Perjantaina oli kovasti odotettu, Sokos Joensuun järjestämä trendi-ilta bloggaajille. Joensuussa on nuo blogitapahtumat olleet kyllä hyvin vähissä, kaikki kun tuntuu keskittyvän tuonne pääkaupunkiseudulle. Joten erityisen hienoa tässä illassa olikin se, että oli huomattu näillä tapahtumilla olevan kysyntää tässäkin osassa Suomea. Kiitos siitä!
Kokoonnuimme Bepop Streetin tiloihin, missä valaistus oli aika hämärä, joten kuvasaldo on erityisen tärähtänyttä. Bepop Street oli kyllä tiloiltaan viihtyisä, joten tällainen eniten kotona viihtyvä tyttökin tunsi olonsa siellä ihan mukavaksi.
Illan aikana meille esiteltiin syksyn trendejä aina kynsilakoista (jeejee) pipoihin asti. Meillä oli myös mahdollisuus käydä pikalakkauttamassa kynnet tai hakemassa pikakampauksen. Kynsilakkajonoon en mennyt, koska kynsillä sattumoisin oli jo lakkaukset. Päätin sitten jonottaa kotona oman kynsipöydän ääreen ;) Pikakampaus sen sijaan päähän jäi. Yksy syksyn hiustrendeistä on edelleen ne erilaiset lettikampaukset, joten omassa päässä oli illan jäljiltä lettiruusuke. Lisäksi mukaan saatiin vielä lahjapussit, Espiritin kestokassista löytyi meikkipussin sisältä erilaisia kosmetiikkanäytteitä.
Kuva: Katjamaria
Syksyn trendeihin kynsilakoissa kuuluu taas tänäkin vuonna maanläheiset, tummemmat sävyt, mattapinta ja vähän myöhemmin syksyllä mukaan hyppää vielä myös metallipintaiset lakat. Nopeasti mieleen tulevia lempparilakkoja tältä seudulta ovat China Glazen punertavat Don't Make Me Wine, Purr-Fect Plum, Merry Berry ja OPIlta esimerkiksi siniset Keeping Suzi At Bay ja I Saw...You Saw...We Saw...Warsaw. Ja sitten on tietysti esimerkiksi OPIn syksyn Nordic-kokoelma, mikä nyt oikeastaan on alusta loppuun yhtä trendiä. Oikeastaan on ihan sama minkä SYYSkokoelman lakkoja ostaa, kaikki niistä on yhtälailla muodissa väriensä puolesta juuri nyt. Syyskokoelmathan vuodesta toisteen toistavat juuri näitä maanläheisiä, tummia sävyjä pienellä metallisuudella, juurikaan ei ole tähän vuosien varrella tuntunut tulevan muutosta.
Koska itse tulee kynsiä lakattua enemmän kuin vain yksivärisen lakkauksen verran, niin ehkä niitä trendejä voisi sitten ammentaa muusta syysmuodista kynsillekin. Raidat, erilaiset printit ja niiden yhdisteleminen (esim. eläinprintit) ja tietynlainen romanttisuus. Näistä saadaan kynsille aikaiseksi jo vaikka ja mitä, jos pelkkä väri ei riitä :)
Suuri kiitos Sokos Joensuulle, toivottavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi kohtaamiseksi! Erityiskiitos vielä Marille, joka hienon illan järjesti :)
_________________________________________________________________________
Last Friday we got a really amazing chance to take part in a blognight that had been organized by Sokos Joensuu. We sat in a corner of a local bar called Bepop Street, relaxed and herd a lot a about this fall's trends all the way from nail polishes to hats and shoes. We also had a chance to get our nails polished and get some little hairdo. For some reason I already had my nails polished so I went and got a "braid rosette". I really should learn how to do different kinds of braids since I have the hair to do those braids with.
And then..the nail polishes. This fall's trends on that area are down-to-earth -shades, dark shades and metallic finishes. So basically the same as every year, there isn't much happening in these trend-areas this time of the year. For example OPI's new fall collection, Nordic, is really in right now. Since I tend to polish my nails a bit more than just with one color, I thought that I could get some trend-ideas from for example clothing. Stripes, different kinds of prints and their combos (for example animal prints) and some romance. With those you can do a whole lot of different things to style your nails with if you want more than just the color. :)
So a huge thank you to Sokos Joensuu and especially Mari for organizing this evening for us! :)
_________________________________________________________________________
What mikäs Se tämmönen ilta oli, kuulostaa kivalta:)! Ja näyttää kivalta tuo pikakampaus!
VastaaPoistaTuli muutama viikko sitten ihan vahingossa korviin tällainen tapahtuma :) Käy kurkkaamassa http://elamaa-enni.blogspot.fi/2014/09/bloggaajien-trendi-ilta-by-sokos.html ja laita s.posti sinne kommentteihin niin pääset säkin tuohon ryhmään :) Itsekin vielä odottelen kutsua sinne :)
PoistaOli kyllä mukava ilta, lisää tällaisia! :) Ja kiitos hyvästä seurasta tietysti myös! :D
VastaaPoistaKuten tavallista: kiitos samoin :D
PoistaTälläset bloggaajaillat kuullostaa aina mukavalta. Harmi kun täällä Oulun seudullakaan tälläisiä järjestetä. Ehkä meidän bloggaajien pitäisi antaa vähän vauhtia ja kysellä, haluaisiko joku taho järjestää tapahtumaa :)
VastaaPoistaNiinpä, voisi sitten herätä yrityksilläkin tämmöinen ajatus jos ei ole aikaisemmin käynyt mielessä :)
Poista