1/13/2015

No for pink


En ole kovin hyvä käyttämään pinkkiä kynsilakkaa. Vaaleanpunainen vielä toimii, mutta ihan pinkki lakka on vaikeampi. Tällä kertaa tein pinkistä lakasta vähän rokimman version, mikä toimikin sitten omilla kynsillä paljon, paljon paremmin kuin täydet prinsessapläjäykset. 

Lakkasin rohkeasti kynsille OPIn Kiss Me I'm Brazilianin ja sen kanssa käytin perusmustaani eli China Glazen Liquid Leatheria. Braziliania riitti kynsille kaksi kerrosta, kyseessä on hyväkäytöksinen lakka. Teippasin ohuella kynsiteipillä kynsiin rajat ja lisäsin pisteet dotting toolilla. Terävät kärjet yhdessä pinkin ja mustan yhdistelmän kanssa tuo sopivaa ekstraa ja asennetta kynsille.


Tein lakkalaatikoihin kovaa kevätsiivousta ja pohdin tarkasti jokaisen lakan kohdalla onko niillä enää paikkaa kokoelmissa. Monen lakan kohdalla nostelin lakkaa jää -pinosta pois -pinoon ja taas takaisin. Itselläni on huono tapa säilyttää sellaisiakin lakkoja, jotka eivät syystä tai toisesta joko omilla kynsillä toimi tai en ikinä niitä laatikosta nosta esille. Nyt lopulta laitoin sellaisetkin lakat sivuun. Kiss Me I'm Brazilian oli yksi niistä lakoista, jonka kohdalla jouduin suorittamaan paljon pohdintaa. Lopulta kuitenkin annoin sen jäädä, koska tarvitseehan sitä nyt olla ainakin yksi tällainen peruspinkki.

Mitä te pidätte pinkeistä kynsistä? Onko teillä jo kevätsiivous suoritettuna lakkalaatikkoihin?

OPI - Kiss Me I'm Brazilian
China Glaze - Liquid Leather
Nail Tape
_________________________________________________________________________

I'm not very good in wearing pink nail polish. Light pink goes, but normal pink is a harder thing to do. This time I made a more rock 'n roll -version of pink nails, which worked so much better than princess -nails. I bravely used OPI's Kiss Me I'm Brazilian with my basic black, China Glaze's Liquid Leather. Kiss Me I'm Brazilian only needs two layers and is really good quality. I used thin nail tape to make the triangles and added the spots with dotting tool. I think that sharp edges with the combination of black and pink really brings something extra and some attitude to the nails.

I have been doing spring cleaning to my nail collection and with every polish I wondered long and hard if they should stay or go. I have a bad habbit of keeping polishes that just don't work with my skintone or I just don't use them. Now I did put those polish away. Kiss Me I'm Brazilian was one of those polishes that I needed to think long and hard if I would keep, but then decided that I need to have one basic pink. With many polish I moved them from yes -pile to no -pile and back again. So hard! What do you think of these pink nails? Do you already have spring cleaning done to your nail polish collections?
_________________________________________________________________________

10 kommenttia:

  1. Tosi kivat kynnet! :) Pinkit on vähän hankalia omasta mielestä, sillä niillä tosiaan on vaikeaa lakata saamatta aikaan ihan täyttä barbie-katastrofia. Toki prinsessaunelmakynnetkin on välillä kivoja ja sallittavia, mutta ongelma onkin tosiaan siinä että pinkeistä on vaikeaa kehittää mitään muuta. Nää on kyllä onnistuneet pinkit epäprinsessakynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sanos muuta, onneksi ystävänpäivän tullessa saa taas kaivaa kaikki prinsessakynnetkin esille ja tehdä ihan övereitä juttuja jos siltä tuntuu!

      Poista
  2. Nää on just hyvät. Varsinki toi punainen piste mustalla on just perfect silaus koko lakkaukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Piste i:n päälle niin sanotusti :D

      Poista
  3. Nää on hienot! :) Pinkki on kyllä vaikea väri yhdistellä lakkauksiin, mutta kyllä niitä pitää löytyä muutama kipale lakkakokoelmasta.
    Kevätsiivousta tuskin tullaan näkemään mun hyllyssä, kun oon niiiin huono luopumaan lakoistani vaikka en oo käyttänyt niitä pitkään aikaan (jos ollenkaan). "Ehkä vielä joskus", "Ei mulla oo muuta tään sävyistä" kuuluu mun sanavarastoon, jos mietinkin luopumista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hauska kuulla, että nuo lauseet kuuluu jonkun toisenkin sanavarastoon. Tällä kertaa olin kyllä niin tiukkana, mutta toisaalta nyt tuntuu ihan kivalta kun lakkavarasto vähän tyhjeni vaikka se päättäminen olikin ihan kamalaa :D

      Poista
  4. Pinkki on pop <3 ja Kiss Me I'm Brazilian on ihana :)

    VastaaPoista
  5. Mä rakastan pinkkiä ja mustaa yhdessä! Nää on ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Mä kanssa tykkään pinkistä mustan kanssa, luulen, että ihan itsekseen en pinkkiä pysty käyttämään :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...