1/30/2017

Picture Polish: Allure



Picture Polishin Instagram -tili (@picturepolish) on aloittanut vuoden tyylikkäästi erilaisilla kilpailuilla. Ensimmäisessä kynnet piti lakkailla ja koristella käyttäen PP:n lakkoja ja kuvata kynnet kaikkien käyttämiensä lakkojen kanssa. Omasta mielestä oli todella hauskaa katsella kuvia, koska lakkoja oli yhdistelty kuviin kekseliäillä tavoilla. Seuraava kisa oli PP:n kynsilakkojen swatchaamista. Koska en ehtinyt ensimmäiseen kilpailuun mukaan, päätin osallistua tähän. Swatchille piti valita teema eli kuvata kynnet teemana lemmikki, selfie tai kukka. Olin edellisellä viikolla saanut perheeltä kukkalähetyksen valmistumisen kunniaksi, joten valinta oli helppo. Testikuvasin neljä lakkaa kukkakimpun kanssa ja valitsin lopulta sopivimmaksi Alluren. Mikäli jotain kiinnostaa, muut lakat olivat Escapades, Twinkle ja Shocked. Toinen vahva kilpailija oli Twinkle, mutta se oli aivan samanvärinen kuin kimpun suurimmat kukat, joten Allure ajoi ohi.


Omat kynnet eivät ole niin kivan muotoiset, että swatcheista tulisi mitenkään mahtavan kauniita, mutta kiitos tämän kilpailun tuli kerrankin kokeiltua vähän erilaisempia poseerauksia. Picture Polishin lakkapullo ei ole kaikista helpoin mitä tulee käden ja kynsien asetteluun kauniisti, joten omaksi suosikkikuvaksi valikoitui postauksen ylin kuva. Otin tietoisen riskin, koska ohjeissa luki selvästi, että kynsien pitää olla pääosassa. No, ainakin kameran tarkennus on niissä, lakkapullo näkyvissä ja lakka erottuu nätisti. Ja enpä tuosta kisasta mitään itseäni suosivia tuloksia odottanut kuitenkaan. E suosi postauksen alimmaista kuvaa, mutta itse en pitänyt sen valoista ja pidin kuvaa vähän turhan tavallisena.

Erikoista näissä kuvissa on myös se, että otin kaikki pelkällä luonnonvalolla. Toisissa kuvissa se osoittautui ongelmaksi, mutta joukosta löytyi muutamia hyviä otoksia, joissa luonnonvalon käyttäminen ei haitannut ollenkaan. Sen sijaan kuvista tuli jotenkin raikkaampia. Harmi vaan, että kuvauspäivä oli taas todella pilvinen ja valoa ei todellakaan ollut liikaa tarjolla. Toinen spesiaalijuttu kuvissa on se, että kerrankin jätin järkkärin seisoskelemaan jalallensa ja otin kuvat puhelimellani (OnePlus 3). Tosiasiassa puhelimeni kamera on helposti parempi kuin järkkärini, mutta silti aina tulee turvauduttua ihan perinteiseen kameraan. No ei tällä kertaa.


Allure on ehdottomasti yksi omia PP suosikkejani, vaikka lakan sävy onkin itselleni hieman vieras tapaus. Mutta mielestäni se sopi kauniisti kuvan kukkien kanssa yhteen.

Mikä fiilis teillä on Alluresta? Valitsinko mielestänne oikean kuvan?

1/27/2017

Pysty- vai vaakasuora?



Samana päivänä kuin tutkintotodistus tipahti postiluukusta, lakkailin illalla lähinnä kokeilumielessä nämä kynnet. Löysin Pinterestistä ihanat kynnet, mutta valikoimastani puuttui sopiva leima, joten jouduin vähän muokkaamaan ajatusta. Pidin kuitenkin värimaailman suunnilleen samana. Myöhemmin aloin kuitenkin pohtia, että tulisiko kynsistä liian jouluiset, koska hopea ja vihreä yhdessä. Valmiit kynnet eivät kuitenkaan mielestäni huuda joulua, ehkäpä joulukuussa lakattuna mielleyhtymä olisi syntynyt. Kokeiluajatus näkyy leimadecaleiden sijoittelussa, koska halusin testata erilaisia vaihtoehtoja. Eniten silmää miellytti ehkäpä pikkusormessa ja etusormessa näkyvä pystysuora sijoittelu, mutta kynnet olivat kokonaisuutena mielestäni kivat näinkin.

Ihan hurjaa, että kuinka paljon harrastukseni on muuttunut viime vuosina. Vielä hetki sitten fiilistelin ihan täysillä pastellivärejä ja nyt kohtaan ongelmia valita lakoistani paras vihreä, koska suosikkeja on niin monta! Tähän lakkaukseen pääsystä taisteli lisäksi Essien Off Tropic, mutta koska halusin kimalletta pohjaankin, Picture Polishin Escapades voitti. Kynsillä on lakkaa kaksi kerrosta.


Laatta on kokoelmassani melko uusi Born Pretty Storesta tilattu BP-L020, jossa on lähinnä erilaisia, suuria pitsikuvioita, mutta myös muutama pienempi kuvio. Tämäkin kuva näytti pieneltä laatalla, mutta kynsille siirrettynä se olikin melko kookas. Mutta tuopa ei haitannut yhtään. Näiden kynsien myötä tuntuu vähän siltä, että stamping decalien tekemisen taitoni on kehittynyt etenkin nopeudessa ja kuvan siirtämisessä kynsille. Onpa mukavaa huomata jotain tällaista.

Olen viime aikoina toteuttanut paljon kynsiä vain kokeilumielessä ja oikeastaan tämä on ihan hauskaa. Myöhemmin voin lähteä jalostamaan näitä ideoita enemmän, kun tiedän mikä toimii ja mikä ei. Nämä kynnet olivat mielestäni ihan hauskat, mutta kuviota voisin vielä miettiä enemmän. Väri(/lakka)yhdistelmä on kuitenkin tosi kiva.

Kumpi sijoittelu decaleille on teidän mielestä parempi?

