4/26/2015

#ablecs15 Week 11: Game To Play


Pelipelipelipelipeli. Voisiko jo blogin nimestä päätellä, että tämä aihe on lähellä sydäntä? Voisin pitää teille jatkuvasti teemaviikkoja tv-sarja-, elokuva-, ja pelikynsistä. Pelejä tulee pelattua kaikenlaisissa muodoissa, tietokoneella, iPadilla ja lautapeleinä myös. Monopoly on ikuinen suosikkini lautapeleistä, pelikaverit vaan ovat siihen yleensä vähissä - muihin kun ei jaksa samalla tavalla iskeä monta tuntia jatkuva peli. Tietokonepeleistä eniten peliaikaa saavat perinteisen "tyttöjen pelin" eli The Simsin (nyt menossa sims 4) lisäksi Call of Duty. Elämäni aikana olen erilaisissa poikaporukoissa saanut hyvän pohjan pelikasvatukseen eli jotain peliaiheesta väitän tietäväni.

Mutta nyt ensin vain yhdet kynnet ja kuinka haastavaa näiden toteuttaminen sitten olikaan. Mielessä oli niin monta peliä, mutta se ei vielä riittänyt. Valitun pelin kun piti olla sellainen jonka saisi välitettyä myös kynsille. Siksipä kynsille pääsi tällä kertaa Call of Duty. Pelin looginen kynsille tuominen merkitsi tällä kertaa camo printin tekemistä. Dotting toolin kanssa kynsien tekeminen kävi todella helposti.


Koska olen huono kynsiharrastaja, en omista ruskeaa, tavallista vaaleanvihreää tai tummanvihreää kynsilakkaa. Siksi kynsien väreissä näkyy myös glitteriä ja kimalletta, mutta omasta mielestäni se tuo myös kynsille jotain pientä ekstraa. Omasta mielestäni nämä kynnet ovat ihan hauskat ja toimivat myös teeman ulkopuolella, koska en liittänyt näihin logoa tai muutakaan liian alleviivaavaa.

Ainiin, kuvat ovat tällä kertaa todella huonoja, koska muutto on vielä vaiheessa ja toinen kuvausvalo virittämättä.


OPI - Love. Angel. Music. Baby.
Picture Polish - Enchanting
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Re-Fresh Mint
_________________________________________________________________________

Gamesgamesgamesgamesgames. Would it be possible to see my love for this subject already from the blog's name? I could constantly keep some theme weeks for you guys about tv-show-, movie- and game -nail art. I play in all kinds of settings, with computer(s), iPad and also I would play many boardgames if I had the company for them. Monopoly is my eternal favorite from boardgames, but I normally don't get company for those since everyone else aren't as interested about playing for hours as I am. I have gotten a good base for my knowledge about games and gaming from various guys in my life, so I can say that I know at least something about this subject.

But now I needed to come up with only one set of nail art and how hard was that. I had so many games on my mind, but that wasn't enough. I also needed to get the idea translated on my nails. That's why I did nails about Call of Duty. Bringing the game logically to nails meant doing camo -print. With dotting tool that was very easy and fast.

Since I'm bad nail artist, I don't have brown, light green or dark green polishes. That's why you can also see some glitter on the nails, but I think that also adds something extra on the nails. I think these nails are quite fun and also work outside this challenge theme, since I didn't add logos or anything too obvious.

And oh - the pictures are quite bad since I'm still moving and I haven't gotten around to install the other light for taking nails photos.
_________________________________________________________________________


4/24/2015

#ablecs15 Week 11: Blooming


Ihan ensiksi haluan kiittää tsempeistä jota viime postauksen alle kertyi. Tukea ja turvaa on myös selvästi ruutujen sillä puolen :)

Tämä teema on haasteeseen ajoitettu kyllä todella sopivaan väliin, koska nyt alkaa juuri olla itsekin sillä fiiliksellä, että kukat kynsillä ovat ihan paikallaan. Kynsille päätyi kuitenkin vähän vaikeammin tunnistettava kuva kuin perinteiset pienet kukat. Tämänkertainen leimauskuva on isompi leimauskuva kukasta.



