessa niitä myy nykyisin CesarsShop. Cesarsin valikoimaan ei kuitenkaan kuulu ihan kaikki MoYoun laatat. Muita merkkejä on esimerkiksi Konad ja Pueen. Näitä on Suomesta helpompi saada. Laatoissa kannattaa tiettyyn pisteeseen asti suosia merkkejä, koska tällöin tietää saavansa laadukkaita laattoja joilla leimaaminen sujuu.

Lisäksi leimaamiseen tarvitsee stamperin, scraperin ja leimauslakan. Leimauslakan pitää olla tarpeeksi paksua soveltuakseen leimaukseen. Itse käytän yleensä vain Konadin leimauslakkoja, koska olen ne hyväksi todennut eikä tulosta tarvitse arvuutella. Kuitenkin myös monet ihan normaalit lakat soveltuvat tarkoitukseen hyvin. Kokeilemalla selviää. Leimauslakka levitetään kuvan päälle, scraperilla otetaan ylimääräinen lakka pois ja stamperilla siirretään kuva laatasta kynnelle. Tämä kuulostaa ja on lopulta yksinkertaista, mutta saattaa vaatia harjoittelua. 

Stampereita on erilaisia, itse suosin eniten tällä hetkellä tuota alareunan vaaleanpunaista Konadia. Siinä on kaksi erilaista päätä, suuremmalla on helppo siirtää koko kynnen kuvia kun taas pienemmällä päällä saan pienen kuvan helpommin haluttuun kohtaa kynttä. Kuvassa on myös musta "löllöstamper", jolla kaarevalle kynnelle on helpompi saada leimaus jokaiseen kynnen nurkkaan ja kulmaan.


Se siitä tällä kertaa. Näistä asioista voisi todellakin kertoa vaikka kuinka paljon, joten toivoisin todellakin, että kommenttiboksissa kertoisitte jos jokin jäi askarruttamaan, mistä haluaisitte vielä kuulla ja muita kommentteja näistä jutuista. Toivottavasti tästä oli jollekin jotain apua! 

Kommentoikaa, kyselkää ja kertokaa mitä mieltä olitte! :)


En hyödy linkkien painamisesta, ne ovat vain teidän elämäänne helpottamaan.
* Tuote saatu. Kerron rehellisen mielipiteeni tuotteista.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...