Picture Polish - Escapades
OPI - This Gown Needs a Crown
Konad - Black
Born Pretty Store - BP-L020

1/25/2017

Nail Art -turhakkeet

Omaa lakkalaatikostoa kaivellessa tuli mieleen, että vaikka kynsien lakkailuun ja koristeluun on kehitetty vaikka kuinka paljon nopeuttavia ja helpottavia välineitä, on joukossa välillä tuotteita, jotka oikeasti tuntuvat lähinnä turhakkeilta. Aloin pohtia, että keksinkö useampia kuin yhden ja kappas, niistähän tuli kokonainen postaus. Vaikka osa näistä todellakin on niitä turhakkeita, en silti sano, että niitä ei olisi kiva omistaa itsekin..Kuvia lisäsin niistä asioista, joita itseltäni löytyi. Lopuista olen laittanut linkit johonkin versioon tuotteesta, jotta selviää paremmin mistä oikein höpötänkään. Mikäli teillä on jotain näistä tuotteista käytössä, niin kertokaa ihmeessä, että miksi se on juuri teille sopiva ratkaisu! Moni listaamistani tuotteista on varmasti makuasioita, joten on mielenkiintoista kuulla miten oma turhake voi olla toiselle todella käytännöllinen juttu.


Leimauslaatan pidike

Itseltäni taitaa yhä löytyä Konadin laatanpidike. Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen taisin antaa tuon olla, koska eihän se nyt vain toimi. Yleensä leimaan kynnet talouspaperin päällä, jolloin scraper pysähtyy melkein itsestään ja sen pudotus laatasta paperiin on olematon. Pidikkeen kanssa scraper jatkaa usein (ainakin omassa käytössäni) vain liukumista eteenpäin kunnes osuu paperiin, joten talouspaperia pidikkeen sijaan käyttämällä pääsen ainakin itse helpommalla. Ehkä tässä on kyse tekniikasta. Lisäksi nykyisin leimauslaattani ovat todellakin kaikkea muuta kuin pieniä ja pyöreitä, joten eipä tuosta ole mitään hyötyä.

Gradient Sponge Stamper

Esimerkki täälläEn oikeasti edes tiennyt näiden olemassaolosta ennen kuin törmäsin niihin muistaakseni Instagramissa. Käytän normaalisti liukuvärin tekemiseen meikkisientä, joka toimii paremmin kuin hyvin. Yhtä sientä pystyn käyttämään vähintään kuusi kertaa, koska en leikkaa tai pese niitä. Leikkaamalla sienestä saisi varmasti käyttöä pidemmäksikin aikaa. Toisaalta Sponge Stamperia voisi pestäkin, mutta jotenkin silti kallistun vielä perinteisen meikkisienen puolelle. Jollain videolla tuo stamper näytti vähän turhan huokoiselta omaan käyttööni, koska meikkisienessä sienen rakenne on niin tiivis, että se ei pääse välittymään kynsille asti. Kuitenkin 1,99 dollarin hinnalla saattaisin haluta kokeilla tätä ihan käytännössäkin, turhake kyllä, mutta vähän kiinnostaisi.

Nail Art -suunnitteluappsit

Okei, no joskus iPhone 4:n omistukseni aikoihin saatoin kokeilla näitä jonkin verran. Mutta ikinä mikään suunnittelusovellus ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan siihen, mitä oikeasti halusin appsilla tehdä. Loppujen lopuksi olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kaikista helpointa on säilöä suunnitelmansa joko ihan piirtämällä tai kirjoittamalla. Muistiinpanoja löytyy itseltäni välillä puhelimen muistiosta mikäli en päässyt piirtämään, mutta suurimmat ideat piirtelen aina paperille. Ehkä uusi bullet journalini auttaa tässä, ainakin meinasin jokaiselle kuukaudelle jättää suunniteluaukeaman kynsiä varten.

Kynsilakkojen listausappsit

Tiedän, tämä on todella kyseenalainen juttu turhakelistassani. MUTTA itselleni näistä ei ole ikinä ollut mitään apua. Samoina iPhone -aikoinani yritin oikeasti totutella näihinkin. Mutta kun ei niin ei. Nykyään listaan lakkani ja leimauslaattani Exceliin ja ihan oikeasti, se on osoittaunut miljoona kertaa toimivammaksi kuin mikään kokeilemani listausohjelma. Toisaalta moni on ehkä jaksanut aktiivisesti käyttää ja ylläpitää noita listoja valokuvineen, jolloin ne ovat varmasti nättejä ja toimivat käyttäjälleen. Itselleni nämä olivat kuitenkin ehdoton ei.

Kynsilakan kallistaja

Esimerkki löytyy täältä. Ensimmäisen kerran muistan nähneeni tuotteen ihan pöydälle aseteltavana versiona. Silloin siinä vaikutti olevan jopa järkeä melkein tyhjien kynsilakkapullojen kanssa. Tämä laite kallisti pulloa valmiiksi sen verran, että sieltä sai vielä tehokkaasti, ilman pullon jatkuvaa heiluttelua, lakkaa ulos. Seuraava versio tästä oli se, että kallistaja laitettiin sormuksen tavoin sormeen ja kynsilakkapullo oli jatkuvasti lähellä lakkaajaa. Eieieieiei. En ole koskaan kokeillut näitä tai edes nähnyt livenä, mutta olen kuitenkin melko varma, että itselläni nämä menisivät täysin hukkaan. Ensinnäkään en jaksaisi tai muistaisi aina ottaa lisävarustetta laatikosta tai mikäli ottaisin, etenkin sormusversion kanssa aika menisi lähinnä sen pelkäämiseen, että lakkaa on kohta aivan joka puolella. Puhumattakaan siitä, että luulisi lakkapullon sormella painavankin jonkin verran..


Siivoussivellin

Jossain vaiheessa joku keksi, että ison siveltimen käyttö on hyvä keino puhdistaa valmiilta kynsiltä pientä pölyä tms. ennen kuvaamista. Tätä oikeasti kokeilin, mutta totesin siveltimen käytön ihan turhaksi, varsinkin jos siveltimestä irtoaa harjaksia kynsille. Helpommalla pääset kun vaan huuhtelet kynnet veden alla, puhaltelet tai ihan sormilla siivoat kynsiltä sotkut. Ei jatkoon.

