10/21/2016

Vihreää vihreillä lehdillä


Meillä on ollut vähän normaalista poikkeavat viikot. Ensin sain itse kuumeettoman flunssan, minkä kanssa meni sohvan pohjalla kolme päivää. Sitten E aloitti flunssailun. Onneksi ihan samaan ei oltu kipeänä, aina toinen jaksoi kauppaan tai paistamaan pyttipannua uunissa. Itse käytin flunssapäivät "hyödyksi" ja tutustuin ensimmäistä kertaa ikinä Dexteriin. Ensimmäiset neljä jaksoa olin vähän siinä rajoilla, että aionko jatkaa sarjan katsomista. Noh, nyt on menossa kolmannen kauden alku, joten olihan se ihan katsomisen arvoinen. Hauskaa, että teinivuosina on jäänyt ainakin joku sarja katsomatta ja nyt on saatavilla helposti Netflixistä yhdeksän tuotantokautta katsottavaa. Dexterin tuijottamisen lisäksi olen edennyt gradun kanssa ihan kunnolla. Joten flunssista huolimatta jossain määrin ihan mukavat pari viikkoa. Tällä viikolla E on syyslomalla, joten yhteistä aikaakin on vihdoin irronnut normaaliin arkeen verrattuna vähän enemmän. Lisäksi E:n läsnäolo saa itseni työskentelemään gradun kanssa enemmän, koska toisen tehdessä omia opiskeluhommia en kehtaa pyöritellä peukaloita vieressä.

Oli ilta aikaa tehdä kynnet, mutta ideoita ei oikein irronnut. Lopulta päädyin lehtiteemaan ja kaivoin esille vihreät lakat. Alimmaisena ja päävärinä on Essien Off Tropic, jonka päälle lisäsin Picture Polishin Escapadesia ja Echantingia kuivan siveltimen tekniikalla. Eivätpähän nuo kamalasti silmille hyppää, mutta ehkä tuovat jotain elävyyttä kynnen pintaan.



Konadin vaaleanvihreä leimauslakka olisi saanut olla asteen verran peittävämpi, mutta tulipa käytettyä välillä muutakin leimauslakkaa kuin mustaa tai valkoista. Kynnet ovat siis hyvin normaalit ja vähän tylsät, mutta piristivät itseä nyt välillä, kun kynsiä ei ole päässyt lakkailemaan. Ja opinpa taas, että aina kannattaa olla lakkailua aloitellessa joku selkeä suunnitelma, niin on helpointa onnistua.

Essie - Off Tropic
Picture Polish - Escapades
Picture Polish - Enchanting
Konad - Light Green
Born Pretty Store - BP-19 *

*gotten for review.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että viimeiset pari viikkoa on sujuneet hyvin! Flunssa on aina inhottavaa, mutta onneksi sekin meni kolmessa päivässä ohi eikä venynyt kahteen viikkoon niinkuin mun viimeisin :D Ihan ei viitsinyt olla saikulla niin pitkään, vaan pahimmat kolme päivää mutta ihan sumussa meni koko aika ja kotona sitten uni maistuikin. Nyt sekin on onneksi jo vähän aikaa sitten taitettu ja takanapäin ♥

    Kynnet on kauniit, näissä on jotain lumoavaa. Tuo taustan eläväisyys antaa sellaista sademetsä-fiilistä ja vähän lisää ulottuvuutta lakkaukselle. Kyllä tykkään! <3 Pitäisikin kaivaa omatkin leimauslaatat esiin, niitä kun juuri kotiutin kasan BPS:ltä niin olisi millä leikkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onneksi tuo flunssa on nyt sullakin jo taakse jäänyttä elämää :D

      Kiitos paljon! Olisi saanut olla mukana vähän vieläkin erisävyisempiä vihreitä, mutta kiva jos se eläväisyys näistäkin näkyy :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...