9/23/2014

#ablecaw14 Week 2: Peculiar Inspiration


Viikko 2! Ensimmäinen viikko oli ihan huikea, koska te otitte haasteen niin upeasti vastaan. Toivottavasti sama meininki jatkuu myös tällä viikolla. :) Tämän viikon haasteaiheet ovat siis "peculiar inspiration" ja "neon". Tänään vuorossa tuo eriskummallinen inspiraatio. Ehkä kuvastakin näkee, että ainakaan neoneista ei nyt ole kysymys.

Keskisormessa ja nimettömässä on ensin pohjalla musta lakka, jonka päälle tein ensin neliöt vaaleammalla lakalla, sitten viimeisen neliön harmaalla. Eniten aikaa meni kuivumisen odotteluun, että sain teippailtua. Ainut "uusi" lakka näissä kynsissä on harmaa Color Clubin Lady Holiday. Lakka ei todellakaan yllättänyt hyvällä laadulla, vähän toisinpäin. Käytin kaksi kerrosta lakkaa, vähempi ei olisi ollut millään mahdollista. Ainakin näin ensimmäisellä kokeilulla lakka vaikutti valuvalta ja huonosti peittävältä. Leimailut on Cheekyn laatasta CH50. 


Kynsien ulkoasu ei ehkä ole se kaikkein tyylikkäin, mutta ainakin onnistuin inspiroitumisessa jostain oudosta asiasta. Meillä roikkuu tällä hetkellä tyhjät IKEAn Ribba -kehykset seinällä, koska kuvaa ei olla vielä saatu valittua ja tyhjätkin kehykset nyt vaan täydentävät sitä seinää tässä odotellessa. Ehkä vähän erikoista tuokin? Jo viime viikolla pohdin näitä kehyksiä kynsiksi käännettyinä ja lopulta eilen illalla istuin tuijottaen kehyksiä pidemmän aikaa. Pohdinnassa oli se, onko inspiraation lähde vähän turhankin outo, mutta sehän oli haasteen tarkoituskin. Pakko vielä kuitenkin sanoa, että onneksi viikon toisena haasteena on neon, koska väriä on kyllä korkea aika jo kynsiin saada pitkästä aikaa. ;)

Nyt kiinnostaa kyllä ihan hurjasti, että mitä mieltä te tästä kynsisetistä oikein olette? 


Sally Hansen - Nail Rehab
China Glaze - Liquid Leather
OPI - My Vampire Is Buff
Color Club - Lady Holiday
Konad - Black
Cheeky - 50
_________________________________________________________________________

It's time to start the #ablecaw14 -challenge week 2. Last week was just amazing since this challenge got a much better welcome than we ever would have imagined. This week's challenges are "peculiar inspiration" and "neon". As you can see from the photos, this post is not about the neon -one.

I got inspired by the empty picture frame on our bedroom wall. We are still wondering what picture to put there so we have just kept it on the wall the meanwhile. At first I thought this would be a bit too peculiar inspiration, but that was the idea of this theme so I just went with it. I used nail tapes with black, grey and nude polish. I also added the flowers by stamping them from Cheeky's 50 -plate. 

I'm not sure how great these nail turned out but at least I really tried to just go with the challenge. It's not every day that I find my nail inspiration from empty pictureframes. And remember, you all can still join our challenge also! 

I'm really intrested to find out how you feel about these nails?
_________________________________________________________________________


8 kommenttia:

  1. Ihan just sopiva inspiraation lähde tähän! :D Kynsistä tuli myös kivat, tykkään jotenkin hirmuisesti noista neliöistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Kiitos, itsekin mietin neliöitä tehdessä, että joskus vielä uudestaan jonkinlainen versio tästä! :D

      Poista
  2. voi hitsi, me ei pystytä laittamaan kahta kertaa samaa linkkiä, se herjaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :/ Tuo teidän kollaasi on kanssa hyvä ajatus! :)

      Poista
  3. Idean lähde on musta oivaltava, erilainen. Kynnet on lähteenomaiset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on varmaan tähän haasteeseen ihan hyvä juttu, toivon :D

      Poista
  4. Heh, olipa kyllä kekseliäs vastaus haasteeseen! Muutenkin tykkään erityisesti juuri tästä peculiar inspiration -haasteesta. Vastaan on tullut vaikka minkälaisia ratkaisuja.

    Tosi hauska ja kekseliäs idea muutenkin tuo haaste, hyvä! Oli pakko itekin osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä, että lähdit sinäkin mukaan! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...