Kynsilakan kuivattaja

Esimerkki täälläKaikkihan kokeilevat varmasti jonkinlaisia hokkuspokkuksia, jotta kynsilakat kuivaisivat nopeammin, eikös? Quick Dry Top Coatin lisäksi en ole tavannut mitään oikeasti toimivaa kikkaa. Sen sijaan olen lukenut tutkimuksia, että kynsiin puhaltelu on yhtä tyhjän kanssa. Oma hokkuspokkuseni päällyslakan lisäksi on kuitenkin kynsien pitäminen kylmän veden alla, mutta tämäkin vasta, kun kynsilakan pinta on selvästi kuivahtanut. Se tuntuu auttavan siinä, kun lopullista kuivumista pitäisi nopeuttaa niin, että uskaltaa esim. laittaa farkut jalkaan. Voi kuitenkin olla, että tämä on täysin omassa päässäni, eikä välttämättä toimi oikeasti yhtään. Lisäsin listaan kuitenkin kynsilakkojen kuivattajan eli laitteen, jonka alle käsi laitetaan ja joka sitten puhaltaa kynsille ilmaa. Väittäisin, että ihan turhake. 

Mallikäsi

Esimerkki täälläTikutan tikutin itse lakkoja ahkerasti, mutta tällä hetkellä tikut ovat pahasti jäljessä todellisuudesta. En ole ihan varma, että onko niiden päivittämisessä edes mitään pointtia, koska itse en niitä lakatessani katso ja kavereillekaan ei ole  tullut kynsiä lakkailtua piiitkään aikaan. Tikkuja voi kuitenkin käyttää myös lakkausten kokeiluun (en ole tehnyt), mutta lakkauksia voi kokeilla myös hyrriin tai mallikäsiin. Itse ymmärrän parhaiten hyrrät. Mallikädet tuntuvat todella oudoilta, koska käsi ei kuitenkaan muoviutensa (ihan on oikea sana. not.) takia vastaa oikeaa kättä niin miltään osin, joten et voi edes perustella lakkaavasi kynsiä harjoitusmielessä. Ainut pointti on kokeilla lakkausta, mutta saman voit tehdä monta kertaa helpommin tikulle tai sitten sille hyrrälle. Tämä on taas yksi niistä makuasioista, mutta itselleni tämä ei vaan millään aukea. Jos käytätte mallikättä, niin kertokaa ihmeessä, että miksi se on teille oikea ratkaisu? Tämä kiinnostaisi. 


Tuleeko teille mieleen muita turhakkeita? Oliko joku luettelon tuotteista mielestänne tarpeellisia?

1/23/2017

Munakynnet


Meillä on melko perinteinen iltakuvio ja E:n kanssa menemme nukkumaan aina yhdessä. Nykyisin kun olen itse päivisin kotona ja E käy opiskelemassa ja ehkä iltaisin myös töissä, meillä ei aina energiatasot iltaisin ole aivan samat ja saatan itse jäädä valvomaan vielä pitkäksikin aikaa E:n nukahtamisen jälkeen. Joskus tulee pyörittyä parikin tuntia sängyssä ja välillä nukahdan ennen kuin pää on tyynyssä. Pointtina se, että ollaan kuitenkin pidetty kiinni siitä, että nukkumaan mennään yhdessä. Sen takia E:n yövuorot ovat niin hämmentävä juttu. Ennen menin nukkumaan yövuorojen aikaan mahdollisimman ajoissa, jotta aamu tulisi nopeammin. Nykyään olen ottanut mahdollisuuksien mukaan tavaksi sen, että valvon mahdollisimman myöhään, jotta joudun nukkumaan vain muutaman tunnin yksin. Tällä hetkellä kello näyttää puolta viittä sunnuntaiaamuna, mutta pian joudun kyllä taipumaan ja suuntaamaan nukkumaan. Tässä valvomisessa on ehkä osasyy näille kynsille. Siis mitä ihmettä?

Leimauslaatta, Harunoutan 12, on tilattu aikanaan Born Pretty Storelta, koska erilaiset kananmunat näyttivät todella hauskoilta. Nyt, aamuyöllä, päätin sitten ensimmäistä kertaa kokeilla laattaa. En jaksanut tarpeeksi kauan odottaa leimadecalin kuivumista ja se repeili ikävästi, mikä näkyykin nimettömän oikeasta yläkulmasta. Keskisormen raidoista tulee itselleni mieleen lähinnä pääsiäinen, mutta kananmunista taas ei. Vaikea juttu.



Vaikka sotkuisuus ja väsymys paistaa kynsistä vähän liiankin hyvin läpi, niin idealtaan kuitenkin pidin näistä kynsistä. Ajatus niiden takana todistaa mielestäni sen, että näinkin outo leimauslaatta ja -kuvio voidaan saada näyttämään ihan tyylikkäältä, mikäli se vain yhdistellään oikein. Melkoinen setti taas, mutta ainakin tuli kokeiltua! Itseasiassa laattaan jäi muutama kuvio, mistä tulisi mielestäni oikein hauskat kynnet. Joten ehkä kananmunien aika ei vielä olekaan ohi? Mutta nyt..taitaa olla aika mennä nukkumaan.