Pohjalla on OPIn Suzi Shops & Island Hops, mikä on kyllä hyväkäytöksinen vaaleanpunainen lakka. Leimaukset tekivät lakkauksesta kuitenkin astetta tummemman sävyisen, koska testiin pääsi Born Pretty Storen oma musta leimauslakka. Leimauslakkaa laatalle levittäessä tai stamperiin nostaessa en ollut täysin vakuuttunut, että saanko minkäänlaista järkevää lopputulosta aikaan. Kun sitten sain ensimmäisen kuvion leimattua kynnelle, olin tulokseen tyytyväinen. Liian ohuelta vaikuttanut leimauslakka ei ollutkaan sitä, vaan kuvio siirtyi kynnelle selkeänä ja siistinä. Erityisesti haluan mainita sen, että päällyslakka eli Mereneidin Top It All Top Coat ei saanut sotkenut leimoja kuten sillä yleensä on tapana. Eli ainakin ensimmäisen kokeilun jälkeen tämä Born Pretty Storen leimauslakka vaikuttaa ihan toimivalta kaverilta. Tällä kertaa käytin IsaDoran Peel Off Basea kynsinauhoilla, joten siistimisen suhteen en tuosta lakasta osaa sen enempää sanoa.

Lakkauksessa oli käytössä toinenkin Born Pretty Storelta testiin saatu tuote eli leimauslaatta BP-46. Siitä napattu iso kukka toimi näissä blooming -kynsissä hyvin. Perinteisesti en osaa mitään laatan laadusta valittaa.


OPI - Suzi Shops & Island Hops
Born Pretty Store - Black, stamping polish*
_________________________________________________________________________

First of all I would like to thank everyone for those great and supporting comments I got below the last post. It's obvious that I have some great support behind the computer screens!

This theme was just in the perfect place for the #ablecs15 -challenge, since the spring is starting to arrive and I'm starting to feel that flowers are really approppriate for nail art. I still didn't go with the so ordinary version of stamped flowers, I took a picture a bit more bigger to stamp on my nails. It's a bit harder to recognize.

I have OPI's Suzi Shops & Island Hops on the bottom, which is such a good quality light pink polish. The stamping image made these nails a bit darker, since I was using my new black stamping polish, Born Pretty Store's black. When I was layering this polish on the stamping plate and getting it up to the stamper, I wasn't completely convinced if this polish would work. But when I got the first image on my nail, I was happy with the result. A stamping polish that seemed too thin at first, wasn't like that. I especially want to mention that my top coat (Mereneid's Top It All Top Coat) didn't spread the images like it normally does. So after the first try I think that Born Pretty Store's black stamping polish would seem like a good friend. This time I used IsaDora's Peel Off Base on my cuticles, so I can't at this time say more about how the stamping polish is to clean up.

I used another Born Pretty Store product on these nails, the stamping plate BP-46. I took the big flower image from that plate and the image worked great with the blooming -theme. Traditionally I can't say anything bad about a BP -stamping plate.
_________________________________________________________________________
*gotten for review.

4/20/2015

Leave the sleep and let the springtime talk

...eli miksi blogi on ollut hiljaa.

Maaliskuun alussa alkoi opetusharjoittelu, joka on todella aikaavievää ja raskasta puuhaa. Ajankohta on lisäksi kevät, jolloin opiskeluhommat alkavat muutenkin kasaantua. Pikkuhiljaa harjoittelu alkaa nyt kääntyä loppua kohden eli alkavat kiireet ja väsymys sen osalta helpottaa. Tämä ei kuitenkaan ole ainut syy sille, miksi blogin kanssa vietetty aika on ollut minimissään.

