Vähän naurattaa ja säälittää kirjoittaa tätä koontipostausta. Mitäpä koottavaa tässä kuukaudessa blogin puolella nyt olisi? Koko kuukausi on koostunut yhdeksästä postauksesta, mikä on ehdottomasti tämän blogin pohjalukema, ihan helposti. Haastekynsiä ja yksi postaus selvittämään miksi blogi todellakin on ollut näin hiljaisena. Mutta eipä anneta nyt tämän lukeman masentaa liikaa, kyllä se aika blogille vielä palaa! Tarkempia syitä blogin hiljaisuuteen avasin täällä. Päivitystä voin kertoa sen verran, että harjoittelu on purkissa, muutto omaan asuntoon on tapahtunut ja on muutamaa purettavaa laatikkoa sekä parvekekalusteita vaille valmis. Jonkinlaista arkirytmiä voisi siis viimein yrittää pikkuhiljaa saada aikaan.
Suosikkikynnet tässä kuussa ovat pääsiäiseksi käsinmaalatut tiput ja puput eli Happy Easter -teeman kynnet. Pääsiäisaiheeseen ei onneksi tarvi sen enempää perustella ainaista pastellivärien käyttöä, hah. Loppukuusta kynsien valokuvaamisesta tuli hankalaa kun kesken muuttoa valoteltta valoineen ei ollut ihan ojennuksessa, joten kuvatkin olivat juuri sen mukaisia. Maaliskuun Polish of the Month -postauskin pitää vielä saada ruutuihin ennen huhtikuun version julkaisua - hupsis.
Koska aika on todellakin tässä kuussa mennyt kaikenlaiseen muuhun toimintaan, ovat kuukauden kootutkin tämän mukaisia:
Kuukauden kootut
Löytö: Turmion Kätilöt
Ostos: Lippu Nightwishin Joensuun keikalle
Kynsilakka: OPI - That's Hula-rious!
Lakkaus: Happy Easter
_________________________________________________________________________
It's a bit funny and at the same time sad to write this recap -post. What there really is to recap? The whole month is made of only nine posts what is definitely the lowest number ever seen in this blog. They're #ablecs15 -posts and one post to clarify why the blog has been so quiet. But let's not let this number bring us down! I told about the reasons to the blog's quiet season here. I can now tell you that I have finished the teaching practise, I have moved to my own apartment and I only need to buy some chairs to my balcony and empty few more boxes. So I could finally start little by little making an everyday rhythm for myself.
My favorite nails from April are the the ones made for Easter, the nails with bunnys and chicks. I'm glad I don't have to justify using pastel polishes on Easter, haha! At the end of the month taking photographs became hard when I was in the middle of the move and my lightbox and lights weren't exactly in order. The Polish of the Month -post from March is still missing and I need to get that published before the April one - whoops.
Since my time has really gone to some other things last month, the "this month" -part of this post is a bit different:
This Month
Find: Turmion Kätilöt (a Finnish industrial metal band)
Buy: a ticket for a Nightwish concert in Joensuu
Nail Polish: OPI - That's Hula-rious!
Nail Art: Happy Easter
_________________________________________________________________________
Oot kyllä tehny sellasia lakkauksia, että kaikista tykkään.
VastaaPoistaTosi mukavaa kuulla! :)
Poista