China Glaze - Intelligence, Integrity & Courage
OPI - Mod About You
Gina Tricot - White
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
Harunouta - 12
Essence - Stamp Me! White
Nail Vinyls

1/20/2017

Potter ja galaksikynnet


Ensinnäkin kiitos edelliseen postaukseen tulleista kommenteista ja ajatuksista kynsibloggaamisesta. Kommenteista tuli sellainen olo, että voin ihan reippaasti jatkaa omalla linjallani ja tehdä blogia juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Oma suhteeni Harry Pottereihin alkoi kivikkoisesti kun koin aluksi painetta lukea kirjat, koska kaikki niin tekivät. Aloitin loogisesti Viisasten kivellä, joka karkotti itseni hyvin nopeasti melko tylsällä ensimmäisellä luvullaan, tai ainakin lapsena tuntui siltä. Vasta paljon myöhemmin sain kirjakerhon kautta Liekehtivän pikarin ja starttasin Potterini siitä. Tämän jälkeen luin nopeasti kaikki edeltävät ja aloin todella innokkaasti odottaa uusia kirjoja. Siitä se sitten alkoi. Harry Potterit ovat juuri suunnilleen oman ikäisilläni todella iso osa kasvamista, koska Potter kasvoi koko matkan mukana kirjojen ja elokuvien kautta. Katsoin viimeisen elokuvan punaisen maton suoraa lähetystä kotikoneella ja itkin pöydän ääressä sitä, että tässäkö se nyt sitten oli. Vaikka uusia virallisia kirjoja ei enää julkaista, on tämä mielestäni todella hyvä. Sarja on ihana, mutta on silti oikein antaa sen jäädä niihin kirjoihin ja tarinoihin, jotka alunperin julkaistiin. Joulukuun lopulla sain kuitenkin ilon katsoa Azkabanin vangin elokuvan ystäväni kanssa, joka näki elokuvan ensimmäistä kertaa. Hän ei ole lukenut Pottereita aikaisemmin, vaan nyt aina kirjan luettuaan pyrkii katsomaan elokuvan. Tämä kokemus oli todella outo ja hauska! Kun on itse katsonut jonkun elokuvan monta kertaa ja lukenut kirjan melkein yhtä useasti, tuntuu todella kummalliselta katsoa se aikuisiällä jonkun kanssa, joka katsoo sitä ensimmäistä kertaa. Samalla elokuvaan saa ihan uuden näkökulman, kun toinen katsoja kuvailee, miltä jonkin hahmon olisi kuulunut näyttää ja mitä hän oikeasti uskoi tapahtuvan. Ihan huikea ja piristävä leffakokemus. Varsinkin kun tänä vuonna meidän hengailuun tulee isoja muutoksia, niin oli kiva jakaa yksi Potter vielä ennen sitä.



Galaksi -kynnet ovat aina olleet itselleni hankalat. Olen kokeillut tekniikkaa vain kerran aikaisemmin, mutta kokemukset eivät ole olleet niin positiivisia, että olisin halunnut jatkaa kokeilemista. Tekniikkahan on todella yksinkertainen ja nopea, koska ohuet kerrokset kuivuvat todella nopeasti ja hommaa voi jatkaa aina pian. Mutta ikinä tekemistäni kynsistä ei oikein tule mieleen minkäänlaiset galaksit. Dotting toolin avulla tehdyt pienet tähdet auttavat vaikutelman luomisessa, mutten tiedä välittyisikö tarkoitus kynsistä ilman niitä. Onneksi näiden kynsien tekemisessä galaksi -vaikutelma ei ollut niin tärkeää, koska Harry Potterin "logon" eli Kuoleman varjelukset -symbolin kanssa kynsistä tulee kokonaisuutena jotenkin maaginen vaikutelma.



Sekosin taas vähän kuvien määrän kanssa, mutta kun tummista kynsistä on niin kiva ottaa kuvia, koska niistä 90% on käyttökelpoisia. Miksi pastellisävyisistä kynsistä otetut kuvat eivät voi näyttää tältä? Niistä paistaa aina kaikki sotkut ja kuiva iho jajajajaja..No, ehkä vika on enemmänkin omissa kuvaustaidoissa kuin missään muussa.

Kuvio on leimattu Hehen laatasta 036. Hehe julkaisi aikanaan useamman Harry Potter -teemaisen laatan, joita omistan useamman. Teemakynsiä vaan tulee melko harvoin tehtyä, niin laatatkin ovat jääneet todella vähälle käytölle. Pienen tekniikkaneuvottelun jälkeen (alin rivi kuvasta meinasi jäädä leimaantumatta) sain kuitenkin kuvan siirtymään ihan nätisti kynnelle. Harmi, että se ei ole ihanihan vähän pienempi, mutta toimivatpa kynnet noinkin!



Pidin näistä kynsistä todella. Monien vaaleiden kynsien jälkeen nämä tuntuivat mukavan räväköiltä ja hillitysti toteutetut teemakynnet miellyttivät itseäni noin muutenkin. En ole ihan varma auttoivatko nämä kynnet galaksi -pelon voittamisessa, mutta edelliseen kertaan verrattuna kehitystä oli kuitenkin tapahtunut!


Millainen suhde teillä on Pottereihin? Mikä on mielipide näistä teemakynsistä?

Essie - Licorice
Essie - Hide & Go Chic
Essence - Miss Captain (51)
Color Club - In De-Nile
Gina Tricot - White
Essence - Stamp Me! White
Hehe - 036

1/18/2017

Blogimeininkejä

Tammikuun alussa jossain Facebookissa käytiin keskustelua kynsiblogeista ja niiden sisällöstä sekä tulevaisuudesta. Itse en käynyt osallistumassa keskusteluun millään tavalla, mutta huomasin keskustelun sisällön jääneen kuitenkin mieleeni pyörimään. Siksi päätin avata omia ajatuksiani omasta kynsibloggaamisesta missäs muuallakaan kuin ihan omassa kynsiblogissani.

Omassa blogissani on suurelta osalta kyse kynsien arkistoinnista. Olisi aika hassua ajatella, että nyt monen vuoden ajalta tekemäni lakkaukset olisivat täysin unohdettuja, mutta sen sijaan ne ovat kaikki kiltisti tallessa kansioissa tietokoneellani sekä blogissa. Samalla kun tallennan blogiin kynsikuvia, yritän kuitenkin tuottaa myös lukijoita kiinnostavaa sisältöä niin, että blogi jopa päivittyisi suhteellisen tasaisin välein. Viime vuosi olikin tässä melkoinen poikkeus tavallisesta rytmistä, koska tietenkin parisuhde ja opiskelu ajoivat bloggaamisen edelle. Nyt bloggaamiselle on enemmän aikaa opiskelujen valmistuttua ja bullet journalissani on joka kuukausi varatut sivut blogin postausten suunnitteluun. Tämän huomasin heti alusta asti helpottavan järkevän blogisisällön tuottamista.