13-vuotiaana kahdeksasluokkalaisena olen alkanut seurustella. Kymmeneen seurusteluvuoteen mahtuikin yläaste, lukio ja melkein kokonainen yliopistotutkinto muiden asioiden ohella. Maaliskuun lopulla pitkä suhde päättyi ja nyt olen tekemässä muuttoa omaan asuntoon ja aloittelemassa alusta. Harjoittelusta on seurannut paljon ajateltavaa ja kiireitä, jotka ovat antaneet sekavana aikana rakennetta elämään. Hädässä ystävä tunnetaan -sanonta on myös saanut ihan uuden merkityksen, koska viimeisen kuukauden aikana ystävistä ja hyvistä kavereista muodostunut tukiverkko on ollut jotain aivan uskomatonta.

Tästä kaikesta johtuen blogi on toiminut vain lakkaushaasteen varassa ja siihenkin olen joutunut julkaisemaan sellaisia kynsiä ja kuivuneita kynsinauhoja, joita en tavallisesti blogissa haluaisi esitellä. Blogi ei siis ole kokonaan hiljenemässä ja kunhan ajassa päästään hieman eteenpäin niin voin taas antaa sille huomiota mitä se kaipaa. Siihen asti mennään hitaasti mutta varmasti eteenpäin haasteen voimin :)
_________________________________________________________________________________

...aka the reason why the blog has been so quiet.

On the beginning of March I started a teaching practise at my university. That has taken so much time and been really hard. Spring is always really busy with all the work that starts to build up when summer is coming closer. Little by little the practise is starting to end and all the rush and the tired feeling are getting better. This isn't the only reason why the time spend with my blog is so little.

When I was on the eight grade and was only 13 years old, I started dating. During these past ten years we have been through so much and so many different schools and cities. At the end of March this relationship came to an end and now I'm moving to my own apartment and starting over. My teaching practise has given me so much to think about and thing to do that have kept my life together during this hard time. The saying 'a friend in need is a friend indeed' has really gotten a meaning in my life, since the support I've gotten from my friends has been amazing.

Because of all this my blog has been working only with the #ablecs15 -challenge. I've also needed to publish some nail art that I wouldn't normally show. I just wanted you to know that this blog isn't completely closing and when the time goes by I can give it the attention it needs.
_________________________________________________________________________________

4/19/2015

#ablecs15 Week 10: Rainy Day


Aloitin tämän sunnuntaiaamun valittamalla lumisateesta. Me täällä Joensuussa saatiin melkein nauttia jo keväästä kunnes lumisade tuli vierailulle. Juuri uudelleen löytynyt rakkauteni lenkkeilyä kohtaan (koska siellä sää huudattaa musiikkia niin lujaa kun haluaa) saikin pienen kolauksen kun olin odottanut taas keväistä aamulenkkiä. Jotenkin tämä sateinen teema sopikin siis juuri hienosti tähän päivään. Ensi viikolle ei onneksi ole sääkartoissa lumihiutaleita näkyvissä!

Pakko nyt heti alkuun sanoa, että tuo Color Clubin In De-Nile on kyllä peittävä tapaus. Kynsillä on lakkaa yksi kerros, lakka peitti heti kynsille osuessaan todella komeasti. Nytpä minullakin on siis kunnollinen vaaleansininen lakka, vihdoin. Eipä tuo lakka pääse kunnolla kulumaankaan kun peittävään lopputulokseen tarvitaan niin vähän lakkaa.



KBShimmerin glitterlakka Happily Ever Aster on olevinaan kynsillä hieman kuin vesisadetta, sateenvarjojen kaverina. Syksyllä voitin eräästä kauneusillasta MiMaxin sponsoroiman Konadin leimauspaketin, laatta on kotoisin sieltä. Harvemmin itse hankin sellaisia leimauslaattoja, joissa on monia pieniä kuvia. Pidän koko kynnen kuvia monikäyttöisempinä.


Color Club - In De-Nile
KBShimmer - Happily Ever Aster
Konad - m08
Konad - Blue
_________________________________________________________________________

I started this Sunday morning by complaining about the weather and the snow falling from the sky. We had spring starting here in Joensuu, but now there's snow again. My new found love for long walks (there you can listen to music as loud as you want) had a step back with this weather. However, these nails now fit perfectly for today. Luckily there's no snowflakes for next week on the weather maps!

