Turmion Kätilöt - Sinulle
Uusia rutiineja! En ole kuunnellut radiota vuosiin aktiivisesti, luultavasti yläasteen alkuaikoina, ennen cd-levyjen valtakautta omassa hyllyssäni. Viime viikolla kuitenkin päätin napsauttaa iltapäivällä YleX:n päälle ja sitten päädyinkin kuuntelemaan kolme tuntia Jälkkää. Tästä tulikin sitten tapa. Aina kun varsinaista, 100% keskittymistä vaativaa tekemistä ei ole 13-17 välillä, laitan kyllä nettiradion päälle. Mäkkärin, Vikin ja Piritan höpöttelyt saavat poikkeuksetta nauramaan ja samalla tulee poikettua omilta Spotifyn soittolistoilta. Kaikkea sitä itsestä kyllä kokeilemalla oppii, näköjään tykkään radiostakin nykyään. Hämmentävää.
Taasko mustat kynnet? No mutta pitää nauttia nyt kun innostus näihin väreihin on olemassa! Tasoittelin mustaa lakkaa edes vähän lisäämällä vaaleanpunaisen ja hopeisen kynnen. Vaaleanpunaisen halusin yhdistää muihin kynsiin leimoilla. Näitä kynsiä tehdessä alkoi vähän tuntua, että Essencen Quick Dry Top Coat ei toimi ihan niin hyvin kuin itse päällyslakalta toivoisin. Yhden kynnen pinnan onnistuin kolhimaan kaksi kertaa, reippaasti lakkaamisen jälkeen. Viime kynsissäkin kyllä päällyslakkaa käytin, joten jatkanpa vielä päällyslakan kokeilua. Nämä kynnet aiheutti ystäväpiirissä ihastusta, vaikka itse olin koko päivän melko epävarma. Mustapunaisten kynsien jälkeen nämä eivät tuntuneet kotoisilta oikein missään vaiheessa, joten ensimmäisen päivän iltana vaihdoinkin jo lakkauksia.
Leimauskuvio olisi voinut olla säännöllisempi, täysi koukerokuvio ei näissä kynsissä oikein jaksanut toimia. Värivalinnoissa pelotti suuret kontrastit, mustasta hopeiseen glitteriin on kuitenkin jonkinlainen matka. Lisäksi tällä kertaa leimauslakka halusi, tottakai, levitä päällyslakan myötä. F.U.N Lacquerin 24 Karat Diamond on todella komea glitterlakka, mutta kameran paras ystävä se ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Kamera- tai kuvaajaraukka kun ei tiedä mihin oikein tarkentaisi. Kun kaveriksi on vielä heitetty El Corazónin Cosmos, niin ainut mihin tarkennus tuntuu läheltä toimivan on tuo vaaleanpunainen kynsi.
All and all en ehkä ole kuitenkaan näiden kynsien suurin fani. Toisaalta rima on nyt aika korkealla kaikkien onnistuneiden, tummien kynsien myötä. Voiko olla, että vaaleampia kynsiä tehdessä keskittyminen jotenkin aina herpaantuu ja joku menee pakostakin pieleen? Siistiminen, kuvaaminen..Enpä tiedä, pitääkin alkaa tutkia asiaa.
Mitkä ovat teidän suosikkinne radio-ohjelmista? Mitä mieltä näistä pehmennetyistä tummista kynsistä? :)
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Spring In My Step
El Corazón - Cosmos
F.U.N Lacquer - 24 Karat Diamond
Born Pretty Store - BP-56
Konad - Black
_________________________________________________________________________
I have some new routines! I haven't listened to radio actively in years. Maybe when I was about thirteen years old, before cds took over my shelves. Last week I however decided to open radio during the day and started listening to YleX. Jälkkä was on and I ended up listening it about three hours. And this became a habit. If I don't have anything to do that requires 100% concentration, I will put the internetradio on and listen to this show about from 13 to 17 o'clock. Conversations between Mäkkäri, Viki and Pirita always make me laugh and at the same time I need to listen something else outside from my Spotify playlists. Try and learn, it seems that I like radio nowadays. Confusing.
Again black nails? But I need to keep this excitement for these colors going while it's there! I tried to even out the black by using light pink and silver glitter polishes. I wanted to combine that light pink nails to other nails by stamping it with black. While making these nails it started to feel like Essence's Quick Dry Top Coat doesn't work exactly like I would want it to. I managed to bruise one nail twice and this happened a long time after the nails were actually done. I have used this top coat for few nails now, so I think I'll just keep trying it. These nails were really liked by my friends, but I was really unsure about them. After those black and red nails these didn't feel like home to me in any point, so after the first day I changed my nail art.
The stamping image could have been more regular, this image just didn't work. I was afraid when using these colors together since the contrast between them is quite big. There just is sort of a road from black to silver glitter. Of course the stamping polish also insisted to spread when adding the top coat. F.U.N Lacquer's 24 Karat Diamond is really beautiful glitter polish, but it isn't the best friend of my camera. The camera or the photographer doesn't really know where to focus. And when there's also El Corazón's Cosmos added to this mix, the only thing my camera wanted to focus on was the light pink nail.
All and all I'm not really a fan of these nails. On the other hand the bar is quite high right now, after all those darker nails. Could it be that when I'm doing lighter nails, I get somehow distracted and always mess something up? Cleaning cuticles, taking the pictures..I don't know, I think I need to study this more. What's your favorite radio program? What do you think about these "lighter darker nails"?
_________________________________________________________________________