3/01/2017

My February 2017


Kun katselen kuukauden postauslistaa niin huomaan, että kuukauden teema oli selvästi leimaaminen. Blogissa on käsitelty leimauslaattojen ominaisuuksia, yksittäistä leimauslaatta ja tietysti on ihan myös leimattu. Lisäksi ostin muutaman uuden leimauslaatan MoYou Londonilta piristämään harrastamista.

Lakattujen kynsien määrä pysyi vakiona verraten myös tammikuuhun. Se, mitä blogi ei kerro, ehdin lakata myös yhdet keikkakynnet (ei itselleni), mutta niitä ei ollut valokuvattua, joten blogiin asti ne eivät päätyneet. Nyt kun lakkailu on taas säännöllisempää, tuntuu hassulta huomata, miten puolenkin viikon lakkaustauko tuntuu jo pitkältä. Kuun lopussa ajattelin, että kynnet ovat olleet lakkaamatta ties kuinka kauan kunnes havahduin siihen, että tosiasiassa aikaa oli kulunut noin neljä päivää. Ei siis ihan hurja tauko kyseessä, eihän?

Kynsille olen löytänyt vihdoin sopivan mitan. Ikävä kyllä tuo mitta on juuri siinä rajalla, että joudun viilaamaan kynsiä vähän tavallista useammin, mutta toisaalta viilailu on hyvin nopeaa, kun vain muistan tehdä sen ajoissa.

Helmikuussa kerroin myös enemmän harrastuksestani eli bullet journalin pitämisestä. Oli hauska huomata, että tämä tapa pitää bloggaamisesta huolta nosti esille positiivisia fiiliksiä. Itseäni tämä on helpottanut todella paljon ja tasaisin aikavälein bloggaaminenkin tuntuu helpolta.

Kuukauden kootut

Löytö: MoYou Londonin uudet laattasarjat

Ostos: MoYou London -leimauslaatat

Kynsilakka: OPI - Suzi Shops & Island Hops

2 kommenttia:

  1. Kivoja lakkauksia! Mun lempparit näistä on nuo pinkit ja turkoosit liukuvärit leimoineen. Voisi itsekin kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aika samoista tykkäsin kyllä itsekin, liu'un tekeminen kannattaa selvästi aina :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...