I need to start by saying that Color Club's In De-Nile is really one opaque polish. There's only one layer of it on my nails, the polish came so opaque as soon as it touched my nails. Now I have the light blue polish I have been talking about. This polish doesn't even get to end since you need only so little of it for a nice end result.

KBShimmer's glitter polish Happily Ever Aster is supposed to be the rain drops with those umbrellas. At fall I won a Konad's stamping set from one beauty evening. The set was sponsored by MiMax, that's where I got this umbrella stamping plate (Konad m8). I usuallybuy stamping plates that have images for the whole nail, not just small images. I just think that that kind of plates have more use for me.
_________________________________________________________________________

4/15/2015

#ablecs15 Week 10: Dot Dot Dot


Dance Legendin Glam Rock on supernätti ja kiiltävä lakka, minkä kulta-aika on vasta nyt ilmojen kirkastuessa ja auringonkin välillä paistaessa. Kunhan auringon näyttäytymiseen voi vähän enemmän luottaa, niin kokoan jonkinlaisen hololakka-esittelyn. Toistaiseksi se ei vielä ole ihan ajankohtainen projekti. Tässä vaiheessa ajankohtaisempaa on haasteessa mukana pysyminen ja kynsien viilaus!

Glam Rockin hohtoa vie ainoastaan se kuinka monta kerrosta se peittääkseen tarvitsee. Kimalluksen takia kerroksia ei tarvitse kuitenkaan ihan hurjaa määrää, mutta ehkä kuitenkin vähän liikaa. Koska haasteen aihe oli Dot Dot Dot, piti se dotting toolkin kaivaa mukaan. Tosin dotting tool on käytössä melkein jokaisen lakkauksen kanssa muutenkin. Essien Romper Room on niin hentoinen vaaleanpunainen lakka, että sitä on aina ilo katsella. Lisäksi se uppoaa lakkaukseen kuin lakkaukseen kivasti mukaan, kuten myös näihin kynsiin.


Lakkauksen idea on jo pitkään kynsikuvien joukossa netissä pyörineestä kuvasta, jossa yhteen kynsistä oli tehty dotting toolin kanssa sydän. Yhtä komeat ei näistä kynsistä tulleet, mutta hauskaa välillä kokeilla vähän erilaisia juttuja. Tällä aiheella olisi voinut kynnet täyttää myös suuremmissakin määrin pisteillä, mutta sellaisten kynsien tekeminen ei oikein ikinä meinaa itseltäni onnistua. Siksi siis vähän pienemmällä pistemäärällä oltiin liikenteessä.

Dance Legend - Glam Rock
Essie - Romper Room
Essie - Lovie Dovie
KIKO - Lilac
OPI - Viking In A Vinter Vonderland
_________________________________________________________________________

Dance Legend's Glam Rock is such, such beautiful and shiny polish, which is just now starting to bloom when sunnier days have started arriving here in Finland. When I can count a bit more on those sunny days, I'll make a post about my holographic polishes, but it's not really a project for this week. At this time it's better to just try to keep up with #ablecs15 challenge and file my nails!

The greatness of Glam Rock takes only the fact that it needs so many layers to become opaque. Because of all the glow it's not luckily easy to see that perhaps the nails aren't completely covered as well as I would like them to be. Since this challenge was named Dot Dot Dot, I needed to get my dotting tool out. In the matter of fact I use dotting tool almost with every nail art I do. Essie's Romper Room is such a delicate, light pink polish that it's always a pleasure to see it on nails. It also falls nicely with every set of nails, like with these.