Missään vaiheessa Nerdic Nailsissa ei ole ollut kyse suurista lukijamääristä tai yhteistyöstä. Blogi on ollut selvästi mukava harrastus, jonka kautta olen tutustunut loistaviin tyyppeihin ja samalla pysynyt kynsiharrastuksen kehityksessä mukana. ChitChatNailsin lopettaminen sai myös itseni tajuamaan, että 6-7 vuotta kynsihommissa mukana pyörimistä on ollut aika paljon. Harrastus on mennyt hirveästi eteenpäin ja esimerkiksi välineet ovat uudistuneet kamalasti, tehden harrastamisesta helpompaa kuin koskaan. Toisaalta kaikenlaisia hilavitkuttimia on nyt niin paljon, että olen iloinen siitä, että olen ollut kynsijutuissa mukana jo vuosia. Kaikkien uutuuksien haltuunotto tuntuisi nyt aika hurjalta hommalta. Nyt näitä juttuja on tipahdellut mukaan pikkuhiljaa ja olen edelleen edes suunnilleen kärryillä siitä, että mitä kynsimaailmassa tapahtuu.

Viime vuosi opetti myös sen, että harrastaminen on kivaa ilman uusien lakkojen ostamistakin. Myin paljon lakkoja ja laattoja viime vuoden aikana pois ja vaikka wishlistillä onkin muutama must have -lakka, ei niiden hankkimisessa ole loppujen lopuksi mikään kiire, koska nykyistenkin lakkojen kanssa saan aikaiseksi paljon kivaa.

Facebookin keskustelussa puhuttiin paljon myös siitä, että millaista sisältöä kynsiblogeissa näkyy. Moni bloggaakin kynsien lisäksi paljon muustakin kosmetiikasta. Oma kosmetiikkaosaamiseni on TODELLA surkeaa ja ymmärrän kynsilakoista paljon enemmän kuin mistään meikeistä. Meikkivarastooni kuuluu lähinnä ripsiväri, puuteri ja muutama luomiväri. Blogin sisältö on muun muassa siksi lähinnä kynsiä käsittelevä, poikkeuksena esimerkiksi LUSHiin liittyvät postaukset. LUSHin tuotteet ovat jotain mitä pystyn helposti vielä itsekin ymmärtämään ja käyttämään ilman sen kummempia taitoja tai taustatietoja. Voisin siis väittää, että jatkossakin blogin sisältö tulee olemaan 90 prosenttisesti kynsiaiheinen.

Olette ehkä huomanneetkin, että olen pitänyt tapana kirjoittaa jokaisen (lakkaus)postauksen alkuun jotain kynsiin liittymätöntä. Esimerkiksi jotain päässä pyörineitä ajatuksia tai vain elämän tapahtumista yleensä. Tämä on mielestäni ollut kiva tapa ja en näe mitään syytä sitä muuttaa. Tuleepahan kynsien lisäksi myös jotain vähän henkilökohtaisempaakin sisältöä.

Ehkä punaisena lankana on se, että vaikka koin alemmuutta ja huonoja fiiliksiä tuosta keskustelusta ja tuntui siltä, että oma blogini ei nykypäivän valikoimissa vain riitä, niin aion silti jatkaa bloggaamista omalla tyylillä ja tavallani. Nautin kynsikuvien jakamisesta ja pienimuotoisesta tarinoinnista sekä kommentoista ja niihin vastaamisesta. Katsotaan mitä hauskaa tämä vuosi tuo tullessaan! :)

Kuulisin myös enemmän kuin mielelläni, että mitä ajatuksia tämä postaus tuo teidän mieleenne. Blogista otan myös vastaan kaikenlaisia kommentteja kehitysehdotuksista alkaen! :)

1/16/2017

LUSH Baked Alaska & Movis


Lokakuussa LUSHilta vastaanotettu joulupaketti sisälsi muun muassa saippuapalan, Baked Alaskan. Alaska otettiin meillä heti käyttöön.

Aikaisemmin höpötin voimakkaasta, mutta hyvästä tuoksusta, joka Alaskasta tuli. Pieni pala saippuaa toimikin tehokkaasti myös kylpyhuoneen hajusteena, mutta ajan myötä tuoksukin laimentui saippuan pienentyessä. Tämä pala Baked Alaskaa kesti meillä useamman kuukauden, mutta tietysti se murtui pienempiin palasiin jo aiemmin. Vaikka saippuapalan käyttö oli mukavaa vaihtelua, on kiva taas hetkeksi palata ihan normaaliin pumppupullo -saippuaan. Ehkä taas sen jälkeen olisi paikka jollekin ihanalle saippuapalalle.

Baked Alaskaa voin suositella lämpöisesti kaikille, koska kirkkaat värit ja sitrustuoksut olivat todella mukava piristys pineen kylppäriin. Baked Alaska on joulusaippua, joka tarkoittaa nyt sitä, että saippua on tällä hetkellä -50% tarjouksessa LUSHin verkkokaupassa. Sadan gramman saippuapala maksaa nyt 3,47 euroa.




Movis on kasvosaippua, joka - kyllä - muistuttaa erehdyttävästi leipäpalaa. Sain Moviksen näytekappaleena, koska vihdoin muistin sitä toivoa! Pakettia avatessani saippuan leipämäisyys meinasi kostautua, nälkä oli tuolla hetkellä melkoinen ja luultavasti olen  ensimmäistä kertaa paketin avattuani painellut suoraan jääkaapille.

Moviksesta jää kasvoille todella raikas olo ja koko ajan kasvoja pestessä läsnä on jonkinlainen..hmm, ei aivan leivän tuoksu, mutta jotain siihen suuntaan kuitenkin. Käytin saippuaa hieromalla sitä suoraan kasvoihin ja Moviksen karhea pinta tuntui todella mukavalta, vähän ihoa pestessä rapsutellen. Tuli ikävä vanhaa Porridge -palaani, joka on valitettavasti jo LUSHin valikoimasta poistunut. Tulen ottamaan Moviksen osaksi myös suihkussa käyntejä, koska oma kasvojenpesuni on muuten vähän säälittävää. Kun otan saippuan mukaan kasvojen pesuun, märkänä on paita, ympäristö ja hiukset. Joten lopputulos on kuitenkin sama kuin olisin jo suihkussa käynyt..100 gramman Movis pala maksaa 10,95 €.

