Näytetään tekstit, joissa on tunniste Depend. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Depend. Näytä kaikki tekstit

4/10/2015

#ablecs15 Week 9: Mint & Pink


Tarvitseeko enää edes mainita, että pastellit ovat itselleni se kaikista suosikein juttu? No ne nyt vaan ovat. Siksi tämä aihe ei aiheuta hirveän paljon päänvaivaa, ainut ongelmia aiheuttava osa oli keksiä näillä väreillä jotain uutta. Nyt kynsiä katsellessa tuntuu siltä, että tällä viikolla kynsissä oli jonkinlainen teema: Essie ja minttu.

Näissä kynsissä on pohjalla klassikkosävy eli Essien Mint Candy Apple. Vaikka kyseessä on kuinka klassikko, niin omaan silmään tämä lakka näyttää vähän turhan tunkkaiselta ansaitakseen paikkaa omien suosikkiminttujeni joukossa. Samalla lakka on koostumukseltan melko ohutta, joten sillä lakatessa saa olla tarkkana. Toisaalta peittävyyteen riittää se perinteinen kahdesta kolmeen kerrosta. Pinkkien sävyjen kanssa en ollut niin kirjaimellinen, pinkit ovat Essien Go Ginza ja Lovie Dovie. Näitä kahta käytin kukkien tekemisessä. Lehdissä käytin edelleenkin ainoaa tummaa vihreääni eli Picture Polishin Enchantingia.


Aikaisemmin höpisin, että haluaisin kevään aikana kokeilla kirsikkapuu -kynsien tekemistä. Näiden kynsien pitäisi olla juuri ne, mutta itselle se fiilis ei kyllä ihan välity. Ehkä sovitaan, että nämä ovat sitten vain kukkivia oksia?


Essie - Mint Candy Apple
Essie - Go Ginza
Essie - Lovie Dovie
Picture Polish - Enchanting
Depend - Art Liner, Black
_________________________________________________________________________

Do I even need to mention that pastels are the thing for me? Well they just are. This is why this theme didn't give me too much hard time, the only problem was to figure out something new with these colors. Now when I'm looking at these nails, I'm feeling that I had some kind of a theme for this week's nails: Essie and mint.

With these nails I used a classic Essie -polish, Mint Candy Apple. Even though this polish is truly a classic one, I can't help but to think that this polish looks a bit too stuffy or smoky for my taste. I doesn't get a place amongst my favorite mints. At the same time this polish is quite thin so you need to be careful when using this. On the other hand it only needs the usual two to three layers to become opaque. I wasn't so literature with the pinks, I used Essie's Go Ginza and Lovie Dovie. These two I used when making the flowers. With the leaves I used my only dark green polish, Picture Polishes Enchanting.

Earlier I spoke about wanting to make cherry blossom tree -nail art. These nails are supposed to be those, but I'm just not feeling them. Maybe we'll just agree that these are some branches which are blooming?
_________________________________________________________________________


3/29/2015

Minimalist


Viime aikoina olen huomannut, että minimalistisuus sisustuksessa, vaatteissa ja taiteessa on alkanut näyttää omaan silmään epäilyttävän hyvältä. Samaan aikaan myös pelottava huutohevi on vienyt oman paikkansa sydämestäni, mistä ei onneksi tarvitse blogissa sen enempää höpöttää. Ajattelin siis, että miksei minimalistisuus voisi näkyä myös kynsillä? Sitten törmäsin Pinterestin ihmeellisessä maailmassa ideaan ja tässä sitä ollaan.

Näissä kynsissä onkin sitten monta itselleni erikoista asiaa. Ensinnäkään en muista, että koska olisin lakannut kynnet vain valkoisella. Toiseksi pelkkien viivojen vetäminen kynsien nurkkiin ei omissa kirjoissani ehkä ole sitä "kynsitaidetta". Toisaalta taas on hyvä, että välillä tulee kokeiltua jotain ihan uutta ja täysin erilaista. Näiden kynsien tekemisen jälkeen voisin kuitenkin sanoa, että esimerkiksi kolmioteippaukset ovat sitä itselleni mieluisempaa minimalistista kynsitaidetta.


Gina Tricotin valkoinen pääsi näitten kynsien myötä virallisesti testiin. Kaksi kerrosta riitti peittämään kynnet, mutta kuten aina, ei valkoisen lakan levittäminen ollut mitään herkkua. Viivoista olisi taas voinut saada tyylikkäämmät teippaamalla, mutta laiskimuksena tein ne Dependin vanhalla Art Linerilla. Käsi meinasi kovasti täristä joten on melkoinen ihme, että viivoista tuli edes noin siistit.


Millaista minimalistista kynsitaidetta te tekisitte?


Gina Tricot - White
Depend - Art Liner, Black
_________________________________________________________________________

Lately I have noticed that minimalistic decor, clothing and art has started to look quite good. At the same time I have found a love for heavy metal where the singer screams, luckily I don't need to talk about that in this blog. So I thought that why wouldn't I do minimalistic nail art as well? Then I pumbed into a picture on Pinterest and here we are.

On these nails there are many weird elements for me. First I have never painted my nails with only white nail polish. Second, drawing only lines isn't maybe that kind of a thing I consider as nail art. On the other hand is good to try something completely new and different. After doing these nails I can say that I like more of those triangle nail art which has been taped instead of these. That's that kind of a minimalistic nail art I like more.

