10/27/2014

Halloween Spiders Tutorial


Halloween -viikko on vihdoin täällä ja eriskummalliset ja hauskat kynsikoristelut sen myötä. Halusin tällä viikolla päästä kokeilemaan mahdollisimman paljon erilaisia hullutuksia, joten aloitellaan heti tällä teemalla. Nämä kynnet onnistuivat mielestäni todella hyvin, en uskaltanut edes villeimmissä unelmissani toivoa tällaista lopputulosta. (Sanoi hän niin vaatimattomasti). Toivottavasti tekin tykkäätte!

Lakka on Zoyan Sansa, I Love Me -messuilta tehty hankinta. Messuhallin ja eri pisteiden valaistus ei ehkä antanut kaikista lakoista ihan todenmukaista kuvaa, joten tämän lakan ostaminen vähän epäilytti. Kun kuitenkin lakkasin sen kynsille niin kaikki epäilykset olivat samantien kadonneet. Aivan täydellinen syyslakka. Sopivasti kimalletta ja sävähdyksiä eri väreistä. Suosittelen aivan jokaiselle! Koostumukseltaan yllättävän paksu, kolmella kerroksella täysin peittävä lopputulos, kaksikin melkein riittää. Piirrokset on tehty käyttäen myöskin messuostosta eli Mereneidin Finesse 2/0 sivellintä. Se teki ensimmäistä kertaa ikinä käsinmaalaamisesta mukavaa ja jopa melko helppoa. Uskokaa kun sanon, että itselläni ei ole minkäänlaisia piirtämistaitoja, joten nämä kynnet ovat melkoinen saavutus. 


Arvonnan palautteissa pyydeltiin paljon tutoriaaleja joten ajattelin, että näistä kynsistä voisin saada aikaan ensimmäisen. Joten olkaa hyvä, tässä teille ohjeet hämähäkkikynsien luomiseen:


Näihin kynsiin tarvitset: tumma lakka, valkoinen (tai vaalea lakka), sivellin, dotting tool tai nuppineula.

Lakkaa pohjalle haluamasi sävy.

Hämähäkinverkko

1. Vedä suora viiva suunnilleen kynnen puoliväliin sivellintä käyttäen.
2. Toista sama molemmille puolille ensimmäistä viivaa.
3. Tee viivojen väliin verkkoa kaarevin viivoin.

Hämähäkki

1. Dotting toolia tai esim. nuppineulan päätä käyttäen tee kaksi päällekkäistä pistettä haluamaasi kohtaan kynttä. Toinen piste saa olla selvästi suurempi.
2. Vedä kaksi kaarevaa viivaa kummallekin puolelle pisteiden yhtymäkohdasta. Toiset viivat voivat olla toisia lyhyempiä, jotta hämähäkki elävoityy.


Mitä mieltä tutoriaalista ja kynsistä? Joko teillä on Halloweenkynsikuume?


Zoya - Sansa
Rimmel - Hot White Love
_________________________________________________________________________

Time for my first Halloween nail art and my first tutorial! I chose spiders and their webs, they seemed like an easy thing to do. I'm so very glad with how these nails turned out, I wouldn't have imagined this even in my wildest dreams. I hope you like them too! And since many of you hoped for tutorials in my giveaway feedback, I decided to make this nail art the first one. I used Zoya's Sansa, a polish that's so pretty and great for fall. Mereneid's Finesse 2/0 was my brush and I really liked using it. It made painting by hand almost easy.

Spider's web

1. Draw a straight line to about the middle of the nail using a brush.
2. Repeat this to both sides of the first line.
3. Paint the web with arched lines between the lines.

Spider

1. Use a dotting tool to make two dots one upon another. The other one should be bigger than the other.
2. Draw four arched lines to the both sides of the dots from where the dots unite. Other lines can be shorter than others.
_________________________________________________________________________

10 kommenttia:

  1. Huiput kynnet, tykkään kovin! :) Ja hyvä että mun suositukset on menny kohilleen, niin lakan kuin siveltimenkin osalta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän, mä olen edelleen ihan fiiliksissä näistä! :D Ja kiitos myös suosituksista, nämä oli ihan nappiostokset :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, omastakin mielestä näyttää ihan hämähäkeiltä :D

      Poista
  3. Upeat! Lakka on kaunis ja koristelut onnistunut täydellisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu kivalta, että kerrankin ei ole itselläkään sen suurempia huomautuksia omista kynsistä :)

      Poista
  4. Ihanat hämikset! Mun tärinäkäsillä noista olis tullut aika erilaisen näköiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä oli toooosi helppo tehdä kunhan sivellin on sellainen millä on helppo tehdä. Eikun kokeilemaan! :)

      Poista
  5. Hienot halloween kynnet ja muutenkin oli kiva tuto :)

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...