LUSH - Baked Alaska *

* gotten for review

1/13/2017

Karkkeja


Millainen suhde teillä on kahviin? Itse en ole koskaan juonut kahvia muutamaa kupillista enempää, koska en vain pidä siitä. Sen sijaan erikoiskahvit, kuten cappucinot ovat herkkuani. Erityisesti pidän kahveista, jotka eivät maistu ollenkaan kahvilta, kuten ennen joulua viihdyin todella hyvin Coffee Housen valkosuklaalatten parissa ja nyt todella kaipaan sitä takaisin valikoimaan. Juon näitä kahveja suhteellisen harvoin, mutta silloin kun ostan paketillisen Dolce Guston kapselicappucinoja kiihtyy "kahvin"juontini hetkeksi. Ennen näiden kynsien tekemistä ja postauksen kirjoittamista join kupillisen ja siitä seurasi käsien tärinä ja pienet ongelmat näkökentässä. Tai ongelmat eivät varmaan suoranaisesti ole näkökentässä, mutta sillä tavoin se itselleni näyttäytyy. Katseen keskittäminen on hankalaa ja tuntuu, että silmät harhailevat ihan liikaa eivätkä keskitä katsetta mihin haluaisin. Kaikki tämä yhden kahvikupillisen takia! Onneksi kapselikahvien juonti käy suhteellisen kalliiksi eikä se säännöllisesti kannata.

Ennen joulua sain yhteistyöpyynnön nettikaupalta EnjoyOurs. Sain ensimmäiset testituotteeni tammikuun alussa, paketissa oli valitsemani leimauslaatta, siveltimiä sekä stamper + scraper. Laatta sisältää lähinnä jouluteemaisia kuvia, mutta myös paljon monikäyttöisempiä lumihiutaleita, muutamia koukeroita ja muihin juhliin liittyviä ilmapalloja, pääsiäismunia ja pupuja. 

Aluksi näytti, että laatan kuviot ovat liian pinnalla ja tuskin tulevat leimaantumaan, mutta olin todella väärässä. Heti ensimmäisellä yrityksellä kuvio nousi todella helposti leimasimeen ja sain leimadecalit tehtyä todella helposti. Leimasin ei sen sijaan toiminut tarkoituksenmukaisesti. Leimaus oli helppoa ja toimivaa, mutta tämä leimasin on läpinäkyvä ja kaksipäinen. Ajattelin, että on helpompaa leimata tarkkoja kuvia pienemmällä päällä, mutta ainakaan valkoisella leimauslakalla leimasimesta ei näe kuvaa ollenkaan, mikä tekee koko läpinäkyvän leimasimen pointista turhan. Voin käyttää tätä ihan perinteisen leimasimen tapaan, mutta tarkkaan kuvien siirtoon jossa jotain pitäisi nähdäkin, tämä ei kyllä tule toimimaan. En ole aikaisemmin käyttänyt kaksipäistä läpinäkyvää leimasinta, joten en tiedä kuinka hyvin näistä yleensä näkyy läpi. Millaisia kokemuksia teillä on?


Sivellinsetistä käytin sivellintä nro 1, koska ajattelin sen sopivan hyvin stamping decalien tekemiseen. Homma sujui hienosti, mutta jo ensimmäisellä kerralla sivellin alkoi selvästi harottaa. Kuivuessaan sivellin meni taas enemmän muotoonsa, mutta saa nähdä kauan siveltimestä on käyttöön. Onneksi paketti on halpa ja siveltimiä on siinä useampia, joten voin vähän lykätä virallisen siveltimeni hankintaa.

Kerrankin olin osannut valita testiin tuotteita, joilla oli oikeasti käyttöä. Siitä kertoo selvästi se, että pystyin yhdistämään kaikki tuotteet samaan lakkaukseen. Kynsistä tuli mielestäni oikeasti kivat ja vaaleanpunaisuus ei ahdistanut yhtään. Mielestäni on myös kiva, että maalasin tikkarit tällä tavalla raitoina, eikä niinkään kuvan mukaisesti ympyröinä. Hopea pohjana toimii myös tosi kivasti. Tulipa hyvä mieli, että välillä tuntuu onnistuneensa taas lakkaamisessa ja koristelussa! Ja jos joku on kiinnostunut esimerkiksi päivittämään leimauslaattavalikoimaansa, saa EnjoyOursiin 10% alennuksen koodilla AST10.

OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Mod About You
Essie - Chillato
Color Club - In De-Nile
KIKO - Lilac (330)
Essence - Stamp Me! White

* gotten for review

1/11/2017

TOP 10 Nail Art 2016

Ja koska eihän näitä voi mihinkään järjestykseenkään laittaa, niin tässä taas epämääräisesti listattuna vuoden kynsisuosikkejani. Tämän listauksen tekeminen on aina melko työlästä, koska selaamista riittää. "Onneksi" tämä vuosi ei ollut niitä kaikista aktiivisimpia lakkailujaksoja, joten Instagramin selaaminen toimi hommassa hienosti. Postaukset kynsien takana lisäkuvineen on linkitetty aina otsikon vieressä olevaan kuukauteen, joten klikklik. Muistakaa myös kertoa kommenteissa, että mitkä kynnet olivat teidän lempparinne viime vuodelta!


Suoraa linjaa / kesäkuu

Näissä kynsissä ei ole niinkään kyse kynsien koristelusta vaan äärettömän kauniista kynsilakasta. ILNP:n Lulu on mielettömän upea kynsilakka ja tätä kuvaa katsellessa kävi mielessä, että miksi ihmeessä lakkaa ei ole tullut käytettyä koko ajan. Pitäisipä kaivella lakka esille ja alkaa pohtia muitakin koristeluita sen kaveriksi.


