Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - I Snow You Love Me. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - I Snow You Love Me. Näytä kaikki tekstit

12/27/2016

The Joulukynnet


Kotoa pois muutettuani joulu on ollut entistäkin tärkeämpi juhla. Tänä jouluna jo kaksi meidän sisarusparvesta tuli vanhempieni luokse omista asunnoistaan, joten todellakin "kokoonnuimme" saman katon alle. Itselleni on myös todella tärkeää se, että saan viettää joulua yhdessä E:n kanssa, eikä joulu tarkoita eri osoitteisiin lähtöä pyhiksi. Joka joulu jännitetään sitä, että saako E töistä sen verran vapaata, että päästään jouluksi muualle ja onneksi kaikki yhteiset joulumme on saatu viettää haluamallamme tavalla. Tänä vuonna molemmat olivat olleet kilttejä ja joulupukki oli antelias. Itse sain lahjaksi esimerkiksi Nightwishin uusimman keikkatallenteen (vietin ihan liikaa aikaa yrittäessäni bongata itseäni ihmisjoukosta), värikynät bullet journalia varten, uuden lautapelin, Stockmannin Muumi -kannun, aktiivisuusrannekkeen sekä paljon muuta. Alennusmyynnit kiinnostavat myös vähän, mutta korkeintaan tulee hankittua uusi koristelusivellin ja kaipaamani simssin lisäosa.



Tänä vuonna joulukynsien suunnittelu tuntui superhankalalta. Koko ajan mieltä kaivoi se, että halusin tehdä kynsille jotain hyvinkin teemaan sopivaa, mikä ei muuten vuoden aikana olisi "mahdollista". En päässyt tästä ajatuksesta eroon, mutta lopulta päädyin tekemään jotain vähän rauhallisempaa, ainoina jouluun viittaavina asioina kynsien värivalinnat. Zoyan Blaze osoittautui juuri oikeaksi lakkavalinnaksi näihin kynsiin ja valkoiset leimat sen päällä toimivat paremmin kuin hyvin. Leimojen jälkeen kynnet näyttivät täysin valmiilta, mutta kaipasin jotain tavallisesta poikkeavaa ja todellakin pitkästä aikaa kaivoin esille OPIn I Snow You Love Men ja käytin aikaa kymmenen timantin kalasteluun pullon pohjalta. Aattona kynsissä oli kuitenkin havaittavissa kulmissa kulumia ja joulupäivänä jo suurempia puuttuvia paloja. Harmittaa vähän, että näin kaunis lakka ei kestä käyttöä samalla tavalla kuin monet muut suosikkini. Täytyy vain pitää jatkossa mielessä, että tämä lakka ei ole sopiva sellaisiin lakkauksiin, joiden on pysyttävä kynsillä kauan.

En olisi uskaltanut edes harkita tällaisia leimoja ilman läpinäkyvää stamperia. Sen avulla onnistuin kohdistamaan kaikki leimat samalla tavalla ja melkein jokaisessa kynnessä juuri niin kuin halusinkin. Leimat nousivat Born Pretty Storen laatasta BP-48 helposti ja siirtyivät kynsillekin kokonaisina kuvina.




Nämä kynnet onnistuivat mielestäni todella kivasti ja olen erittäin tyytyväinen päätökseeni olla leikkimättä water decalseilla tai maalailematta joulupukkeja ja poroja kynsiin. Nämä kynnet ovat jouluisat, mutta kuitenkin tyylikkäät eivätkä sarjakuvamaiset. Tiesin jo monta viikkoa etukäteen mitä haluan jouluksi päälleni laittaa ja Disneyn Helinä-keijulla kuvioitu mekko ei tarvinnut seurakseen piparkakku-ukkoja tai monia eri sävyjä. Ehkä pitkä pohdinta kynsien taustalla todellakin kannatti.


Kuinka teidän joulunne sujuivat?

Zoya - Blaze
OPI - I Snow You Love Me
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-48 *


* gotten for review.

11/28/2014

#ablecaw14 Week 11: Winter Wonderland


Haastessa viedään ihan viimeisiään näin jouluviikolla. Tällä kertaa isken ruutuun kynnet, jotka on tehty marraskuun alussa Kauneudenkaupan Joulukynnet 2014 -kilpailua varten. Kilpailussa oli ideana se, että siinä sai käyttää vain OPIn lakkoja, mutta koristelutuotteet saivat sen sijaan olla jonkun muunkin merkin. En kuitenkaan lopulta halunnut käyttää water decalseja tai leimailla, joten menin sitten ihan OPI -linjalla. Käykäähän kurkkaamassa kisaa ja äänestämässä suosikkejanne. Kynsille voi antaa 1-5 tähteä.

