10/31/2014

#ablecaw14 Week 7: Trick or Treat


Tällä kertaa kynnet ovat kyllä niin teeman mukaiset ettei ole tosikaan. Reilut pari tuntia työtä ja näperrystä, tämä on tulos. Olen jälleen tyytyväinen lopputulokseen vaikka parantamistahan on aina. Mutta käsinmaalaamiseen tottumattomalle tämä on suuri saavutus. Tässä siis minun haastekynnet, Halloween-teemaiset vampyyrikynnet. Valokuvissa on selvästi lamppujen heijastukset aika suuressa osassa, mutta kyllä näistä silti ehkä näkee, että mistä on ollut kysymys.

Tuntuu nyt kovasti siltä, että olen löytänyt itsestäni ihan uuden kynsiharrastajapuolen Halloweenin myötä. Tai ehkä uuden siveltimen (Mereneid Finesse 2/0) kautta. Näiden kanssa näpertäminen oli mukavaa hommaa, ehkä sitten jouluna viimeistään voisi taas kunnostautua näiden käsinmaalausten kanssa, koska takaisin ei enää ole tästä kääntymistä!


Ajatus lakkaukseen lähti ihan vain tuosta yhdestä vampyyrin naamasta, minkä tutoriaalin löysin googlesta. Niin helppo tehdä! Sitten vampyyrille kaveriksi hautausmaa (missä vampyyrit ainakin the simsin mukaan elävät..) ja sitten lopuksi sain vielä ajatuksen kokeilla torahampaita. Ajattelin, että jos ne eivät onnistu niin rajaan peukalon pois kuvista. Mikä olisi sitten ollut helpompi toteuttaa, mutta kun torahampaista tuli ihan kuvattavat niin jouduin sitten vääntämään kättä kivuliaisiin asentoihin saadakseni kaikki kynnet kuvaan (auts). Torahampaita tehdessä päätin kuvata myös niistä tutoriaalin, koska nekään eivät olleet niin vaikeita tehdä kuin voisi ehkä olettaa.

Tähän lakkaukseen tarvitsin lopulta paljon enemmän lakkoja kuin aluksi olin ajatellutkaan. Liukuvärin tein China Glazen That's Shore Brightilla (violetti) ja Rivertingillä. Riverting tuo glitterlisällään mukavasti hehkua lakkaukseen. Mustana käytin tietenkin China Glazen Liquid Leatheria, valkoisena Rimmelin Hot White Lovea. Huulten punainen on China Glazen Hey Sailor. Lisäksi mukana on kuutamona L'Orealin Lemon Meringue.


Torahampaat

Torahampaiden tekemiseen tarvitset: musta, punainen ja valkoinen kynsilakka ja sivellin. (+pohja-ja päällyslakka)

1. Lakkaa kynsi mustaksi.
2. Lisää kynnen ala- ja yläosiin punaiset kaistaleet.
3. Piirrä siveltimellä isot ylä- ja alahampaat. Ylähampaat hieman alahampaita suuremmiksi ja alahampaat ylähampaiden "sisäpuolelle".
4. Lisää hampaiden väleihin siveltimellä lisää hampaita.
5. Vahvista tarvittaessa punaista ja valkoista, siisti kynsinauhat ja lisää päällyslakka.

Mitä te tykkäätte näistä vampyyrikynsistä?

China Glaze - Riveting
China Glaze - That's Shore Bright
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Hey Sailor
Rimmel - Hot White Love
L'Oreal - Lemon Meringue*
Mereneid Finesse 2/0 (brush)
_________________________________________________________________________

I really went with the Halloween theme here. And also I'm super glad with the end result. I haven't painted much by hand, but with the new Mereneid's Finesse 2/0 brush it really seems to be going alright. I wanted to do some vampires and so I did. I found a tutorial for the vampire's head from google. Since vampires do live in graveyards (at least according to the sims) I painted some of that for them. At the last minute decided to add some fangs as well thinking that if they hadn't worked out I would have just kept my thumb away from the pictures. And as it turned out, doing that would have been easier compared to the fact that I needed to twist my hand into some really painful positions to get all of my nails into the pictures at the same time. As you can see from the list above, I mainly worked with China Glaze's polishes. That wasn't a planned thing, I just found the approppriate polishes there. By the way, don't you think that China Glaze's Riveting (orange) brings some nice glow to these nails with it's glitter-qualities?

Fangs
Since those fangs did turn out okay, I made a tutorial for you of them. So here it is:

You'll need: black, white and red nail polishes and a brush (+ base and top coats)

1. Paint your nail black.
2. Add those red stripes to the ends of the nail.
3. Paint two big teethes with the brush to the lips. The upper ones should be a bit bigger and the teeth down should be sort of "inside" the upper teeth.
4. Add more teethes in the empty parts between the bigger teeth.
5. If necessary, add more red and white. Clean the cuticles and add the top coat.
_________________________________________________________________________

8 kommenttia:

  1. Hii, nää on hienot ja sympaattiset samaan aikaan, tai ehkä se on tuo nimettömän vampyyri, se on jotenkin symppiksen näköinen. :D Nuo torahampaat on tosi coolit ja tykkään myös hautausmaista ja tuosta liukuväristä. Eli siis tosiaankin kaikista elementeistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos! Mä kanssa luulen, että se johtuu tuosta vampyyristä mikä on aika hellyyttävä tapaus sitten lopulta :D

      Poista
  2. Oo mikä liukuväri ja symppisvampyyri tosiaan :D Tosi hienot! Ja sulla on jotenkin nyt niin kivan pituiset kynnet. t. etusormen kynnen taaas menettänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olis ihan ok pituus tämä, mutta pakko ottaa kohta taas lyhyemmäks, tää kylmempi ilma viime viikolla veti heti muutamat kulmat pois :'(

      Poista
  3. Nää on ihan mielettömän upeat! Varsinki tuo vampuuri on tosi söpö....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! :) Vampyyri osoittautuikin todelliseksi söpöliiniksi :D

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...