Gina Tricot's white got into a real test with these nails. Two layers were enough to cover the nails well. But like always, painting with a white polish wasn't a treat. You could have made those lines more elegant by using nail tapes, but since I'm so lazy I just did them with Depend's old Art Liner. My hand was shaking so much, so it's quite a miracle that I got those lines as neat as they are. What kind of a minimalistic nail art would you do?
_________________________________________________________________________

12/18/2014

#ablecaw14 Week 14: Old Manicure Revisited


Tämä haaste on siinä mielessä kiva, että se perusidea on jo olemassa kun valitaan ne kynnet, jotka haluaa uudestaan toteuttaa. Vaikeinta olikin sitten se valinta. Huomasin ajattelevani, että tämä on taas ainutkertainen mahdollisuus enkä voi valita kuin yhdet kynnet. Miksen muka voi tehdä näitä omassa blogissani useamminkin? Tottakai voin. Eli luultavasti lisää vanhojen lakkausten uusintoja tulossa.



Valitsin tähän haasteeseen lakkauksen vanhan blogin puolelta. Alkuperäinen lakkaus on elokuulta, mutta itsestä tuntuu, että siitä on menty taas hurjasti eteenpäin tässä harrastuksessa. Muutin värimaailman ja kukkien paikkoja, mutta perusajatus pysyi samana. Pääväriksi tuli nuden sijaan minttu, mikä teki lakkauksesta paljon värikkäämmän ja aurinkoisemman. Pohjavärinä on ruusujen alla Essien Fashion Playground ja muissa sormissa Dollish Polishin Expecto Patronum. Patronumia olisi saanut laittaa vielä yhden kerroksen lisää, mutta päälle tulleet valkoiset viivat peittivät lakkaa kuitenkin.


Ruusuihin käytettyjä lakkoja ovat OPIn Mod About You, Shorts Story ja Hey Baby. Lehdissä on Konadin Green. Ruusujen tekeminen ei ihan suju niin kuin haluaisin, mutta onneksi se on lähinnä vain värien sekoittelua ja kun ympyröihin lisää lehdet niin alkavat ne ympyrätkin muistuttaa kukkia. Tykkään tästä uudesta versiosta selvästi enemmän kuin vanhasta, mutta kuten alussa sanoinkin, niin tuntuu, että myös taidollisesti on tässä menty eteenpäin elokuusta. Ainakin kuvat ovat parempia laadultaan jos ei muuta.

Kumpi versio oli teidän mielestä parempi?

Dollish Polish - Expecto Patronum
Depend - Nail Art Liner, White
Essie - Fashion Playground
OPI - Mod About You
OPI - Shorts Story
OPI - Hey Baby
Konad - Green
_________________________________________________________________________

When choosing that manicure I would revisit, I almost freaked out thinking that this would be a once-in-a-blog -thing. Then I realized that I could do these sorts of things more often since this is my blog. So I'm thinking that you'll see a lot more of old manicure revisited -nail art in the future. I chose the manicure for this post from my older blog. I have made those rose nails in the August but it's seems like I have gotten more "skills" after that. Or at least the quality of my pictures has improved. I changed the colors for the new manicure to mint. It gave these nails more energy and light. I should have used a one more layer of Dollish Polishes Expecto Patronum but since it has the stripes over it the lack of it doesn't show too bad. All and all, I like this new version a lot more. How about you?
_________________________________________________________________________


10/12/2014

#ablecaw14 Week 4: Negative Space


Negative Space tarkoittaa nopeasti selitetysti sitä, että osa kynnestä jää kokonaan lakkaamatta ja on silti osana kynnen koristelua. Tämä koristelutapa ei ainakaan googlen kuvahaun mukaan ole täysin itseään lyönyt vielä läpi, koska ihan hetkessä sain selattua kaikki kuvat läpi. Itse tästä koristelutavasta kyllä tykkään, kerran aikaisemmin olen "virallisesti" sitä kokeillut. Negative Space antaa todellakin tilaa käyttää mielikuvitusta ja kynsistä tulee melkein pakostakin erikoiset. Samalla tyyli sopii myös vaikka ihan aloittelijallekin, koska mahdollisuudet ovat rajattomat.

Oma Negative Space -lakkaus on tällä kertaa erityisen simppeli, mutta pidin siitä juuri sellaisena. Pohjalle KIKOn Satin Pastel Pink (216). Laadultaan ei kovin ihastuttava lakka, peittääkseen tarvitsi kolme kerrosta ja valui jatkuvasti kynsinauhoille. Ärsyttävää ja harmi, koska lakka olisi niin kaunis vaaleanpunainen shimmerillä varustettuna. Valkoiset rajaukset tein Dependin Art Linerilla, kolmiot ovat myös täysin vapaalla kädellä rajatut, teippailu ei nyt jaksanut innostaa.


Mitä mieltä olette näistä? Liian "tavalliset"?

PS. Muistakaa käydä osallistumassa arvontaan! :)



Sally Hansen - Nail Rehab
KIKO - Satin Pastel Pink (216)
Depend - Art Liner, White
_________________________________________________________________________

Quickly told negative space means that part of your nail is left without polish. This nail art style isn't maybe the most popular style since it was quite quick to look through all those pictures found in Google by words "negative space nail art". I like negative spaces since they're so limitless. This style can be done by anyone.

This time my nail art was quite simple, but I liked them like that. I used KIKO's Satin Pastel Pink (216) which is so pretty but the quality was quite bad. It needed three layers and kept dripping on my cuticles. Annoying. Such a shame since the polish is so pretty light pink with shimmer. I made the triangles with just free hand and added the white lines with Depend Art Liner. How do you like these nails? Too simple?
_______________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...