The idea for these nails is from a nail art picture that I have seen so many times during my years with this hobby. One of the nails had a heart on it, that had been made with dotting tool. These nails aren't that nice, but it's nice to try some new things. With this theme I could have filled my nails with more dots, but that kind of nails haven't really been my thing. So I went with some less dots this time.
_________________________________________________________________________

4/10/2015

#ablecs15 Week 9: Mint & Pink


Tarvitseeko enää edes mainita, että pastellit ovat itselleni se kaikista suosikein juttu? No ne nyt vaan ovat. Siksi tämä aihe ei aiheuta hirveän paljon päänvaivaa, ainut ongelmia aiheuttava osa oli keksiä näillä väreillä jotain uutta. Nyt kynsiä katsellessa tuntuu siltä, että tällä viikolla kynsissä oli jonkinlainen teema: Essie ja minttu.

Näissä kynsissä on pohjalla klassikkosävy eli Essien Mint Candy Apple. Vaikka kyseessä on kuinka klassikko, niin omaan silmään tämä lakka näyttää vähän turhan tunkkaiselta ansaitakseen paikkaa omien suosikkiminttujeni joukossa. Samalla lakka on koostumukseltan melko ohutta, joten sillä lakatessa saa olla tarkkana. Toisaalta peittävyyteen riittää se perinteinen kahdesta kolmeen kerrosta. Pinkkien sävyjen kanssa en ollut niin kirjaimellinen, pinkit ovat Essien Go Ginza ja Lovie Dovie. Näitä kahta käytin kukkien tekemisessä. Lehdissä käytin edelleenkin ainoaa tummaa vihreääni eli Picture Polishin Enchantingia.


Aikaisemmin höpisin, että haluaisin kevään aikana kokeilla kirsikkapuu -kynsien tekemistä. Näiden kynsien pitäisi olla juuri ne, mutta itselle se fiilis ei kyllä ihan välity. Ehkä sovitaan, että nämä ovat sitten vain kukkivia oksia?


Essie - Mint Candy Apple
Essie - Go Ginza
Essie - Lovie Dovie
Picture Polish - Enchanting
Depend - Art Liner, Black
_________________________________________________________________________

Do I even need to mention that pastels are the thing for me? Well they just are. This is why this theme didn't give me too much hard time, the only problem was to figure out something new with these colors. Now when I'm looking at these nails, I'm feeling that I had some kind of a theme for this week's nails: Essie and mint.

With these nails I used a classic Essie -polish, Mint Candy Apple. Even though this polish is truly a classic one, I can't help but to think that this polish looks a bit too stuffy or smoky for my taste. I doesn't get a place amongst my favorite mints. At the same time this polish is quite thin so you need to be careful when using this. On the other hand it only needs the usual two to three layers to become opaque. I wasn't so literature with the pinks, I used Essie's Go Ginza and Lovie Dovie. These two I used when making the flowers. With the leaves I used my only dark green polish, Picture Polishes Enchanting.

Earlier I spoke about wanting to make cherry blossom tree -nail art. These nails are supposed to be those, but I'm just not feeling them. Maybe we'll just agree that these are some branches which are blooming?
_________________________________________________________________________


4/08/2015

#ablecs15 Week 9: My Newest Polish


Onko lukijoiden joukossa sellaisia tapauksia, joilla huikeat määrät stressiä ja kiirettä ottavat muotonsa niin, että ei enää tiedä mistä aloittaisi ja kaikki jää tekemättä? En enää tiedä mistä ottaa kiinni ja aloittaa niin en siis tee mitään. Erityisen hyvä toimintamalli. Tässä tilanteessa yleensä auttaa se, että teen listan päivämäärineen ja alan yksi kerrallaan raksia hommia pois. Nyt pitäisi vain saada se listakin aikaiseksi. Päätin kuitenkin aloittaa jostain ja tällä kertaa arvontaonni osui blogin kohdalle eli toiset tämän viikon haastekynsistä.

Uusin lakkapakettini kotiutui viime kuussa, joten uusimpia lakkoja oli useampiakin. Yksin niistä on tämän lakkauksen tähti eli Essien Blossom Dandy. Niin kaunis ja kirkas kevätlakka, ensimmäisestä swatchista asti oli selvää, että tämä lakka kotiutuu tähän osoitteeseen. Kolme kerrosta antaa hyvän lopputuloksen. Sävyltään luonnehtisin tätä ehkä kirkkaaksi mintuksi, mutta olen avoin muillekin tulkinnoille.


