1/18/2015

Sweet


Talvi sai vihdoin kynteni kiinni ja napsautti etusormen kynnen vasemmasta kädestä poikki. Kynsi meni niin pitkältä katki, että ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lyhentää kaikki muutkin kynnet. Nyt siis pitää vain odotella kynsien kasvamista. Sillä välin saan kokeilla eri mittaisia kynsiä ja etsiä itselle sopivaa ja toimivaa kynsimallia. Kovin pitkät kynnet eivät itselläni vain toimi ja etusormen sekä keskisormen kynnet kasvavat aina kovin erikoiseen muotoon muihin kynsiin verrattuna, joten niillekin pitäisi löytää toimiva malli. Vaikka nyt tuntuukin vähän hassulta kun kynsiä ei ole niin toisaalta on ihan vapauttavaakin olla välillä ilman pidempiä kynsiä. Ja sitäpaitsi olen aina ollut Oot meikannut! -blogin Annan kynsien suuri fani, joten kivaa itsekin välillä kokeilla samantyyppistä tyyliä.

Näissä kynsissä kokeilin kaikkea sellaista, mitä ei ole kynsillä vielä nähty. Ensinnäkin pohjalla on China Glazen viime kesän kokoelmasta tuttu Feel the Breeze. Laadussa ei yllättäen ollut valittamista, yhdellä kerroksella sai jo peittävän lopputuloksen, mutta tapani mukaan lakkasin silti kaksi kerrosta. Tuon lakan kaverina on Dance Legendin Wow Prism -kokoelmasta Glam Rock (19). Erittäin komea hololakka, mutta laadussa on ikävä kyllä tälläkin kertaa valittamista. Olen normaalisti hololakkojen kohdalla tottunut hyvään peittävyyteen, tämä tarvitsee vähintään kolme kerrosta. Toisaalta lopputulos on sen arvoinen. 


Sain joulun aikaan valita Born Pretty Storelta (alennuskoodi -10%: K2G10) testiin neljä leimauslaattaa, tällä kertaa leimaukset on laatasta BP-L 008. Laatasta löytyy ainakin suuri määrä kuvia, tällä kertaa valitsin omaksi yllätyksekseni oikeasta alanurkasta löytyvän koukerokuvion. Leimauksessa laatta toimi hienosti. Leimauslakkana käytin China Glazen Emotionia. Kauan olen kuunnellut juttuja siitä, että tuon Romantique -kokoelman lakat toimivat hienosti leimaamisessa, mutta vasta nyt pääsin tätä huhua testaamaan ja ihan tottahan se oli, hienosti toimi. Lopuksi leimat tietysti hieman levisivät päällyslakan myötä..


China Glaze - Feel the Breeze
Dance Legend - Glam Rock
China Glaze - Emotion
_________________________________________________________________________

Winter finally caught up with my nails and now I need to learn to use these shorter ones. At least I'm getting to try new nail models as I go and trying to find the right one for me. I have always been a fan of Oot meikannut! -blog's writer's, Anna's, nails, they look so classy. It's nice to try something similar. With this time's nail art I used things that I haven't touched before. The base is China Glaze's Feel the Breeze. I have no complaints about the quality of this polish, it actually covered really nicely on the first layer. I only used two because that's a habit of mine. Dance Legend's Glam Rock is the polish in my ring finger. With holo polishes I have gotten used to it that they cover pretty nicely. With Glam Rock I needed to use three layers before my nail was completely covered. Maybe I can forgive this since the polish is so amazingly pretty.

At the time of Christmas I got to choose four stamping plates from Born Pretty Store (discount code -10%: K2G10) to review. This plate, BP-L 008 was one of the plates I chose. I have nothing bad to say about this plate, it stamps really nicely. Since it's currently out of stock, I think that many others have liked it too. I used China Glaze's Emotion as my stamping polish for the first time. It worked well. Too bad that my top coat spread some of the stamps..
_________________________________________________________________________

* gotten for review. I don't benefit from you using the links in this post.

4 kommenttia:

  1. Mäkin sain viime viikolla just tuon samaisen laatan kun ostin sen jo joulukuussa. Siinä on niin ihania kuvioita! Ja ihanat kynnet, tuo DaLen lakka näyttää niin herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä täynnä tosi hyviä kuvioita. DaLe on tosi nätti, varmasti kesällä sitten tosiaan auringossa ihan mahtava! :)

      Poista
  2. Oijoi, vauvavaaleanpunaista <3 Tosi suloiset prinsessakynnet, vaikka onkin lyhyemmät kuin sulla yleensä :) Omaan silmään nämäkin näyttää näteiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva käyttää kaikista hempeimpiä värejä :) Kiitos, vielä on itsellä vähän epävarma olo! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...