12/03/2014

#ablecaw14 Week 12: Pretty In Pink


Jälleen kerran teema antoi paljon mahdollisuuksia, mutta pitäydyin perinteisessä skittlettessä. Kaksi eri sävyistä pinkkiä, holoefektiä ja leima. Niillä pääsee jo pitkälle. Kynsistä piti taas viilata pituutta pois pienen katkeilun vuoksi (juu eihän tuo pikkurillin kynsi näytä mitenkään lyhyeltä?) ja ilman lakkaa kynnet näyttivät paljon paremmilta kuin lakan kanssa. Miten tuo kynnen malli joka toisen kerran onnistuu ja joka toisen ei?

Kaikista vaalein sävy on Essien Go Ginza, yksi ehdottomasti luottolakoistani. Pinkimpi lakka on Zoyan Shelby, jota en ole kamalasti käyttänyt. Tämä on saatu kevään kynsimiitistämme. Kaksi kerrosta on tälle lakalle melko hyvä määrä, mutta kuivumiselle pitää antaa aikaa. Itse leimasin toiseen käteen vähän liian aikaisin ja lakka oli heti rullalla. Sain onneks vedettyä lakan varovasti takaisin paikalleen ja uuden pikakuivattan kerroksen jälkeen ei näkynyt enää virheitä lakkakerroksessa, ainoastaan leimassa.


Hololakka on KBShimmerin PT Young Thing. Kahdesta kolmeen kerrosta on tälle ihan ehdoton, yksi kerros ei kyllä riitä. Halusin kokeilla lakkaa myös leimaukseen ja leima kyllä siirtyikin nätisti. Vaaleamman lakan päällä se olisi kuitenkin päässyt paremmin oikeuksiinsa. Holoefekti tässä on todella komea, mutta kuten odottaa saattoi niin eihän se näissä lightbox-kuvissa näy ja auringostakaan ei ole tietoa. Ehkä sitten myöhemmin saan blogiin ihan auringonvalo-kuvatkin tästä lakasta. Leima on MoYou Londonin Pro 02 -laatasta.

Essie - Go Ginza
Zoya - Shelby
KBShimmer - PT Young Thing
_________________________________________________________________________

Theme Pretty in Pink gave so many options for nail art, but I just ended up doing a traditional skittlette. I used two different shades of pink. The lighter one is Essie's Go Ginza, one of my go-to-polishes and the pinker one is Zoya's Shelby. Shelby needs about two layers and enough time to dry. Trust me, I know, I just almost ruined one of my nails trying to stamp it too early.

The holographic polish is KBShimmer's PT Young Thing. The holoefect is so pretty but these pictures don't show it. Maybe someday I'll get good photos of this polish when the sun comes out here in Finland. The stamping image is from MoYou London's Pro 02 -plate. I tried to use PT Young Thing in stamping and it worked, but would have looked better on top of a more lighter shade of polish.
_________________________________________________________________________

* saatu / gotten

6 kommenttia:

  1. Go Ginza on myös mun yksi luottolakoista. Se on niin hieno yksinkertaisuudessaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan ehdoton lakka omassa kokoelmassa :) Saa nähdä miten tulee toimittua kun se loppuu!

      Poista
  2. Todella kauniit. :) Värit iskee muhun<3

    VastaaPoista
  3. Tosi nätit lakkaukset! Tuo Go Ginza näyttää todella lumoavalta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia! :) Se on kyllä tosi nätti lakka! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...