Leimaukset ovat Pueenin laatasta 52. Vaikka kuinka pidänkin geometrisista kuvioista, tulee tämä laatta kaivettua esille ihan liian harvoin. Toisaalta geometristen kuvioiden leimaaminen voi olla vaikeaa kun ne pitää saada aika tietyssä asennossa kynnelle. Onneksi tämä kuvio antaa paljon anteeksi.

Kaiken kaikkiaan nämä kynnet ovat erittäin varmasti omalla mukavuusalueellani. Pari yksinkertaista aksenttikynttä kivan lakan kaverina ja hyvä on. Nämä ovat taas yhdet niistä kynsistä, jotka voisin kuvitella kynsilläni pidemmänkin aikaa, esimerkiksi geelikynsinä. Koska ihan kaikenlaisiahan lakkauksia sitä ei kynsille kyllä tule hyväksyttyä.

Essie - Blossom Dandy
Pueen - 52
Konad - Black
_________________________________________________________________________

Are there any readers that don't know what to do when under a huge amount of stress? I don't know where to start anymore, so I don't do anything. What a great way to live. Normally I would start by doing a list of those things that need to be done with the deadlines and start moving down to list one by one. No I should just get that list done. I still decided to start somewhere and this time I chose the other set of nails for this week's challenges.

My newest set of nail polishes arrived last month, so I had where to choose from. One of those polishes was Essie's Blossom Dandy a.k.a. the star of these nails. From the first swatch it was clear to me that I would buy this polish. Three layers were enough for a good result. I would say that this polish is a bright mint, but I'm open to other suggestions as well.

Stamping image is from Pueen's plate 52. No matter how much I like geometric patterns, I get this plate out too seldom. On the other hand stamping geometric patterns can be quite a job, since they're normally that kind of images that need to be stamped in a certain position. Luckily this image forgives a lot.

All and all these nails were really on my comfort zone. Few simple accent nails with a nice nail polish and that's it. These are one of those nails that I could imagine wearing for a longer period of time, for example with gel nails. I don't put just anything on my nails for a long time! 
_________________________________________________________________________


4/07/2015

My March 2015


Viimeksi sanoin, että helmikuu meni ihan hetkessä ohi. Tällä kertaa kellossa on toinen ääni, sillä itsestä ainakin tuntuu siltä, että maaliskuu vain jatkui ja jatkui! Harjoittelussa viikot menevät samaan aikaan todella nopeasti ja todella hitaasti. Huhtikuussa tahti tulee vain kiristymään niin yliopistolla kuin kotonakin, joten blogissakin tulee luultavasti olemaan hiljaisempaa kuten aikaisemmin jo mainitsinkin.

Maaliskuussa #ablecs15 -haaste jatkoi lujasti eteenpäin. Itseasiassa niinkin lujasti, että päästiin vihdoin kertomaan teillekin haasteeseen liittyvästi kilpailusta ja arvonnasta. Jos et jo tiedä mistä on kyse, niin suosittelen ehdottomasti, että käyt kurkkaamassa ohjeet tästä. Palkinnot ovat niin mahtavat, että itseä harmittaa joka kerta etten itse voi osallistua. Tässä kuussa haasteen aiheet olivat erityisen vaikeita, tosin se varmasti johtui siitä, että omat henkiset voimat olivat tässä kuussa harvinaisen kyseenalaisessa kunnossa. 



Kuukauden loppua kohden alkoi myös tuntua siltä, että nuo tummat sävyt eivät kynsillä jaksa enää houkutella yhtä paljon. (Vaatteissa taas sitäkin enemmän). Kevääseen siirtyminen on siis vihdoin omassa kynsimaailmassanikin alkanut, vaikka vielä kuukausi sitten vähän pohdin, että tuleeko sitä hetkeä tänä keväänä ollenkaan.

