9/15/2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014

Kuten luvattu: uuden blogin alkuun vähän uudenlaisia jekkuja tulevaan syksyyn. Ja oikeastaan koko loppuvuodeksi 2014. Annien ja Katjamarian kanssa ajateltiin saada vähän vauhtia lakkailuun ja kehitettiin lakkaushaaste loppuvuoden ajaksi: The Finnish(able) Nail Art Challenge 2014 Ja parastahan tässä on se, että haaste ei ole vain meidän lakkailtavissa vaan jokainen teistä voi myös tähän haasteeseen osallistua! Mutta kuinka? Näin:

Joka viikolle tästä viikosta vuoden vaihtumiseen asti on annettu kaksi kynsienlakkaus-teemaa. Kun kynnet tehty ja olette julkaisseet ne esim. blogissanne, käytte kurkkimassa jonkun meidän blogista linkin aina kyseisen aiheen postauksen lopusta (oliko tarpeeksi vaikeasti selitetty?) ja linkkaatte kyntenne sinne. Näin teidän kyntenne tulevat näkymään meidän postausten lopussa. Esimerkiksi siis oman nude-postaukseni lopussa on kuvat kaikkien kyntensä linkittäneiden nude-kynsistä. Pakko näitä kynsiä ei ole tehdä juuri sillä viikolla kun haaste niin kertoo, vaan olen asettanut linkit pysymään auki 1.1.2015 asti. Ja koska tämä homma on tietysti viimeiseen asti mietitty, niin meillä on myös instagramia varten oma hashtag: #ablecaw14. Jakakaa kyntenne ihmeessä myös siellä. 



Homma on näin simppeli. Voitte kopioida tässä postauksessa olevan haastekuvan ja jakaa sitä mielenne mukaan. Postauksen alapuolella lisää vaihtoehtoisia kuvia. Nyt vaan kynsilakat esiin ja mukaan! :)


Haaste on heitetty. Kuka lähtee mukaan? ;)

________________________________________________________________________

Now I have something really cool to tell you guys. As promised last week, there'll be something nice happening in the blog the rest of the year. Me, Annie and Katjamaria invented a nail art challenge from this week to the end of the year 2014: The Finnish(able) Nail Art Challenge 2014. And the best thing: the challenge isn't just for us - you can join as well! Let me tell you how:

Every week we have two different themes. This week they'll be "Something New" and "Nude". Once you are finished with your nail art and posted them for example in your blog, you'll go and see the post from one of our blogs. For example you'll check my blog for the something new-post. At the end of the post there'll be a InLinkz -link where you can share your own nails. In that way all of our nails will be showing in the end of our posts. You don't have to do those nails in exact that week, I have set the InLinkz to be open until the first of January 2015. So you can add your nails anytime you want. And because we have thought this thing through we also have a hashtag for this challenge. We hope that you will use it too: #ablecaw14. Anyone can join, no matter where you are from.

The whole thing is as simple as this. You can copy the challenge-picture in this post or pick one of the photos below. Now all that's left to do is to choose your polishes and get painting your nails!

The challenge is on! Who's with us? ;)
________________________________________________________________________


    





10 kommenttia:

  1. Osaan voisi ainakin yrittää osallistua! Ihan joka viikko ei varmaan tule tehtyä, mutta jos silloin tällöin mielenkiintoiseen aiheeseen osallistuisi :)

    VastaaPoista
  2. Mieletön idea! Täytyy koittaa pysyä mukana!

    VastaaPoista
  3. mitä tuo kakkosviikon peculiar inspiration tarkkottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli suoraan suomennettuna se olisi "eriskummallinen inspiraatio". Eli itse olen ainakin lähestynyt aihetta etsimällä kotoa jotain erikoisempaa inspiraation lähdettä ;) Toivottavasti tämä auttoi! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...