Bananananananana / syyskuu

Nämä kynnet tiivistävät mielestäni hyvin sen fiiliksen ja tyylin, mitä blogissa usein näkyy. Sarjakuvamaisuus ja hauskuus ajavat usein elegantin ja näyttävyyden ohitse. Vähän Antti Tuisku -oloa näistä välittyy itselle yhä, vaikka samalla päässä soi se System Of a Down. Lisäksi viime vuonna vihreä oli suosiossani, joten tuleepa sekin esille tässä setissä.


Halloweenin hämähäkit / lokakuu

Vaikka idea näihin kynsiin on pitkälti Pinterestissä ja toisten ideoiden uudelleen toteuttamisessa, tykkään näistä silti todella. Hassua, että miten omaan mieleen voivatkin olla sellaiset kynnet, jotka eivät liiemmin tue sitä arkipäiväistä kynsityyliäni. Noh, vaihtelu taitaa todellakin virkistää.


Nautical Feathers / huhtikuu

Taas täysin poissa omalta mukavuusalueeltani. Toista kertaa tällaisia kynsiä ei olekaan näkynyt, mutta kauniisti onnistunut liuku ja söpöt leimaukset saivat itseni todella pitämään näistä kynsistä. Essien Naughty Nautical ei ole näiden kynsien lisäksi ollut ollenkaan käytössä, mutta tällaiset onnistumiset saavat itseni säilyttämään tällaiset lakat silti osana kokoelmaa.


Coming Home / helmikuu

Niin hirveän iso työ, mutta kaiken sen vaivan arvoiset. Tällaisista tuloksista tulee aina sellainen fiilis, että isonkin ajan käyttäminen kynsiin kannattaa. Lisäksi se saa perustelemaan bloggaamista, koska ilman kuvia ja postauksia en olisi näitäkään kynsiä päässyt uudelleen ihastelemaan. Joten pelkkää positiivista täällä.


The Joulukynnet / joulukuu

Nämä kynnet pääsivät mielestäni varsin perustellusti vuoden TOP10 -listaukseen mukaan. Kynnet tuovat mukanaan olon siitä, että ilman joulupukkeja ja pipareita voivat kynnet silti olla jouluisat ja teemaan sopivat.


Helppoa leimailua / joulukuu

Ei ole kyse hienosta lakasta eikä hienoista leimoista tai koristeluista vaan siitä, että olin näiden kynsien kohdalla jo etukäteen varma epäonnistumisesta ja hermojen menettämisestä. Lopputulos oli kuitenkin täysin toisenlainen, koska lakkailuvuosieni aikana olen oppinut valitsemaan välineitä niin, että varmassa epäonnistumisessakin on mahdollisuus onnistumiselle. Seuraavaksi pitäisi ehkä sitten opetella vähän enemmän luottamaan omaan tekemiseen?


Peuroja ja omia juttuja / marraskuu

Nyt näyttää siltä, että vuoden lopulla kynsihommat ovat sujuneet koko vuoden edestä. Toisaalta aikaakin kynsille on ollut käyttää ihan erilailla. Tälle peurakuvalle tulen löytämään käyttöä varmasti myöhemminkin, nämä kynnet tuntuvat vain alulta.


Teit Meistä Kauniin / syyskuu

Vaikka pidän näistä kynsistä todella ja voisin toteuttaa ne vaikka heti uudestaan, mieleen tulee kuitenkin lähinnä mieleenpainunut ilta Teit meistä kauniin -elokuvan ensi-iltakiertueella ja Heinola10 -levyn kanteen saadut nimmarit Tonilta, Sipeltä ja Tuukalta. Sain leffan blurayn E:ltä jouluna ja olihan leffa edelleenkin loistava. Vanhemmat ja veljeni tykkäsivät siitä myös, vaikka varsinaisia Apulanta -faneja ei tuosta porukasta löydykään. Edelleen suosittelen tätä elokuvaa kaikille TODELLA lämpimästi!


Ei niin kuningasidea / lokakuu

Vaikka nämä kynnet eivät edusta värillisesti omaa tyyliäni yhtään, nämä viehättävät silmiäni yhä. Voisin kuvitella erilaisen version näistä kynsillä esimerkiksi ystävänpäivänä tai muuten vain normaalisti tummaa asua tasapainottamassa.

Mitkä kynnet olivat teidän lempparinne vuodelta 2016?


1/09/2017

Pilkkuja


Kaksi yötä yskän takia vain neljä tuntia nukuttuani päätin tehdä kynsikokeilun kynsikuvan pohjalta, johon törmäsin Instagramissa. Olen melko varma, että kuvan julkaisija ei ole kynsien alkuperäinen tekijä ja tietenkin kaikki tägit oikeaan lakkaajaan puuttuivat, joten idean virallinen keksijä jää nyt arvoitukseksi. Kynnet oli alkuperäisessä lakkauksessa toteutettu tummilla sävyillä ja vaikka lakkaus olikin todella hieno, halusin tehdä edes jotain itsekin. Koska en todellakaan osaa sanoa mitkä värit sopivat keskenään yhteen ja lähinnä pukeudunkin siksi mustaan, käytin googlea apunani valitessani sävyjä vaaleanpunaisen ympärille. Tämä taktiikka itseasiassa toimi harvinaisen helposti ja kivuttomasti. Voisinkin kuvitella, että tästä olisi apua itselleni myöhemminkin väriyhdistelmiä pohtiessa.

Toteutin nämä kynnet todellakin vain kokeiluna, koska näissä yhdistyy kaksi itselleni hankalaa elementtiä: pilkut ja negative space. Pilkkuja en oikeastaan koskaan yritä tehdä symmetrisesti tai minkäänlaiseen kuvioon, koska se harvemmin onnistuu. Negative space ei mielestäni taas oikein näytä omissa kynsissä kivalta ja usein kaipailenkin alle vaikka edes ohutta kerrosta nudea. Nyt kuitenkin uhmasin molempia ennakkokäsityksiäni ja iskin molemmat pelätyt tekniikat samaan settiin. Toisaalta nämä kynnet olivat todella nopea tehdä ja käytin näihin noin 20 minuuttia. Ja siitäkin ajasta paljon meni kerrosten kuivatteluun ja värien valintaan. Tässä siis toimiva lakkausidea nopeita koristeluita kaipaavalle.