Kuukauden kootut

Löytö: Ajan nipistäminen blogille mitä kiireisimmissä tilanteissa

Ostos: Kevätlakat

Kynsilakka: Picture Polish - Grace

Lakkaus: My Most Used Polish


Mikä lakkaus oli teidän suosikkinne?
_________________________________________________________________________

Last time when I was writing a My Month recap, I mentioned that February went by so, so fast. This time I'm feeling quite the opposite. I'm feeling like March lasted way too long. With my studies there are now weeks that go by so fast and so slow at the same time. At April my schedule will be even more grazy, so the blog might not be as active as I'm used to.

On March the #ablecs15 -challenge kept going strong. Actually so strong, that we finally got the opportunity to tell you about the challenge and giveaway that come with it. If you don't already know what I'm talking about here, I suggest that you go and check out the instructions here. The prizes are so amazing that I'm sad every time that I can't participate. This month the themes felt extremely challenging, but that maybe has something to do with the fact that my mental state has been in a bad shape this month.

When March was coming to close, I finally started feeling the lighter colors instead of the darker ones. (Except on clothing). Moving to spring time has finally started to happen for my nails and nail art! Month ago I was thinking if that was ever going to happen.

This Month

Find: Finding time for blog in the most busiest situations

Buy: Spring polishes

Nail Polish: Picture Polish - Grace

_________________________________________________________________________

4/03/2015

#ablecs15 Week 8: Happy Easter


Pääsiäisloman paikka, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Pieni hengähdystauko ennen harjoittelun jatkumista. Ikävä kyllä voi silti olla, että viikonloppuun kuuluu ainakin muutamia opiskelutöitä, tenttiin lukemista ja suunnittelua.

Tipuset ja puput olivat selvä ajatus kynsille, sopivat myös opetusharjoitteluun kivasti. Googlettelin hetken erilaisia vaihtoehtoja ja sain kokoon nämä kynnet. OPIn That's Hula-rious! sopi pastellisävyllään ihanasti teemaan ja muutenkin kevääseen. Sen kaveriksi sitten tipun pohjalle saman merkin I Just Can't Cope-Acabana ja pääsiäisvärit olivat valmiina. OPIn That's Hula-rious! on hullaannuttanut myös minut muiden mukana. Peittävään lopputulokseen riitti kaksi kerrosta ja lakkaaminen kävi muutenkin hyvin helposti.



Käytin lakkoina lähinnä OPIn lakkoja (miinus valkoinen ja musta). OPI on kyllä ehdottomasti syystä yksi suosikkilakkamerkkejäni. Ainakin joka toisesta kokoelmasta löytyy jokin lakka, joka ansaitsee pysyvän paikan omista lakkakokoelmistani. Aina niitä ei tule ihan heti hankittua vaan hieman pidemmän pohdinnan jälkeen lakka sitten kotiutuu luokseni. Nykyisin kun on parempi tehdä vaan melko varmoja ostoksia.

Mukavaa viikonloppua!

OPI - That's Hula-rious!
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
China Glaze - Liquid Leather
Gina Tricot - White
_________________________________________________________________________


Easter weekend came and not a moment too soon. A little break before continuing the teaching practise is just what I need right now. It could be that I still need to do some studying this weekend, reading for an exam and also planning.

Chicks and bunnys were what I wanted to do for these nails, they also fit perfectly for this practise. I used a moment to google different choices and came up with these nails. OPI's That's Hula-rious! was just right for tis theme and otherwise for spring. With that I used OPI's I Just Can't Cope-Acabana for the chick. I have fallen in love with OPI's That's Hula-rious! with the rest of nail bloggers. For opaque end result I needed two layers and using this polish was otherwise easy as well.

I used mainly OPI's polishes for these nails (minus black and white). OPI is definitely one of my favorite nail polish brands, and for a good reason. At least from every other collection there's at least one polish that deserves a place from my nail polish collection. I don't always get every polish when they come, but after a longer time of thinking I go and buy the polish anyway. These days it's just easier and better to make safe purchases.
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...