1/11/2015

Let's Get Star-ted


KBShimmerin lakka Let's Get Star-ted on ehdottomasti kummallisimpia lakkoja mitä itseltäni löytyy. Kummallinen siinä mielessä, että en välttämättä osaa yhdistää sitä mihinkään lakkaukseen vaan sitä pitäisi käyttää yksilönä. Ilmestymiskokoelmaa en tälle lakalle löytänyt.


Let's Get Star-tedin pohja on valkoinen crelly. Se peittää selvästi paremmin kuin ihan perusjellyt, mutta vaatii kuitenkin paljon kerroksia täyteen peittävyyteen. Lakka sisältää valkoisen pohjan lisäksi sinisiä, violetteja ja mustia hex-glittereitä (hexejä, hexiä..?), mustaa pientä glitteriä ja mustia tähtiä. Kynsilläni lakkaa on kuvissa kolme kerrosta ja päällyslakka. Nyt kuvia katsellessani tykkään tästä lakasta kyllä kovasti, pitää löytää sille sopivat lakkakaverit ja tehdä jonkinlainen "oikea" lakkauskin.


KBShimmerin sivuilla ehdotetaan, että lakkaa kannattaisi pitää ylösalaisin jotta tähtien kalastaminen pullosta helpottuu. Itse en pitänyt pulloa ylösalaisin, käytin vain sivellintä syvällä pullossa ja sain ihan mukavasti tähtiä nousemaan. Lakan kuluessa ylösalaisin pitäminen on kuitenkin varmasti tarpeen. Ongelmia meinasi tulla sopivan kuivumisajan kanssa. Jos kynsiä käänsi liian nopeasti tähtien asettamisen jälkeen, alkoivat tähdet valua ja kynteen jäi valumisjälkiä (näkyy etusormessa).

KBShimmer - Let's Get Star-ted
_________________________________________________________________________

KBShimmer's Let's Get Star-ted definitely one of the oddest polishes in my collection. Odd in that aspect that I don't know how to put it together with other polishes. So normally I would use this polish as an individual. I didn't find the collection for this polish. Let's Get Star-ted has a white crelly base. It's covers your nail much better than regular jelly. The polish also contains blue, violet and black hexes, little black glitters and black stars. I have three layers of this polish on my nails plus top coat. I really like this polish, I should try to find a way to put it on some actual nail art. 

On the KBShimmer's website it's suggested that you should keep the polish bottle upside down for some time before using it that it's easier to get those stars on your nails. I didn't do this, my bottle is so full that the stars came out almost by themselves. I had little problems with the drying time. If I turned my nails upside down too early, those stars started to fall down and left ugly marks behind them (in the index finger).
_________________________________________________________________________

2 kommenttia:

  1. Ni kumpi tuo lakka nyt on: Let's Get Star-Ted vai Snow Flaking away? No, upea se on! Mun mieleinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsis, kerran oli päässyt livahtamaan väärä nimi, eli Let's Get Star-tedhan tuo on :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...