Blogi on viettänyt hiljaiseloa opiskeluiden takia. Olen aivan loppusuoralla opintojen kanssa ja kaikki ylimääräinen energia on päivisin mennyt opiskeluhommiin, vapaa-aika on tullut vietettyä Gilmoren tyttöjen tai pelaamisen parissa. Yksi yö meni aamuviiteen opiskellen, mutta sain ison esseen sen jälkeen palautettua. Sitten kuitenkin huomasin, että viikonlopulle on merkitty kalenteriin sekä Robinin K18 -keikka että Anssi Kelan keikka. En voinut mitenkään lähteä ilman lakkauksia liikkeelle. Hain pikaratkaisua ja ratkaisun etsimiseen Pinterestistä meni kauemmin kuin varsinaiseen lakkaamiseen. Lopulta helppo tie oli valkata yksi kynsilakka ja yksi leima ja antaa mennä.
Born Pretty Storen laatta BP-77 on istunut laatikossa ihan reilun aikaa. Se on aina jäänyt ottamatta käyttöön, koska olen pitänyt tarkkoja geometrisia kuvioita varmoina hermonmenetyksen paikkoina. Ja kuka tietää, ehkä näin olisi ennen Clear Stamppereiden keksimistä ollutkin, mutta läpinäkyvän ja kohdistukseen sopivan stamperin kanssa leimaaminen kävi todella helposti. Lisäksi kuva nousi laatasta aina kokonaisena ja kynsistä tuli helpon leimaamisen vuoksi todella järkevät. Lakatessa oli menossa todella väsynyt ja huono päivä, joten onneksi leimaaminen sujui nopeasti ja helposti. Näin jälkipäin ajateltuna oli ehkä vähän tyhmää ottaa käyttöön sekä uusi laatta että lakka tuollaisena päivänä..
Uusi lakka on OPIn Cosmo With A Twist. Tämä on jo viime vuoden Holiday -kokoelmasta Starlight. En silloin juurikaan syttynyt uusille julkaisuille ja lisäksi kynsien lakkailu ei ollut ensimmäisenä mielessä, joten muutaman lakan hankinta kokoelmasta lykkääntyi tämän vuoden marraskuulle. Kauneudenkaupan Black Friday -tarjouksesta kotiutin tästä kokoelmasta kaksi lakkaa, joista toinen on tämä. Lakatessa aloin vähän kyseenalaistaa valintaani, koska myytyäni OPI Inkin pois, en oikeastaan ymmärrä miksi hankin tämän. Toisaalta tässä on kuulemma enemmän kimalletta ja sävyt tulevat vahvemmin esiin, joten annetaan tämän pikkuseikan nyt olla. Lakka vaati peittävyyteen kolme kerrosta, mutta koska päälle tuli hyvinkin peittävät leimat, jätin kerrokset suurimmassa osassa kynsissä vain kahteen.
Vaikka kyseessä oli pikaratkaisu ja hätiköiden tehty lakkaus, huomasin kaupungilla jonotellessa tuijottelevani näitä aika paljonkin. Nämähän ovat tosi kivat ja aivan omaa tyyliäni. Voin vain kuvitella, että millaisia lakkausratkaisuja voin tulevaisuudessa tehdä, kun tiedän, että tämä laatta toimii ja saan leimat vielä kohdilleenkin.
Onko teillä jo etukäteen päänsärkyä aiheuttavia leimauslaattoja?
OPI - Cosmo With A Twist
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-77
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Every comment brightens up my day :)