11/12/2014

#ablecaw14 Week 9: Sparkle


Kun kerta haasteeseen oli lisätty tällainen oikein glitteriä huutava haaste, niin tottakai sitä oli sitten kunnioitettava. Ja koska peliin otetaan glitteriä, niin lähdetään sitten kunnolla mukaan ja lisätään siihen vielä vaaleanpunainen. Eli todelliset prinsessakynnet.

Essien Romper Room, kolme kerrosta on hyvä määrä peittävään tulokseen. Ikävä kyllä näitä kolmea kerrosta levittäessä lakka alkaa helposti kaljuuntua eli kuivumiseen pitää varata tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä joka vaiheessa. Sitä ei vaan tältä tytöltä meinaa aina oikein löytyä. Glittereiksi liukuväriin valitsin Zoyan Auroran ja OPIn This Gown Needs a Crownin. Meinaan aina vähän ihastua uusiin lakkoihin ja sitten ehkä vähän käyttää niitä liikaa, mutta sillä tavallahan niihin tutustuu.


Keskisormessa on Delush Polishin Je Ne Sais Quoi. Ostin tämän lakan I Love Me -messuilta, lakka oli jo ennakkoon suunniteltu hankinta. Vähän harmittaa se, että lakan suurimmat glitterit kasaantuvat pullon pohjalle ja niitä on sieltä todella vaikea saada kynsille. En siinä oikein onnistunutkaan, mutta yritin korjata tätä vääryyttä kerrostamalla pikkuglitteriä sitten vähän enemmän. Lakkasin alle Romper Roomia pari kerrosta eli täysin yksin ei Je Ne Sais Quoi kynsillä ole.

Lisäsin yhteen kynteen muutaman strassin. Olen todella huono käyttämään niitä, koska revin ne aina irti tylsällä hetkellä. Pitäisi varmaan alkaa totutella erilaisiin strasseihin, koska ne nyt vaan näyttävät niin hyviltä ja ovat niin söpöjä.

Oliko tarpeeksi sparklea? :)

Essie - Romper Room
Zoya - Aurora
OPI - This Gown Needs a Crown
Delush Polish - Je Ne Sais Quoi
Strassit
_________________________________________________________________________

When there was a chance to do some sparkle I totally did some sparkle. And since sparkle almost screams light pink, I needed to add some of that too. So princess -styled nails this time. I used Essie's Romper Room which requires patience since you need to let those layers dry out. Zoya's Aurora and OPI's This Gown Needs a Crown were the obvious choice to these nails. I have a habit of using some polishes a bit too much when they're new, but that's how you get to know these new polishes.

I have Delush Polishes Je Ne Sais Quoi on my middle finger. It was pretty hard to get those bigger glitters from the bottom of the bottle and I didn't really succeed in that. I tried to make up for this by polishing a few more layers of this polish. I also added a few rhinestones. I'm so bad at wearing them since when I get bored I start to pick those stones off. I must start getting used to them since they're so cute and look so good!
_________________________________________________________________________

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Henna! :) Aika prinsessat näistä kyllä tuli :D

      Poista
  2. Onpa kerrassaan kauniit kynnet! :) Himostelin kovasti tuota Romper Room -lakkaa ennen, mutta jos se on kolmen kerroksen kaveri, niin ei kiitos. Harmi että tuon sävyn lakat on kaikki samanlaista lirua. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Romper Room on kyllä kaunis sävyltään, mutta ei kyllä laadultaan mikään paras kaveri. Mutta on sitä huonompiakin tullut kokeiltua, että jos tämä kovasti kiinnostaa niin testaa ;)

      Poista
  3. Kauniit ja herkät kynnet! :) Strasseja pitäisi kyllä käyttää enemmän, niillä saa niin helposti uutta ilmettä kynsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi! :) No sanopa muuta, näitä kuvia katsellessakin huomaan sen, että kuinka hauska lisäys tuommoinen strassikasa oikein onkaan :)

      Poista
  4. Miten minusta alko tuntumaan, että mun Sparklet on vähän over the top... :D Nää on jotenkin tosi söpöt, suorastaan herkät. Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikä ole! Nehän on just sparklea kuten teemaan kuuluu ;) Kiitos Annie! :)

      Poista
  5. Tosi suloset♥ Mul on kans sellanen tapa et revin strasseja irti, jos on tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hehe, hyvä tietää etten ole huonojen tapojeni kanssa ainut. Itsellähän ei pysy mitkään strassit tai fimot tms. 15 minuuttia kauempaa paikoillaan :D Sen takia tekstuuritkin on vähän huono juttu..

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...