OPIn Suzi Shops & Island Hops on pohjalla oleva vaaleanpunainen, joka on saanut jäädä kokoelmaani ainoastaan kauniin sävynsä vuoksi. Nykyisin omistan paljon lakkoja, joissa kaksi kerrosta tai vähintään kolme hyvin ohutta kerrosta riittää peittämään kynnet. Siksi kolme paksua kerrosta tätä lakkaa ei oikein napannut ja kuivatteluunkin meni hetki.

Nopeus ja ennestään pelottavien tekniikoiden käyttö olivat kynsissä plussia, mutta en ole ihan täysin varma miten viihtyisin tässä lopputuloksessa pidemmän aikaa. Toisaalta myös vaaleanpunainen on itselleni vieras sävy näin suuressa määrin ja koinkin lähinnä kutsumusta päästä lakkaamaan enemmän Suzi - The First Lady of Nailsilla. Fiilistä vie myös kynsien muoto, mikä joka toinen lakkauskerta jaksaa olla omaan mieleeni ja joka toinen kerta sitten taas ei. On vaikea olla näin lyhytkyntinen kynsimaailmassa, jossa jokaisella muulla on reippaasti pidemmät ja kauniin muotoiset kynnet. Mutta toisaalta en pärjäisikään sellaisilla kynsillä, koska lyhyet kynnet helpottavat taas kaikkea muuta olemistani niin paljon.

OPI - Suzi Shops & Island Hops
OPI - Suzi - The First Lady of Nails
Gina Tricot - White
Essence - Good Limes (65)

1/06/2017

TOP 10 kynsilakat 2016


Perinteisesti luvassa on TOP 10 kynsilakkalistaus vuoden 2016 fiiliksillä. Lakkoja ei ole laitettu minkäänlaiseen järjestykseen, se olisi jo ihan liian haastavaa. Luultavasti valitut lakat eivät ehkä täsmää listaan vuoden käytetyimmistä, mutta nämä ovat mieleen jääneet tapaukset. Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna vihreät ovat olleet kovasti omaan mieleeni, siitä ehkä kertoo myös pitkään jatkunut Picture Polishin Mossyn perään kuolaaminen. Isketäänpä tällä kertaa ruutuun pelkät kuvat lakoista ja jostain lakkauksesta, jossa kyseistä lakkaa on käytetty. Antaa lakkojen siis puhua puolestaan.


Picture Polish - Escapades


Essie - Off Tropic


OPI - We'll Always Have Paris


ILNP - Lulu


ILNP - Homecoming


El Corazón - Cosmos


Essie - Flowerista


OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?


Zoya - Blaze


Gina Tricot - White

Viime vuoden listaus löytyy täältä. Vaikka en juurikaan hankkinut viime vuonna uusia lakkoja, lista ei silti toista samaa kuin vuosi sitten. Yhteneväisiä lakkoja listoilla oli vain kaksi: El Corazónin Cosmos ja Picture Polishin Escapades. Tältä vuodelta mieleenpainuvin lakka oli ehkäpä ILNP:n Lulu, joka on ihan ylikaunis. Miksi ihmeessä se on unohtunut lakan nurkkaan, en todellakaan osaa sanoa. Kun kevätaurinko alkaa enemmänkin näkyä, niin Lulu pääsee todella oikeuksiinsa.

Löytyykö teidän suosikkilistoiltanne samoja lakkoja?

1/04/2017

Kirkkaat lumihiutaleet


Olin jo etukäteen päättänyt, että millaiset kynnet tulisin tekemään uudeksi vuodeksi. Mitään varsinaisia suunnitelmiahan ei tuolle päivälle ollut, mutta halusin silti tehdä kynsille jotain spesiaalia. Sitten kävikin niin, että uuden vuoden aatonaattona nappasin poikakaverilta flunssan ja kynsien tekeminen ei kyllä ollut ensimmäisenä mielessä. Ajattelin, että sen sijaan lakkaan nuo kynnet sitten tällä viikolla. Kun lakkaushetki saapui niin huomasin, että olin täysin unohtanut tämän supersuunnitelmani lakkaukseen. Tämän takia ne mahtavat ideat pitäisi aina piirtää tai edes kirjoittaa ylös. Lopulta päädyin tekemään sitten jotain ihan erilaista. Mitkään superkynnet näistä ei todellakaan tulleet, mutta tulipa kokeiltua jotain erilaista.

Lumihiutaleet on nyt lopulta leimattu Born Pretty Storen laatasta Celebration BPX-L008. Laatta sisältää paljon jouluteemaisia kuvioita, mutta myös yleispäteviä talvisia kuvia. Ja onpahan nyt ensi vuodelle hommattu ajoissa jouluiset leimauslaatat, nimittäin postissa taitaa odottaa toisen yhteistyön taholta toinenkin talvinen leimauslaatta. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää. Erilaisten elementtien yhdistely on yleensä kynsihommissa osa hauskuutta. Nytkin kirkkaat ja kesäiset värit toimivat todella kivasti lumihiutaleiden pohjalla. Liikaa yhdistelemistä tuli kuitenkin tehtyä muiden kynsien nuden lakan kohdalla, se ei vain nimittäin meinaa istua lakkaukseen millään mukaan.


Jälkeenpäin harmitti se, etten tehnyt kaikista kynsistä kirkkaita vaan halusin kokeilla muutamaa kynttä nudena. Kirkkaana kokonaisuutena kynnet olisivat varmasti toimineet paljon paremmin. Mutta hei, live and learn, eikös? Naurattaa vaan, että kun vihdoin sain sen lumihiutalelaatan käsiini niin en sitten saanut tätä parempaa lopputulosta aikaiseksi.

Essence - Dare It Nude (36)
Gina Tricot - White
Color Club - Blue-Ming
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Suzi Shops & Island Hops
China Glaze - That's Shore Bright
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - Celebration BPX-L008
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...