Yksi kilpailun haastavimpia ominaisuuksia itselle piili juuri tuossa OPIn käyttämisessä. Laatikostani löytyy kyllä useampi OPI, mutta kun ne eivät todellakaan ole mitenkään perinteisiä joulusävyjä. Tai oikeastaan ne eivät ole edes moderneja joulusävyjä. Pinkit, violetit ja keltainen eivät ole sellaisia värejä, joista kilpailukynsiä olisi ollut helppo lähteä kokoamaan. 


Nappasin laatikosta ainoan punaisen OPIn eli Let Me Entertain Youn ja sen kaveriksi I Snow You Love Me tuomaan vähän koristetta kynsiin. Sitten käytiin pitkä keskustelu poikaystävän kanssa siitä, että sopiiko punaisen kanssa paremmin kultainen (Love. Angel. Music. Baby.) vai hopea eli This Gown Needs a Crown. Aikani pyöriteltyäni valitsin kuitenkin hopean ja näitä lopullisia kuvia katsellessani olen erittäin tyytyväinen siihen päätökseen. Kultainen ei olisi missään tapauksessa sopinut yhtä hyvin I Snow You Love Men strasseihin. Poron piirtelin melko vapaalla meiningillä nimettömään, ihan hauska siitä ainakin tuli, mutta useamman kerroksen verran tarvittiin kyllä lakkaakin, että poro alkoi erottua pohjasta.

OPI - Let Me Entertain You
OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - I Snow You Love Me
Nail Tape
Brush
_________________________________________________________________________


These nails I originally made for Kauneuskauppa's Christmas Nail -competition. The competition isn't over yet but I'm still gonna share these nails with you today. The idea was to use only OPI's polishes so I'm quite happy I got even up to this result. I hand painted the reindeer and used nail tapes to make the Christmas star. Let Me Entertain You and This Gown Needs a Crown were the perfect matches for these nails. I Snow You Love Me was a nice addition for this theme as well. 
_________________________________________________________________________

11/21/2014

#ablecaw14 Week 10: Marbling


Tuli blogiin pienimuotoinen hiljaisuus kun opiskeluhommat tutkimuskursseineen veivtä paljon ennakoitua enemmän aikaa (2h/pvä-->10h/pvä). Joten nyt kun perjantai oli vapaata, olin varannut päivällä jotain varsin rentouttavaa ja spesiaalia eli marmorointihaasteen. Iik. Laitoin puolentoista tunnin ohjelman tietokoneelle pyörimään ja päätin edes yrittää.

Aikaisemmat vesimarmorointiyritykseni ovat todellakin olleet täysiä katastrofeja. En ole päässyt edes alkua pidemmälle, esim. lakkojen levittyminen vedessä oli jo ongelmallista. Tänään sain ensimmäistä kertaa jotain oikeasti aikaiseksi. JES! Ja juu, en ehkä suunnitellut juuri tällaisia kuvioita, mutta mitä sitten? Tämä oli ensimmäinen kerta ja harjoittelemalla toivottavasti opin koko ajan lisää. Nimettömän marmorointi oli virallisesti ensimmäinen onnistunut vesimarmorointini ikinä ja pidän siitä näistä kahdesta selvästi enemmän.


Halusin pitää kynnet muuten tosi simppeleinä ja let's face it - marmoroinnissa oli ihan tarpeeksi tekemistä tälle kerralle. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että kokeilin ja onnistuin jossain, mitä olen tarkoituksella vältellyt harrastukseni ajan. 

OPI - Mod About You
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - Hey Baby
OPI - I Snow You Love Me
_________________________________________________________________________

Wow, I was so scared about this challenge. After all, doing water marbling on nails is so hard and I haven't been able to do it successfully before. I didn't plan that my nails would look exactly like this but most of all I'm just glad that I got something done. The ring finger's nails was the one I did first and I also liked that one more. I wanted to keep other nails very simple so I just polished them with OPI's Kiss Me I'm Brazilian and added glitters from OPI's I Snow You Love Me. I made it!
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...