Yllätyin tämänkertaisia haastekynsiä toteuttaessani siitä, että kuinka monta neoniksi luokiteltavaa lakkaa omistankaan. Se teki värivalintojen tekemisestä helpompaa kuin melkein mitä tahansa lakkaa pystyi tässä hyödyntämään. (No ei nyt ihan mitä tahansa, ehkä ne syksyiset sävyt ei tähän oikein käy). Haasteen teemana siis neon ja kyllähän sitä teemaa tuli näissä kynsissä noudatettua.
Tein liukuvärit kuudella eri kynsilakalla (KIKO & China Glaze). Tällä tavalla toteutettu liukuväri oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta sen tekeminen ei sitten juurikaan eronnut siitä perinteisemmästä tavasta. Meikkisieni suttaantui tavallista enemmän, mutta koska löysin kynsistä pari uutta suosikkiyhdistelmää, niin se oli sen arvoista. Lopuksi lisäsin vielä leimailemalla jokaisen kynnen yläkulmaan perhoset Konadin laatasta m36.
Ja ne aiemmin mainitut suosikit - tykkäsin erityisesti pikkusormien keltaisen ja pinkin sekä nimettömien keltaisen ja vihreän yhdistelmistä. Etenkin tuon keltaisen ja pinkin kaveruuden voisin kuvitella uudestaan vaikka niiden perinteisten palmu-kuvioiden alla. Tämä meidän haaste on kyllä tässäkin suhteessa niin hirveän hyvä, koska tulee oikeasti kokeiltua juttuja mitä ei ehkä noin muuten tulisi tehtyä kun turvautuu aina siihen tavalliseen "tämä näytti viimeksikin hyvältä" -lakkaukseen.
Entä te, turvaudutteko lakkaillessa helposti tuttuun ja turvalliseen vai kokeiletteko paljon uusia juttuja?
Sally Hansen - Nail Rehab
Rimmel - Hot White Love
KIKO - Canary Yellow (355)
China Glaze - Beauty Within
China Glaze - Highlight Of My Summer
China Glaze - Too Yacht To Handle
China Glaze - Flip Flop Fantasy
China Glaze - That's Shore Bright
Konad - White
Konad - m36
_________________________________________________________________________
Neon..and a little bit of something new. I tried doing a neon gradient with six different colors (KIKO & China Glaze). I especially liked those pink-yellow and yellow-green -nails. I also stamped those butterflies from Konad's plate m36. This project took one make up -sponge, but I think it was worth it.
This challenge has been so great since I get to try things I wouldn't normally try. Too many times I just do nails that I know will work since they looked good the last time. It also turned out that I really like these kind of bright and colorful nails, who would have known?
How about you, do you test new things or use those ideas you already know will work?
_________________________________________________________________________
Nämä on täyden kympin kesäkynnet :) Piristää mieltä tämän sateen ja kylmyyden keskellä, kun katsoo näitä neon-kynsiä :)
VastaaPoistaKiitos Heidi, tulipas hyvä mieli! :) Kyllä on ollut ihan kiva kun väriä on nähtävillä edes jossain :)
PoistaNää on ihanat! Mää aina inspiraation tullessa kokeilen jotain uutta. Vaatii rohkeutta mennä tuntemattomaan... :D
VastaaPoistaKiitos! No niinhän se on, ei ihan joka hetki aina viitsi olla kokeilemassa jotain täysin uutta :)
Poistaaivan ihanat <3 tuo highlight on my summer on niiiiin herkku ..
VastaaPoistaKiitos! :) Se on kyllä paras lakka!
PoistaNää on kyllä ihanan pirtsakat! :) Tuon nimettömän väriyhdistelmä on ehkä oma suosikki noista. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Se oli kyllä varmaan se omakin lemppari, pitää tehdä joskus kynnet vaan sillä :)
PoistaNää on kyllä ihan mielettömän kivat! :)
VastaaPoistaKiitos Tiina! Tykkäsin näistä kyllä itse myös, pitää joskus talven pimeinä iltoina toteuttaa uudestaan! :)
PoistaOih, nää on kyllä ihanat ^_^
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista