Tässä kuussa blogi heräsi pitkästä aikaa kunnolla horroksesta. Aloitin marraskuussa valmistelemaan tälle vuodelle bullet journalia ja kuinkas ollakaan, blogia varten kehitetyt sivut olivat oikeasti todella hyödyllisiä ja auttoivat valmistelemaan postaukse aina viikkoa etukäteen. Toisaalta varmasti myös valmistuminen ja siihen liittyneiden kiireiden helpottaminen auttoi laittamana blogiinkin enemmän aikaa. Yritin löytää jonkinlaista tasapainoa lakkausten ja muiden postausten välillä, toivottavasti blogin sisältö oli tässä kuussa teidänkin mielestä miellyttävää! Kynnet olivat aika erilaisia, mutta tämä johtuu osaksi siitä, että käytin aikaa erilaisten juttujen kokeilemiseen, mistä seurasi onnistumisia ja epäonnistumisia.
Tammikuun suurin juttu oli ehdottomasti valmistuminen. Viiden ja puolen vuoden jälkeen sain käteen kasvatustieteen maisterin paperit ja yliopistoura on ainakin tällä hetkellä tässä. Itsestäni tuli siis virallisesti luokanopettaja. Valmistujaislahjaksi aion hankkia itselleni lähiaikoina muutaman monta kuukautta kaivatun kynsilakan, mutta vielä hetken jaksan odottaa. Ostoslistalla on muun muassa Picture Polishin Mossy, jota oikeasti ole himoinnut kynsilleni todella, enemmän kuin muita lakkoja vuosiin.
Kuukauden suosikkikynnet oli helppo valita, Harry Potter galaksifiiliksineen oli oma suosikki. Johtuu myös ehkä siitä, että kyseessä ovat ainoat kynnet tammikuulta, joissa kynnet olivat tummasävyiset. Suosikkilakaksi valikoitunut Picture Polishin Allure johtuu luultavasti siitä, että swatch -kuvien ottaminen oli hauskaa ja lopputuloskin kiva.
Keskustelua aiheutti tässä kuussa Nail Art -turhakkeista ja kynsibloggaamisesta tehdyt postaukset. Olikin mukava kuulla, että mitä sanottavaa teillä näistä aiheista oli!
Kuukauden kootut
Löytö: Kameran jalka komeron perältä
Ostos: Essencen leimauslakat varastoon
Kynsilakka: Picture Polish - Allure
Lakkaus: Potter ja galaksikynnet
Sulla on ollut kyllä loistava blogikuukausi! Tosi mielenkiintoisia postauksia toisensa perään, mahtavaa :) Ja hei, onnea vielä valmistumisen johdosta! ♥
VastaaPoistaMun suosikit on myös nuo Potter-kynnet, vaikka pastelliset ruusutkin miellyttää omaa silmää kovin :)
Kiitos, olipa mukava kuulla! :) Kiitoksia! <3
Poista